Tanssiteatteri MD: Tanssimusikaali ROAD, Hällä-näyttämö / Tampere

Oma joraus näyttää sammakolta tehosekoittimessa ja tv:n tanssiohjelmatkin on mennyt sivu suun. Vanhojen tanssahdukset tuli lukiossa missattua, koska kukaan ei kertonut, että sinne pitää erikseen ilmoittautua. Tai varmaan kertoi, mutta en kuunnellut. Ja miksi ihmeessä se oli liikunnan valinnainen kurssi? Eihän tanssi mitään jalkapalloa ole! Teatterissa puolestaan tulee nukuttua kerran pari vuodessa. Eli totta kai lähden riemusta kiljuen katsomaan näiden yhdistelmää, tanssiteatteria.

Urheiluselostaja Bubi Walleniuksen kuolematonta ajatuskuplaa lainatakseni, siitäkin huolimatta – tai ehkä juuri siksi – tamperelaisen Tanssiteatteri MD:n ROAD-musikaali oli häkellyttävän hieno kokemus. Nihkeää kritiikkiä valtalehdiltä saanut koreografia oli tanssiummikolle juuri sitä mitä pitikin. Esiintyjien ruumiinkieli ei sortunut kliseisiin karikkoihin tai yli hilseen ampuvaan avantgardeen. Se oli persoonallista, mutta ei itsetarkoituksellista. Se palveli ja kehitti musikaalin juonta.

Thelma & Louise –elokuvan tarinaa muutamin muutoksin noudattava kertomus sijoittuu nyky-Suomeen. Kun käsikirjoituksen runko on kulttielokuvasta, tekijät ovat voineet keskittyä musiikilliseen dramaturgiaan. Ensimmäistä kertaa teatteriesityksessä ei tarvitse haukotella vaivaannuttavien lauluesitysten aikana. Eikä toisaalta kärvistellä tönkköä dialogia vain musiikkinumeroita odottaen. ROADissa soi oivia valintoja 2000-luvun suomipopista.

MD:n vakitanssijat Anniina Kumpuniemi ja Suvi Eloranta heittäytyvät päärooleihinsa pelottomasti. Samuli Roininen hauskuuttaa useammassa hahmossa ja vierailevat tähdet Ville Leinonen ja Sani selviävät kunnialla, tosin aivan eri syistä. Leinonen tietää, ettei ole kummoinen näyttelijä, mutta ei välitä siitä tippaakaan. Sani taas väläyttelee ainakin allekirjoittaneelta piilossa olleita vähäeleisiä koomikon lahjojaan, joilla varastetaan toisella puoliajalla show jopa Kumpuniemeltä ja Elorannalta.

Sattumaa tai ei, mutta dialogi onnistuu puolihuolimattomasti sohaisemaan myös ajankohtaista muurahaispesää. Ketään ei saa oikeassa elämässäkään ampua mielipiteiden takia, mutta nettilynkkauksesta on sen sijaan tullut maan tapa. Myös kiinnostus samaan sukupuoleen esitetään niin naurattavan makeasti, että Kummelin pojat voisivat istuutua teatterin penkeille oppitunnille. Yleisön edustajakin pääsee laulamaan soolonumeron ilman idolituomariston karkeaa nälvimistä.

ROAD todistaa, että karismaa ei peritä äidinmaidosta. Se näyttäytyy, kun esiintyjä on tinkimättömästi sinut materiaalin kanssa. Keikoilla huikean karismaattinen Leinonen ei tunnu saavan ROADissa aivan haluamaansa otetta Tehosekoittimen biiseihin, mutta pysäyttää omalla tuotannollaan. Livebändi ja kapellimestari Eeva Kontu ovat sovittaneet tarinaa tukevat biisit tyylikkäästi. Ultramariinin Tänä iltana emme pelkää tulee niin lähelle, että laulua voisi koskettaa. Ellei se ehtisi ensin.

Ohjaus: Elina Jakowleva
Käsikirjoitus: Janne Mäkelä
Musiikin johto: Eeva Kontu

Teksti: Heikki Väliniemi, kuvat: Ari Ijäs