09.12.2009
Klubi / Tampere
Brittiläinen rockbändi The Wildhearts oli kova 90-luvun puolivälissä. Sen verran kova että sai esimerkiksi Desibeli.netin Toni Hietamäen nostamaan vuoden 1995 satoa olevan kakkosalbumi p.h.u.q:in Klassikko-levyihinsä. Neljän tarttuvia melodioita, punkrockin menevyyttä ja metallisia raskasriffejä yhdistelevän albumin tiimoilta bändi pääsi nauttimaan suosiota kotimaassaan, mutta hommassa oli sen verran päihteistä vauhtia että levy-yhtiö ja kokoonpano ei tahtonut pysyä mukana. Kertaalleen lopullisesti hajonnut bändi kokosi laulaja-kitaristi Gingerin johdolla itsensä uudelle vuosituhannelle ja on ehtinyt sittemmin sen ensimmäisen vuosikymmenen saapuessa loppuaan kohden rakastumaan hurjasti juhlivaan pohjoiseen maahamme lukuisine faneineen ja maukkaine drinkkeineen. Vaikka taajaan Suomessa viime vuosina nähdyn nelikon kaikki vierailut eivät ole sujuneet aivan suunnitelmien mukaan, oli nykykokoonpano (Gingerin ohella kitaristi CJ, basisti Scott Sorry ja rumpali Ritch) Tampereen Klubilla oivallisessa vedossa.
The Wildheartsin iskusta kertoo toki myös tuorein albumi Chutzpah!, jonka nosta suorilta yhdeksi vuoden parhaista rock-levyistä. Villisydänten juttu kulminoituu kuitenkin ennen muuta lavalla – sen verran rempseän iloisesta ja mukaansatempaavasta remellyksestä on kyse. Varsinkin musiikista paistava valoisa tekemisen meininki ja poppunkmainen koukukkuus vievät mukanaan. Oma lukunsa on tietysti myös Ginger, joka saisi pelkällä brittiläisen sympaattisella läpänheitollaan yleisön viihtymään. Sen verran sutki höpöttelijä mies oli, että onnistui puhumaan yleisöltä itselleen ja lopulta koko bändille useamman kattauksen Fisuja, joihin herra oli Suomessa tykästynyt. Eturivin tosifanien kanssa jutustelu sai välillä sen verran omituisia sfäärejä että oli hyvä että oli sentään niitä biisejäkin välillä soitettavaksi.
Tiukan aloituksen jälkeen nelikko suostui hetkeksi toimimaan jukeboksina ja valitsi huutoänestyksestä fanien mieliksi Scott Sorryn laulaman Warren Zevon-versioinnin Carmelita, jonka jälkeen debyytin My Baby Is A Headfuck iski naulat arkunkanteen. Eli jo siinä vaiheessa olin myyty. Caprice, Red Light, Green Light ja Jason & The Scorchersin White Lies jäivät vahvasti mieleen siinä missä uutukaisen Mazel Tov Cocktail ja keikan valmiiksi käärineet You Took The Sunshine From New York ja nimibiisi Chutzpah!. Encoret ovat tylsiä ja teennäisiä, jutusteli Ginger, joten yhtye vain tekeytyi lähtevänsä välillä johonkin ja rutisti tunnin pakettinsa mukavan hikisesti yhdessä kattauksessa. Toimii!
Suomen keikoilla lämmittelyvastuun otti kouvolalainen voimatrio The Souls, jonka tämänvuotinen debyytti The Grand Confusion on kerännyt kiitosta medialta. Kolmikon tiukasti groovaava perusrock saikin hyvin jalkaa nytkymään, vaikka se ei ihan pääesiintyjän kaltaiseen hurmokseen yleisöä temmannutkaan. Loppua kohden homma alkoi viehättää vieläkin vahvemmin, vallankin kun basisti välillä vaihtoi välinettä koskettimiin. Siitä takaisin nelikielisen varteen palaaminen toi ihan uutta tulta bändin viimeiseen biisin ja hikisen ränttätänttä-trion meininki olikin oikein toimiva aloitus illan bakkanaaliin. Ihan nimensä veroiseen sielukkuuteen Kouvolan pojat eivät vielä yltäneet mutta on sitä paljon heikompiakin perusrockin kaahaajia tullut seurattua. Nimi muistiin.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
