Aistifestivaalin torstai

Tapahtuipa kerran eteläisen Suomen suurkaupungin Hyvinkään keskustassa ystävieni kierrellessä päiväsaikaan paikallisen torin nurkilla, että Unkarin televisio bongasi poijat haastatteluun. Kysyttäessä, mitä miekkosille tulee ensimmäisenä mieleen Unkarista, vastaus tuli kuin yhdestä suusta: Magyar – halpa unkarilainen valkoviini. Sitä en tiedä, ylittikö poikien Unkari –trivia pustamaan uutiskynnyksen, tuskinpa. Tämä kieltämättä hyvin löyhä aasinsilta johdattaa meidät Aistifestivaalin torstain ja koko neljän päivän tykityksen avaavan Magyar Possen esitykseen. Neljän päivän aikana esittäytyvät 12 yhtyettä muodostavat todella laadukkaan joukkueen, joten kovaa esitystä sopi odottaa myös pustan posselta. Emmekä joutuneet pettymään, kaikkea muuta. Kaksin koskettimin, vaihdellen kahdella kitaralla tai kitaralla ja bassolla sekä rummuilla aseistautunut länsirannikon yhtye soitti niin kauniin setin, että iso mies yhtään valehtelematta melkein kyyneleen joutui tirauttamaan. Hyvin vahvalla elokuvasoundtrack –otteella soitetut loppua kohti kiihdyttelevät post rockailut olivat kuin Sibeliuksen sävellykset parhaimmillaan. Alakuloisen humiseva ote loi juuri sellaisen suomalaiseen perusluonteeseen vetoavan ilmapiirin, josta voisi sanoa seuranneensa jotain suurta ja pyhää. Yleisö sananmukaisesti istui hiljaa ja ihaili. Pohdimmekin jo taistelutoverini Jokirinteen kanssa, josko koko festivaalien kovin bändi soitti jo avauksessa? Se on ainakin melko varmaa, että minun vähistä penneistäni ajautunee osa yhtyeen tulevan levytyksen hankintaan.

Herättelyä hurmoksesta saatiin deejiimusiikin muodossa, hiphop –painotteinen tykitys valmisteli porukkaa illan todellisen pääesiintyjän antiin. Yksi Suomen kovimmista akteista hiphopin alalla on eittämättä Matin, Mörön ja Pijallin hämyisen utuisesti juokseva Ceebrolistics, jota ei hetkeen Tampereella oltu nähty. Sen mukaisesti myös paikka täyttyi, täytyihän sitä kisakuntoa tsekata. Niska liikkui tasaisesti poikien hauskasti suomeksi vääntämien lyriikoiden ja kovin dub –painotteisten taustojen mukana, ainakin bassossa oli melko lailla jyrinää ja kaikuakin kuuli. Alkupuoli keikasta ei kuitenkaan mitenkään noussut normaalin mc –keikan yläpuolelle, loppua kohti meininki onneksi kohosi. Varsinaisen setin viimeisenä heitetty hitti Hyviä juttuja oli illan helmi, encorena sammutetuin valoin vedetty fiilistely toimi, muttei noussut muusta setistä yli. Täydellistä päivää eletään, ei murheita kenelläkään, katuja rennosti edetään.... Parhaimmillaan erinomaista, hetkittäin melko mitäänsanomatonta.

Brolisticsin päätettyä keikkansa katosi hiphopkansa suurelta osin kuin maan nielemänä. Deejiisedät jatkoivat kuitenkin raplinjalla, mikä ei välttämättä toiminut minään erityisen toimivana sisäänajona illan viimeiselle, muttei vähäisimmälle esiintyjälle, messiaaniselle Kuusumun Profeetalle. Rätöllä oli tällä kertaa tuollainen konfirmaatiosta tuttu valkoinen alba, johon on itsekin tullut joskus kompasteltua. Basistin eläimellinen, Manaramainen ulkoasu ja saksofonistineitosen haltiatyylinen look vahvistivat Profeetan musiikillista sanomaa, kitaristit ja rumpali jäivät visuaalisesti taustalle. Kun kaksi viimeisintä näkemääni keikkaa ovat olleet eri maailmoista, toinen todella kaunista folkia, toinen tuota Jokirinteen kiroamaa kasariheviä, olivat odotukset toiveikkaan pelonsekaisia. Yhtye teki kompromissin; kuulimme niin todella kauniin rauhallisia julistuksia, joissa Rätön mahtava ääni pääsee parhaimmin oikeuksiinsa, riehuvaa kasariheviä, jotain, jota voisi kutsua vaikka goottiprogeksi ja myös ulinaan asti vedettyä lauluilmaisua. Rätön monitulkintaisen kierot välispiikit puistattivat päitä ja nostivat epäuskoisen näköisiä varovaisia hymynkareita, jotain todella vaikuttavaa on Kuusumun sanomassa. Ensimmäistä kertaa näin myös kolme taustalauluneitosta, joiden anti täydensi mukavasti transsimaista äänimatkailua. Surrealistista, harrasta, kaunista ja myös raivokasta.

Edelleen olen sitä mieltä, että arkisin keikkojen pitäisi alkaa ja päättyä reilusti aikaisemmin, väsymys alkaa vanhaa painaa. Joka tapauksessa komea alku Aistin biletyksille. Tästä on hyvä jatkaa.

Ilkka Valpasvuo