04.03.2010
Like
Burleskiin on voinut viime aikoina törmätä jopa maan johtavan päivälehden sivuilla. Eksoottiselta kuulostava termi yhdistyy paljastavasti pukeutuneisiin, itsensä ylväästi kantaviin komeisiin naisiin ja teatraalisen eroottisiin esityksiin. Mutta mitä burleski oikeasti on, mistä se on tullut ja miksi se on tapetilla juuri nyt? Näihin kysymyksiin tarjoaa vastauksia Michelle Baldwinin kirja Burleskin paluu, joka ruotii ilmiön historiaa, tyylejä ja tekijöitä. Liken julkaisema pehmytkantinen on ensimmäinen suomenkielinen esitys kauan pinnan alla kuplineesta aiheesta.
Burleskin juuret voi jäljittää 1500-luvun italialaiseen commedia dell´arteen ja eurooppalaiseen karnevaaliperinteeseen. Lähempänä kiintopisteenä pidetään 1800-luvun Ranskan ja Iso-Britannian yöelämää. Pariisin kabareista ja Lontoon music halleista hiipinyt ja lopulta burleskiksi jalostunut karnevalistisuuden, yhteiskunnallisen kommentoinnin ja erotiikan värikäs sekoitus ei tarjonnut yleisölle pelkkää paljasta pintaa. Varhaiset burleskiesiintyjät saattoivat esimerkiksi pilkata yleisönsä porvarillisia arvoja tai aikansa jäykkää teatteria. Puritaanipiirit olivat tietenkin kauhuissaan, eritoten
erotiikasta, kaikki muut nauttivat esityksistä.
Burleski hiipui 1960-luvulla strippiklubien yleistyessä, jolloin pinta oli paljasta eikä kiusoittelu kiinnostanut. Paluun burleski teki 1990-luvun puolivälissä. Vanhan perinteen elvyttäminen oli lisännyt sanaan etuliitteen ”-neo”. Uusi burleski ammentaa vanhasta mutta hakee vaikutteita myös tuoreemmista ilmiöistä.
On helppo yhtyä Baldwinin käsitykseen siitä, miksi burleski usein ymmärretään väärin. Se on visuaalista, iloittelevaa ja ilmiselvästi siinä on vähäpukeisia naisia. Vähäpukeisuus – tai edes naiset – ei kuitenkaan ole koko totuus. Paljon viljellyn kiteytyksen mukaan ”burleski on stripteasea, jossa paino on sanalla 'tease'”. Kirjaan esipuheen suomalaiselle lukijalle kirjoittanut kulttuuritutkija Tiia Aarnipuu täsmentää (neo)burleskin olevan humoristinen, vapauttava, jopa feministinen naisten projekti, jossa juhlitaan erimuotoisten, -kokoisten ja -ikäisten naisten ihanuutta. Kaikilla burleskiesiintyjillä ei siis ole Dita von Teesen ampiaisvyötäröä.
Burleskin paluu saa sisällöstä hyvät pisteet. Valitettavasti ulkoasu jättää toivomisen varaa, tarkemmin sanottuna valokuvien laatu. Kun kyseessä on asia, joka pelaa ennen kaikkea visuaalisuudella, olisi toivonut kuvamateriaalin olevan ensiluokkaista. Joissain otoksissa kaipaisi tarkkuutta, joissain taas näkemystä. Tällaisenaan kirjaa silmäilemällä saattaa saada käsityksen, että burleski on enemmän halpahintaisuutta kuin glamouria.
Kirjaa uskaltaa lämpimästi suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille. Olisi myös hienoa, jos burleskia karsastavat tahot voisivat avartaa mieltään kera Baldwinin asiantuntevan ja innostavan tekstin, mutta se taitaa olla liikaa pyydetty. Ehkä heidät kuitenkin saisi klubille toteamaan välittömän ja rennon tunnelman?
Teksti: Tuomas Tiainen
Kuva: Aliisa Piirla
