27.03.2010
Toledo / Espanja
Toledon vanhan kaupungin pohjoislaidalla sijaitsevan Circulo de Arte Toledon rakennus näyttää ulospäin tuiki tavalliselta kirkolta, joita kaupungissa riittää runsain mitoin. Jykevä kivirakennus ei kuitenkaan ole enää vuosiin ollut herran huone, vaan baarin ja taidegallerian ennakkoluuloton välimuoto jossa psalmien tilalla soi päivisin mm. Coldplay, U2 sekä kuumimmat espanjalaiset rallit. Entisen kirkon suunnattomilla seinillä roikkuu abstrakteja maalauksia ja niitä voi ihailla vaikka pienen viinin, kahvin tai teen voimin. Tapakset tekevät kauppansa ja puheensorina täyttää tilan, jonka akustiikka on parempaa sanaa etsittäessä avara. Circulo de Arte Toledossa järjestetään myös iltaisin keikkoja ja eräs sellainen osui kohdalleni, kun olin sattuman kautta juuri oikeaan aikaan juuri oikeassa paikassa.
Kävin jo päivällä ihailemassa tauluja, mutta illalla maalaukset oli peitetty puisin suojin ja alttarin tilalla olevalle estradille oli roudattu täysimittainen bändisetti. Ensimmäisenä lamppujen alle kiipesi nähtävästi hyvinkin paikallinen Evencore, joka räväytti settinsä käyntiin vajaalle puolelle salille väkeä. Entisen kirkon akustiikka arvelutti vähän ennakkoon, sillä eihän tilaa ole alkujaan suunniteltu aivan tällaiselle äänimäärälle. Evencore nappasi kuitenkin itselleen ensimmäiset pisteet miltei täydellisellä äänenpaineella. Äänipotikkaa ei käännetty kaakkoon, minkä ansiosta ainutlaatuinen tila toimi juuri kuten pitääkin. Soittimet erottuivat toisistaan ja tila soi täytenä sekä vahvana.
Yhtyeen omat kappaleet esitettiin espanjaksi, joten lyriikoista en osaa sanoa mitään. Samoin runsaat välispiikit menivät yli hilseen samasta syystä, mutta itse musiikki puhui onneksi riittämiin puolestaan. Yhtye tarjosi kuulijoilleen modernia metallia melodioilla, mutta ilman koskettimia tai koneosastoa. Laulu oli vuoroin puhdasta, toisinaan taas asennepitoista murinaa ja huutoa. Jotain linjauksesta kertonee se, että In Flames laina Only For The Weak sekä Fear Factoryn Archetype sulautuivat settiin ongelmitta. Englanti taittui muutenkin taidokkaalta vokalistilta ongelmitta, mistä plussat vielä yhtyeelle joka pisti pillit pussiin vajaan tunnin soitoin päätteeksi. Etenkin alkukeikasta esiintymistä ja soittoa vaivasi pieni puristus, joka lähti vasta puolessa välissä helpottamaan. Keikka loppuikin kesken parhaan vaiheensa, minkä ansiosta yhtyeestä jäi lopulta positiivinen kuva.
Evencoren kumarrettua yleisölle kuvittelin jo hetken illan olleen siinä, mutta pian selvisi että lisää oli vielä luvassa, joten ei muuta kuin odottamaan. Tiedon hankintaa hankaloitti tosin se että juuri kukaan, mukaan lukien baarin henkilökunta, ei osannut englantia. Aiemmin illalla jo yksistään aukioloaikojen selville saaminen oli osoittautunut lähes mahdottomaksi urakaksi, mikä johti lopulta pariin puolikoomiseen tilanteeseen.
Illan toinen ja samalla viimeinen bändi Hatecode otti estradin omakseen hieman yhdentoista jälkeen, erittäin rivakan roudaustauon päätteeksi. Yleisöä oli virrannut paikalle jatkuvasti lisää, juhlajuoma teki tiskillä kauppansa ja näin myös tunnelma kohosi kaikin tavoin. Musiikin startatessa alkoivat eturivin urhot välittömän tanssin/pogoamisen, mitä kestikin sitten loppuun saakka. Ainoa miinus irtosi turhan jykevistä soundeista, jotka puurouttivat alkuun soundia pahemman kerran. Onneksi tilanne korjaantui pian ja yhtye sai poikkeuksellisen lahjakkaan vokalistinsa johdolla kunnon niskalenkin yleisöstään.
Tyylillisesti Hatecode oli selvästi enemmän kallellaan melodeathiin, ja etenkin ruotsalais-sukuiseen sellaiseen, pohjois-amerkikkalaisten vivahteiden loistaessa poissaolollaan. Yhtye luotti vain yhteen kitaristiin, satunnaisten synien tullessa nauhalta. Suuren plussan herrat ansaitsivat myös lavaesiintymisellään, jonka energisyys toi tapaukseen mukaan tyystin omaa voimaansa. Vaikka kirkossa nyt oltiinkin, ei se mielestäni ainakaan tässä tilanteessa tarkoittanut sitä, että pitäisi vain olla hiiren hiljaa paikoillaan. Erityisesti basisti pyrki esimerkillään saamaan yleisön mukaan, eikä yritys jäänyt suinkaan ponnettomaksi. Reilun tunnin mittainen metallisauna päättyi kuin seinään, minkä jälkeen kirkossa alkoi raikamaan dj:n tarjoama tavara.
Bändi ei tarjonnut mitään satumaisen uutta ja erilaista, mutta kun perusasiat olivat rautaisesti hallussa, muodostui keikasta tiukka paketti. Yhtye pysytteli myös visusti oman materiaalinsa parissa, joka vaikuttikin ilahduttavan tasokkaalta.
Näin Toledo oli näyttänyt allekirjoittaneelle yllättäen hieman toisenlaiset kasvonsa. Kaupunki on kuuluisa teräksestään, eivätkä taidot näytä ruostuneen, vaikka miekat lavalta jäivätkin puuttumaan. Maininnan ansaitsevat myös Circulo de Arte Toledon viini, olut sekä tapakset, joiden voimin illan riennoissa jaksoi pysyä mukana pitkään. Una cerveza, porfavor.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
