01.09.2002
Klubi/Tampere
Aistifestarien päätöspäivä alkoi rempseissä tunnelmissa, kun lavalle nousi Laidun, jonka riveistä löytyi tuttuja hahmoja mm. Sister Flo- ja Red Carpet -yhtyeistä. En ollut tätä kokoonpanoa aiemmin kuullut - eikä oikein tuntunut että kukaan muukaan olisi, joten tutkaparimme lähti liikkeelle hyvin avoimilla mielillä. Eikä pettyä tarvinnut, todellakaan. Laidun oli yhdessä Magyar Possen kanssa Aistifestivaalien iloisin yllättäjä, vaikka kummankaan esiintymiskokemus ei vielä päätä huimaakaan ja levytetty materiaali on kiven alla.
Setin alkupuolella Laidumen pojat vaihtelivat soittimia ristiin rastiin, joka kieltämättä häiritsi keikan vauhtiin pääsyä, mutta vähitellen instrumentit löysivät omat paikkansa ja bändi keskittyi intensiivisen grooven työstämiseen. Parasta Laitumen kaltaisissa tyylistä toiseen poukkoilevissa yhtyeissä onkin juuri niiden arvaamattomuus, rytmiikan veitsenterällä huojunta ja jopa tietynlainen spinaltap-henkisyys. Näissä karkeloissa ei ehkä rumpalit räjähdä ilmaan, mutta pientä kohellusta lavalla oli jatkuvasti, myös lavaspiikkien voimalla. Hieman huonommalla onnella otteesta karanneet rumpukapulat lentävät vielä bänditoveria silmään….
Mutta – takaisin asiaan. Seuraavana esiintynyt Alien Heat oli kaikin puolin eri planeetalta. Yhtyeen jäsenet vaikuttivat hetkittäin jopa vittuuntuneilta lavalla oloon, joka ei kovin hyvää kuvaa keskenäisistä kemioista ja musiikin tekemisen riemusta luo. Ex-Circle- ja ex-Office Building -mies Teemu Elo uusi bändi ei itseäni siis varsinaisesti vakuuttanut, vaikka loppua kohden pumppu pääsikin oivaan vauhtiin. Erityisesti mieltäni lämmitti poikkihuilun runsas ja asiallinen käyttö sekä kaksi hehkeää taustalaulajatarta, joiden avut eivät onneksi jääneet fyysisiin ominaisuuksiin.
Ville Leinosen Unilehto -projekti oli mukava yllätys. Ilman rumpalia, mutta mm. läskibasson, viulun ja haitarin kera esiintynyt Leinonen ei esittänyt yhtään Valumo -ajan biisiä, vaan niiden sijaan vanhoja kansansävelmiä, leffabiisejä ja muuta sekalaista matskua. Mm. eroottisen elokuvan suurimman Klassikon, Emmannuellen tunnusmelodia kuultiin Klubin Aistifestivaalien hienoksi päätökseksi. Myös yleisöön Leinosen tunnelmointi upposi, harvoin sitä näkee salillista ihmisiä istumassa hiljaa paikoillaan ja keskittymässä esiintyvään artistiin kaljakittauksen sijaan. Pointsit yleisölle, ehdottomasti.
Jari Jokirinne, kuvat Ilkka Valpasvuo
