22.11.2009
Keikkataltioinnin rungon muodostavat Release The Starsin erinomaiset kappaleet.
Elokuussa 2007 taltioitu Milwaukeen Pabst Theaterin konsertti mausteineen on jo Rufus Wainwrightin toinen peräkkäinen livejulkaisu. Ero parin vuoden takaisiin Judy Garlandin materiaaliin pohjautuneisiin CD- ja DVD- paketteihin on kuitenkin sen verran suuri, ettei Wainwright päädy toistamaan itseään. Sitä paitsi kamera rakastaa Rufusta, joka eittämättä lukeutuu 2000-luvun suuriin viihdyttäjiin. DVD:n oheen tarjoillaan myös perinteistä livelevyä, mutta nimenomaan visuaalinen puoli oikeuttaa julkaisun olemassaolon.
Kahteen osioon jakautuvan keikan rungon muodostavat Wainwrightin viimeisimmän studioalbumin Release the Stars (2007) erinomaiset kappaleet. Spiikeissään hermostuneesti kikattava maestro osoittaa laulu toisensa jälkeen kuinka suvereeni solisti hän lavalla on. Esimerkiksi toisen osion avaava Do I Disappoint You? ja upeasti rullaava 14th Street kajahtavat monihenkisen bändin tukemana voimalla, joka saa televisioruudun ja kotiäänentoiston tuntumaan varsin riittämättömältä. Mahtipontisimmillaan keikka herättää livetallenteille yleensäkin tyypillisen ”miltähän tuo on mahtanut tuntua paikan päällä?” -fiiliksen. Jotain voi päätellä klassisen konserttisalin iloisesti tanssahtelevasta yleisöstä, jota kamera poimii tyylillä mukaan. Selkeimmin tunnelma välittyy kotikatsomoon Leaving for Paris No. 2:n kaltaisista herkistelyistä, joissa Wainwrightin keskittyneitä kasvoja kuvataan asiaan kuuluvalla intiimiydellä.
Balladien vastapainoksi tarjolla on paljon showhenkistä hauskaa. Irstaan Between My Legsin ajaksi Wainwright kutsuu lavalle poikaystävänsä, joka nostaa tähden soittelemaan harteilleen ja lausuu kappaleeseen kuuluvan spoken word -pätkän. Myös satunnaiset yleisön edustajat pääsevät värivaloihin tanssimaan. Oma lukunsa onkin sitten jo encoreissa diivailtu Get Happy, jota koristavat Rufusin säärten ja huulipunan lisäksi bändin muusikoiden toteuttamat koreografiat. Gay Messiah sinetöi hurmoksellisen keikan jättäen etäkatsojankin jollain tapaa puhdistuneen tunteen valtaan.
Musiikkiesitysten väliin leikattu takahuonemateriaali keskittyy harmillisen yksipuolisesti pukeutumiseen, riisumiseen, sekä tähän liittyvään ankeatasoiseen vitsailuun. Musikantit kertovat kameralle kuinka Rufus on opettanut heidät säteilemään ja kuinka korut ovat ihan ok. Tupakoiva ja silloin tällöin jotain suuteleva Wainwright on kuitenkin ainoa, joka ottaa tyyliseikat tosissaan. Esimerkiksi keikan toisella puoliskolla käytetyn polvihousuasun taustalta löytyy tarina artistin lapsuudesta. Höpöttelyn ja ekstramateriaalinsa suhteen Milwaukee at Last!!! ei ole kummoinen julkaisu. Backstagen tapahtumien lisäksi mukana on kolme kappaletta kesän 2007 Montreux´n jazzfestivaaleilta. Vaatimattomasti kuvatut versiot kalpenevat alkuunsa Pabst Theaterin runsaiden esitysten rinnalla.
Perusasiansa puolesta Milwaukee at Last!!! on viihdyttävää seurattavaa ja peruslaadukas todiste Rufus Wainwrightin omaperäisestä lavasäteilystä. Tulevia Suomen-vierailuja odotellessa voi turvautua tähän.
Teksti: Antti Hurskainen
Kuva: popawesome.com
