24.01.2010
Rockin historiassa on muutama ilmiö, joihin ei kannattaisi koskea edes pitkällä tikulla (ainakaan vielä), ja yksi niistä on Guns N´ Roses. Stephen Davis ei ole kuitenkaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, joten herra on päättänyt tarttua Los Angelesin 80-luvun kuumimpaan rock-joukkioon. Orkesteriin joka nousi kuin tyhjästä, hylkäsi nopeasti juurensa, poltti itsensä loppuun ja muuttui lopulta W. Axl Rosen ikiomaksi Kiinan Kansantasavallaksi, joka elää tätä nykyä omassa todellisuudessaan.
Paperilla hanke kuulostaa ehkä riittävän täysipäiseltä, mutta Rosen orkesterin kohdalla totuus on aina ollut poikkeuksellisen tulkinnanvarainen juttu. Davis tyytyykin pitkälti lainaamaan vanhoja haastatteluja, joista hän on luonut kollaasin. Eräänlaisen sukelluksen parin vuosikymmenen takaisiin tapahtumiin, joissa keskitytään turhan usein esiintyjien asusteisiin ja jätetään syvemmät pohdinnat tai teorioitten esittämiset toisille.
Kirjan ensimmäinen puolisko on ehdottomasti se kiinnostavampi. Ei ainoastaan sen takia, että yhtyeen loppuvuodet herättävät lähinnä myötähäpeää, vaan myös siksi, että silloin bändillä oli oikeasti jotain näytettävää. Vaikka huuruiset tarinat ja loputon viinan, seksin sekä huumeiden kanssa pelaamisen alleviivaaminen alkaa hiukan ärsyttääkin, kulkee itse tarina siinä sivussa mainiosti eteenpäin. Lukija saa seurata miten orkesteri alkujaan syntyi, kuinka monia vastoinkäymisiä se koki ja miten ryhmästä W. Axl Rose - Izzy Stradlin -Slash - Duff McKagan - Steven Adler puristui lopulta ulos Appetite for Destruction -niminen klassikkoalbumi. Albumi joka etsii yhä mittaistaan hard rockin maailmassa.
Tämän jälkeen kaikki onkin sitten sitä tuttua alamäkeä. Välityömäinen GN´R Lies toimi vielä vanhalla kaavalla, mutta vuoden 1991 kaksi pompöösiä Use Your Illusion -levyä esittelivät jo mitoistaan ulos turvonneen dinosauruksen. Näissä kohdin Davis joutuu nojaamaan kaikkein eniten sinne "kuulin jonkun kuulleen että…" puheisiin ja viimeiset kymmenet sivut ovatkin aika väsyttävää luettavaa.
Mehevästä aiheesta huolimatta Watch You Bleed ei tarjoa juuri uutta tietoa tai näkemyksiä Rosen vaikeaan persoonaan. Toisaalla vokalistin vanhempia osoitellaan rivien välissä taajaan, kunnes hetken kuluttua näille annetaan yhtä epämääräisesti synninpäästö. Onko Axl vain pelkkä kusipää ja miksi mies on eristynyt niin täysin muusta maailmasta? Miksi vokalistin onnistui savustamaan kaikki muut ulos orkesterista? Kuka piti lankoja kourissaan kun Chinese Democracyn äänitykset viivästyivät, oliko kaikki todella kiinni vain Rosesta? Myöhemmin bändissä käyneet jäsenet jäävät miltei tyystin äänettä, miksi?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin olisin odottanut kattavampia vastauksia, mutta kaiketi sekin riittää kun tietää minkä värisissä shortseissa herra Rose esiintyi kulloinkin ja mikä biisi soi minkäkin jälkeen joskus -92 Chicagossa. Suositeltava kirja – noin puoleen väliin saakka.
Mika Roth
