11.01.2010
Poko
Ainakin yhdessä asiassa Poko on tänäkin päivänä todella hyvä. Ja se on nostalgia. Vaikka suomalaisen rockin kaanoniin ei firman kautta ole viime vuosina hirveän monta uutta klassikkoa ilmaantunut, niin menneiden vuosikymmenten osalta asia on toisin. Etenkin 80-luku oli Pokon varsinaista kulta-aikaa – eikä suomirockista oikeastaan voida edes puhua ilman Pokoa. Niinpä kun lafka pistää kulta-aikansa kerman samaan boksiin ja sen kokoamisen hoitaa vielä pitkäaikainen Soundin toimitussihteeri Tero Alanko, joka on aiemminkin vakuuttanut nimenomaan boksien kanssa, on lupa odottaa paljon. Ja paljon tässä onkin.
Makujahan on yhtä monta kuin sinappilaatuja ja tosi moni ei vielä siedä sinappia lainkaan. Siihen nähden tämä viiden lätyn ja sadan biisin kokonaisuus ei taatusti iske kenellekään alusta loppuun. Onhan siinä meikäläisenkin kaltaisella avarakatseisella indierunkkarilla hiukan kestämistä kun yrittää peräkkäin kuunnella Sielun veljien, Leevin ja Kauko Röyhkän kaltaisia klassisia ikikovuuksia samassa kattauksessa Yön, Mamban ja Popedan kaltaisen pahuuden kolmiyhteyden kanssa. Rehellisesti täytyy myöntää että iän myötä on (onneksi) tullut sen verran sietokykyä että ainoastaan Mamban Lauantai-illan on näistä sadasta rallista joutunut ohittamaan skipillä. Ei pystynyt, saatana!
Kasarina suomalaisesta rockista löytyi vielä sellaisia lauluntekijöitä, joiden tuottavuus oli aivan eri luokkaa nykypäivän sana- ja sävelseppien kanssa. Niinpä Leevin, Juicen, Ismo Alangon, Eppujen ja Dingon materiaalista joutuu pohtimaan hetken jos toisenkin valittaessa mitkä raidat ansaitsevat kohotuksen tähän pakettiin. Parin sadan joukosta useampi kymmenen varmasti täyttyisikin pelkästään näiden tekijöiden voimin… Boksin todellisen arvon mittaakin enemmän se kaikki muu – ne enempi vähempi kadonneet helmet. Nimekkäämpien tähtien kuten Ratsia, SIG, Dave, Tuomari Nurmio, J. Karjalainen, Peitsamo, Hanoi, Ganes ja niin edelleen rinnalle nousevat Korroosion, Wouden, Top Rankin, Eurooppa 3:sen, Loisan ja Pienien Miehien kaltaiset vähemmän tunnetut ja muistetut tekijät.
Ennen kaikkea rock-aarrearkku on kuitenkin hittiboksi – vaikka niitä hämärämpiäkin virityksiä löytyy, on kattauksessa kyllä sellainen lohkaisu aikakauden kotimaisia klassikoita että pelkästään tämän boksin voimin voisi muutamankin kasari-kekkerin hoitaa DJ-pöydän takaa. Ihme on jos ei jokainen rock-musiikin ystävä tästä jotain fiilisteltävää löydä – sen verran monipuolisesti mennään iskelmästä punkkiin ja kaikenmaailman omituisempiin irtiottoihin. Melkoisen kattava läpileikkaus siis, vaikka osa kappaleista ei missään nimessä ole minulle minkäänasteisia klassikoita ja KUKAAN ei oikeasti jaksa tätä pakettia yhdellä kerralla nautiskella. Jos jostain kumman syystä et ole vielä kyllästynyt Autiotaloon, Joutsenlauluun, Dorikseen, Kuumaan kesään, Murheellisten laulujen maahan ja niin edelleen, niin tässä ne nyt ovat sitten kaikki samoissa kuorissa. Sekä paljon paljon paljon (turhankin) paljon kaikkea muuta. Jos Poko vielä tämän jälkeen julkaisee kasaribokseja niin sitten ei enää kyllä kykene…
Teksti: Ilkka Valpasvuo
