Nancy laskee vain kokonaisuuden ehdoilla seitsemään

Jyväskylässä vaikuttavan Nancyn loppuvuodesta valmistunut kunnianhimoinen EP Metal Machine Thunder antoi Desibeli.netille syyn tutustua yhtyeeseen hiukan tarkemmin. Keikka sählyturnauksessa, studiotyöstön ihanuus ja ikuisuus, jyväskyläläisen musiikkielämän tila; näitä ja hiukan muitakin aiheita kommentoivat yhtyeen kitaristi Jouni Helin ja rumpali Ari Rantala.

Nancyn historia ulottuu alkuvuoteen 2006, jolloin kolmikko Arin asepalveluksen päätyttyä alkoi toimia nykyisessä muodossaan. Taustalla oli kuitenkin Jounin ja haastatteluhetkellä Kajaanissa vaikuttavan solisti Marko Tapion edellinen bändiprojekti. Ryhmä ponnistaa alun perin Harjavallasta, mutta määrittelee itsensä täysin jyväskyläläiseksi. Satakuntaa ei kuitenkaan muistella pahalla ja ainakin paikalliseen Valtarockiin palataan vuosittain.

Ennen tuoretta Metal Machine Thunderia Nancy on ehtinyt julkaista demon vuonna 2008, sekä vielä varhaisemman kahden kappaleen mittaisen singlen. Jouni ja Ari toivovat yhteen ääneen kyseisen äänitteen pysyvän visusti piilossa. Uutukaisestaan tekijät sen sijaan ovat silmin nähden ylpeitä. Syytä onkin, sillä vierähtihän levyn työstöön kotistudion uumenissa kokonainen vuosi.

Jouni: Osittain prosessi venyi mitättömyyksien vuoksi. Osin kyse oli myös rahapulasta. Levy olisi ollut tavallaan valmis jo toukokuussa 2009, mutta kesätauon jälkeen tuoreilla korvilla kuunneltuna pystyimme viimeistelemään kappaleet haluamallamme tavalla.

Studiotyöskentelystä Nancyn pojat kertovat nauttivansa, eikä kiirettä siksikään ole tarvetta pitää. Raitojen määrän kasvaessa livemäisestä toteutuksesta joudutaan usein tinkimään.

Ari: Toki pyritään mahdollisimman soitettavaan lopputulokseen, mutta kädet ja jalat tahtovat yksinkertaisesti loppua kesken. Ei se ole ongelma. Studio ja keikat ovat kuitenkin eri asioita.

Metal Machine Thunder -sessioiden myötä Ari ja Jouni spekuloivat ainakin kehittyneensä soittajina ja studiotyöskentelijöinä. Liiallisen hiomisen uhasta huolimatta Nancy katsoo saaneensa aikaan entistä yhtenäisemmän paketin.

Jouni: Tarinan ja laajemman kokonaisuuden ehdoilla mennään. Arvostan itse albumeja, joille ei vain ole heitelty toisistaan irtonaisia kappaleita peräkkäin.

Nancyn musiikillisiin esikuviin ja vaikutteisiin tultaessa pohdinta hiukan vakavoituu. Toistuvasti arvioissa mainittu Lapko, myös alkujaan harjavaltalainen trio, ei tunnu olevan Jounille ja Arille sen enempää suosikki kuin inhokkikaan. Yhdistäväksi vaikuttimeksi pojat ehdottavat spontaanisti Dingoa muistuttaen samalla vaihtelevista ja sekalaisista mieltymyksistään. Solisti Marko viihtyy Jounin mukaan parhaiten Jethro Tull -vinyylien parissa, kun taas kitaristi itse arvostaa ainakin Radioheadia ja My Bloody Valentinea.

Tarjottuun progebändin titteliin Nancyssa suhtaudutaan vaihtelevalla innolla:

Ari: Meillä proge jää siihen että osataan joskus laskea seitsemään. Ei se ainakaan itsetarkoituksellista ole.

Jouni: Otan kunnianosoituksena jos joku näkee meidän musiikin progena. Minulle se tuo ensisijaisesti mieleen taituruuden. Ovathan esimerkiksi arvostelussasi mainitsemien Musen ja The Mars Voltan tyypit aivan eri luokan muusikoita kuin me. Joka tapauksessa Nancyn progressiivisuus löytyy kappale- ja levyrakenteista, ei soitinten hallinnasta.

Keikkailua Jouni ja Ari pitävät koko bänditouhun suolana. Samalla kaksikko harmittelee saamattomuuttaan itsensä tyrkyttämisessä esiintymispaikkoihin. Omakustanteisille bändeille tyypilliseen tapaan mitä erikoisimpiin keikkatarjouksiin on joskus tartuttava. Riemukkaita muistikuvia herättää esimerkiksi jyväskyläläisen koulun sählyturnauksessa aamulla kymmeneltä soitettu keikka, jonka loppuvaiheilla osa malttamattomista urheilijanuorukaisista oli jo aloittanut alkuverryttelynsä kevyesti lämien.

Livetilanteessa Nancyn kolmikkoa tukee nykyisellään kosketinsoittaja. Audiovisuaalista kokonaistaideteosta on pyritty luomaan valaistuksen ja taustakuvituksen avulla. Osittain tästäkin johtuen yhtye suhtautuu hiukan nyrpeästi kesäisiin ulkoilmakeikkoihin ja viihtyy paremmin pimeässä.

Kotikaupunkinsa Jyväskylän musiikkielämän tilasta haastateltavat löytävät parantamisen varaa:

Ari: Aika vähän täällä mitään indiemenoa ainakaan on.

Jouni: Vaikea sanoa mistä se johtuu. Ehkä mielenkiintoisia pieniä bändejä promotaan huonosti. Bar 68:n poistuminen vaikuttaa varmasti kokonaistilanteeseen. Sitten kun kiinnostavia keikkoja joskus on, ei juuri ketään tunnu olevan paikalla. Vaihtoehtoväen tulisi ottaa mallia Jyväskylän punkkareista. He järjestävät usein tapahtumia isolla porukalla ja hyvällä meiningillä. Ja onhan täällä myös vahva heavyskene.

Tarkkoja suunnitelmia jatkoon liittyen Nancylla ei ole ollut tapana tehdä. Jounin mukaan bändi olisi hajonnut jo lukuisia kertoja, mikäli toimintaa olisi ryhdytty aikatauluttamaan. Sekä studiotyöstö puuduttavine miksausprosesseineen, että etenkin keikkailu pohjaavat molempien mielestä lopulta hauskanpitoon. Vastaavan tunnelman säilyttämisen lisäksi ainakin yksi konkreettinen tavoite siintää edessä:

Jouni: Valtarockiin mennään joka tapauksessa. Siellä ollaan käyty suunnilleen siitä asti kun synnyttiin.

Teksti: Antti Hurskainen, kuvat: Kai Vähämaa