Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, Keuhkot

Jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan marginaalissa taiteillut Keuhkot aloitti Klubin torstai-illan tohinat. Kelmuhatulla ja otsalamppu-strobovalo-mikkitelineellä varustautunut Kake Puhuu meuhkasi vähäiselle yleisölle äänitaideperformanssinsa kiitettävän tehokkaasti.

Vaikka miekkosen avant-gardistinen, industrial-metelin katkuinen raivoaminen onkin helppo katsoa musiikillisesti kiinnostavan esityksen sijaan hupaisaksi kuriositeetiksi, onnistui keikka tempaamaan mukaansa. Vähäpuheinen ja keskittynyt mies poukkoili taustanauhojen ja kielisoitinten seasta ajoittain puhujapöntölle mäiskimään nuijalla sanomaansa perille. Keikan huippukohdaksi muodostui Helsingin jätevedet, jonka tirehtööri toteutti Keuhkot-karaokena lausuen sanat valkokankaalta musiikin tullessa täysin taustanauhalta.

Kuriositeetti tai ei, Kake Puhuu on yhä kiinnostava ja persoonallinen ilmestys suomalaisten marginaalitaiteilijoiden epämääräisellä kartalla. Keuhkojen musiikin ajoittain luotaansatyöntävältäkin tuntuvan raskauden ja painostavan tunnelman vastapainoksi esityksen kiero humoristisuus ja vaihtelun määrä pitivät paketin ainakin niin tasapainoisena kuin se nyt olla voi. Kokemisen arvoinen reissu, selvähän se.

Pääesiintyjänä toiminut oululainen Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi on jo niittänyt kosolti mainetta arvaamattomana liveaktina. Utuisesta haahuilusta silkkaan meteliin taipuva orkesteri aloittikin keikan viimeisimmän sinkkunsa kakkosraidalla Jätesäkillinen kuolleita lokkeja, joka venyi useiden minuuttien pituiseksi parin riffin liki psykedeeliseksi jumitukseksi - levyversiohan kestää kohtuulliset 32 sekuntia...

Vailla varsinaista rumpalia ja naisjäseniään jo kohtalaiseksi karttuneelle yleisömäärälle esiintynyt, hassusti pukeutunut nelikko rokkasi ja poppasi hyväntuulisesti ja intensiivisesti lauluihinsa heittäytyen. Oli kyse sitten Rapan teknohelvetistä, Käpytemppelin rauhaisasta kasvattelusta, Hölmön kepeydestä tai räväkän Rahat pois-kaahauksen raivosta, olivat palaset kaiken aikaa komeasti paikoillaan ja meno juuri sopivan sekavaa ja samanaikaisesti hallittua.

Jossakin akselilla Sydän, sydän - Risto operoiva orkesteri vakuutti kyllä allekirjoittaneen kerrasta ja osittain samoista syistäkin kuin edellämainitut bändit. Tyylikäs, mutta arvaamaton live-esiintyminen, humoristinen, mutta selvästikin viihdyttämistä enemmän omaan nautintoon perustuva ote ja ennen kaikkea kiinnostava ja monipuolinen biisikattaus jättivät marmatuksen aiheet todella vähäisiksi, mutta kasvoilleni keikan myötä muodostuneen kieron virneen sitäkin leveämmäksi. THJKB lunasti odotukset ja osoittautui pitkään aikaan positiivisimmaksi yllätykseksi kotimaan kielellä operoivien rock-bändien saralla.

Teksti ja kuvat: Aleksi Leskinen