Anssi Kela

Virgin Oilin yleisö taisi viime perjantaina olla hieman keskimääräistä rokkikeikkaa varttuneempaa. Lavalle asteli nimittäin toistuvasti ”aikuisrockin” lokeroon sysätty laulaja-lauluntekijä Anssi Kela, joka on kuormakaupalla jalometallia keränneen Nummela-debyyttinsä jälkeenkin onnistunut tehtailemaan mukavan määrän hittejä Radio Novan soittolistoille. Syyskuussa ilmestynyt Aukio-levy antaa hyvän aiheen myös keikkailuun pitkän hiljaiselon jälkeen.

Vaikka kansan syvät rivit ja valtaosa kriitikoistakin arvostavat Kelan maanläheistä popmusiikkia, on artistiin vuosien varrella liitetty koko joukko vähätteleviä stereotypioita. Kela on leimattu hajuttomaksi keskitien rokkariksi äärimmäisen hatarin perustein; Virgin Oilissa mies osoitti jälleen olevansa poikkeuksellisen näkemyksellinen muusikko ja karismaattinen esiintyjä. Kuinka monella tunnetulla artistilla on esimerkiksi pokkaa tehdä suurimmista hiteistään jatkuvalla syötöllä uusia sovituksia? Kela ainakin tekee, ja nauraa niille makeasti bändinsä kanssa.

Valtaosa Anssi Kelan yleisöstä tulee keikoille kuullakseen Mikan faijan BMW:n ja 1972:n, mutta aivan yhtä hyvä motivaattori olisi uusien sovitusratkaisujen bongaaminen. Niitä kuulostellessa myös Kelan kattava musiikillinen sivistys tulee ilmeiseksi. Vaikutteita on napsittu niin klassisesta rockista ja singer-songwriter -perinteestä kuin kasaripopistakin, ja myös täysin absurdeja tribuutteja mahtuu aina kourallinen mukaan. Kuinka moni mahtoi esimerkiksi huomata, että Millan loppuun veivattiin vähän variaatiota Iron Maidenin Trooperista? Tai oliko Kela itsekään tietoinen, että tuli kierrättäneeksi The Crashin Still Aliven kertosäkeen pienin muutoksin Suurien kuvioiden uudeksi pääriffiksi?

Loistavista pop-biiseistä ja kekseliäistä sovituksista nauttimista helpottaa koko bändin korkea taso. Samalla miehityksellä Kelan soolouran alusta asti keikkaillut porukka on hitsautunut loistavasti yhteen ja muusikoilla on silminnähtävän hyvä meininki lavalla. Tällä kertaa remmi oli liikkeellä yllättävän rockilla otteella ja Kela ylsi muutamaan todella komeaan sooloonkin. En ollut tajunnutkaan kuinka hyviä biisejä Kaksi sisarta tai Puistossa voivat oikeanlaisella sovituksella olla tai kuinka reipastempoinen keikka Kelan biiseistä ylipäänsä on mahdollista koostaa. Vasta loppupuolelle jätetyt Nummela ja Rakkaus on murhaa antoivat hieman aikaa rauhoittua, vaikka ensinmainitussa päästiinkin lopuksi myös komeaan yhteislauluun. Rempseässä menossa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta etenkin tuoreimman kiekon balladiosastoa olisi ollut mukava kuulla myös livenä.

Anssi Kelaa ei tietääkseni juurikaan tilata esiintymään rock-klubeille. Näin energisen keikan jälkeen se tuntuu käsittämättömältä. Vaikka Kelan yleisö ehkä onkin aavistuksen keski-ikäistä, pitäisi taitavalle ja edelleen melko suositulle muusikolle olla enemmän kysyntää kuin syksyn keikkakalenteri antaa ymmärtää. Ilmeisesti hyvä livekunto ja nokkelat sovitukset eivät paljon lohduta, kun Nova-soittoa on kertynyt liikaa. Kelan siunaus ja kirous on nimittäin aina ollut se, että hänen arkiset sanoituksensa ja tarttuvat sävellyksensä vetoavat keskivertosuomalaiseen. Sitä ei kaikkien ole helppo sulattaa. Toivon silti, että tämä entinen nummelalainen jaksaa tehdä loistopoppia myös jatkossa. Ei meillä ole varaa menettää tämän tason muusikkoa kokopäiväiseksi kirjailijaksi tai kilpa-ajajaksi.

Teksti ja kuvat: Ilkka Kärrylä