12.12.2009
Varjobaari / Tampere
On aina toisinaan virkistävää katsastaa aloittelevienkin bändien keikkoja. Yleensä ne jäävät kiinnostavuudessa ja teknisessä mielessä isompien nimien jalkoihin, mutta toisaalta uusi tuttavuus voi yllättää paljon positiivisemmin kuin jo ennestään tuttu orkesteri. Tampereen Hervanta ei ole tullut tunnetuksi rock-bändien keikkapyhättönä, mutta yllätyksekseni jonkinlaista tarjontaa sielläkin on. Itselleni aiemmin tuntematon Varjobaari suo mahdollisuuden melko intiimiin keikkailtaan, vaikka paikka tuntuukin bändien kannalta hankalalta. Pieneen oleilutilaan ahtautuneita orkestereita ja yleisöä jakaa iso pylväs aitoon Klubi-henkeen eikä tila ole soundipolitiikaltaan suoranaisesti ihanteellinen - painajaismainen lienee lähempänä totuutta. Silti, livemusiikki on aina livemusiikkia, ja oli tilanne mikä hyvänsä, tulee siihen suhtautua edes positiivisen varautuneesti.
Kaksi EP:tä julkaissut tamperelainen kolmikko Drifting Brigade sai kunnian aloittaa hyisen lauantai-illan lämmittämisen. Tasaisesti materiaalia sekä aiemmilta julkaisuiltaan, että myös tulevalta debyytiltään esittänyt yhtye ammentaa rockin perinteikkäämmästä juurakosta, ujuttaen perusrockiinsa aineksia myös punkista, bluesista ja rautalangasta. Oli miellyttävää huomata, että yhtye on hieman uusiutunut sitten edellisen EP:nsä, ja uusissa biiseissä oli huomattavissa kosolti vaikutteita 90-lukulaisesta indierockista. Erityisesti Weezer ponnahti useampaankin kertaan mieleen. Vähäeleisesti ja rennosti esiintyneen yhtyeen keikka oli melko viihdyttävää seurattavaa, mutta ei nyt silti mikään sen suurempi tapahtuma. Vaikka itse musiikki näytteli keikalla ansaitsemaansa suurinta osaa, kenties enempi heittäytyminen ja arvaamattomampi kukkoilu toisivat yhtyeen liveilmaisuun lisää persoonaa. Kunnollisissa rokkiklubiolosuhteissa Drifting Brigade voisi olla muutenkin enemmän edukseen. Ilman korvatulppia keikasta olisi jokatapauksessa ollut vaikea sanoa mitään. Osaltaan tukkoiset, mutta pienemmälläkin äänenvoimakkuudella korvia raastavat soundit eivät juuri bändiä palvelleet, mutta Varjobaarissa asiaintila on ilmeisesti tiedostettu: raksatulppia sai ilmaiseksi!
Ahkeran roudauksen myötä "lavalle" astellut Toinen Aalto oli itselleni ennestään tuntematon, mutta ilmeisesti yhtye on toiminut satunnaisella tahdilla jo vuodesta 1998. Tyylilajikseen bändi on valinnut kunnianhimoisesti sanoituspohjaisen, mutkikkaamman laidan rockin, eivätkä suurimmat vaikuttajat totisesti epäselviksi jääneetkään, kun lainoina tarjoiltiin Maj Karmaa ja Auringon aikaista CMX:ää. Toinen Aalto esiintyi eläväisesti ja keikka tuntuikin alkuun kiinnostavalta, mutta pidemmän päälle esitys alkoi ontua. Kehnot soundit vaivasivat vielä lämmittelijää enemmän, ja kokonaiskuvaa oli hankala muodostaa, kun ei osannut sanoa tuntuiko laulajan suoritus epävireiseltä soundien vai miehen itsensä vuoksi. Yhtyeen biisit eivät ole genren yleisellä mittapuulla huonoimmasta päästä, mutta persoonaa niistä uupuu, mistä setin lainapuoli taajaan muistutteli - vertauskohtina tällä saralla kun toimivat yleensä automaattisesti edellämainittujen kaltaiset yhtyeet. Liiallisesta lepsuilusta Toista Aaltoa ei silti voi syyttää. Bändi tuntui nauttivan soitostaan, ja mausteina toimineet megafoni ja toisen kitaristin vaihtelu särkimen ja viulun välillä toivat toimintaan lisäväriä. Silti jatkossa bändiltä toivoisi enemmän ja vahvempaa omaa materiaalia.
Teksti: Aleksi Leskinen, kuvat: Joni Pahlama
