25.09.2009
Like
Nick Cave on läpi uransa ollut kirjallisen lauluntekijän maineessa. Hänen tavaramerkkinään aina The Birthday Partyn ajoilta saakka ovat olleet usein eeppisiin mittoihin yltävät synkät ja paatokselliset laulutekstit, toisaalta myös herkät ja pienieleiset rakkausrunoelmat. Mielikuvien kannalta olennaista Cavessa on se, että hän on myös varsinainen kirjoja kirjoittava kirjailija. Tällä on painoarvoa, sillä yleisessä mielipiteessä vallitsee yhäkin usein epäoikeudenmukainen arvostusero kirjailijoiden ja rocktekstittäjien välillä. Kahdenkymmenen vuoden ajan Caven proosamaine on levännyt raskassoutuisen esikoisromaanin Kun aasintamma näki Herran enkelin (1989) varassa. Nyt on vihdoin saatavilla lisää todistusaineistoa Bunny Munron kuoleman (suom. Jukka Jääskeläinen) muodossa.
Elokuvakäsikirjoituksesta alkunsa saanut teos käsittelee nimensä mukaan päähenkilönsä Bunny Munron ajautumista tuhoon. Vaimon itsemurha sysää keski-ikäisen myyntimiehen vähintäänkin huuruiselle tripille viskipullosta ja yhdynnästä toiseen. Oman merkittävän lisänsä matkalle tuo päähenkilön mukana kulkeva poika Bunny Junior. Cave on itsekin perheellisenä miehenä kirjoittanut yllättäen äidittömäksi jääneen lapsen suureen rooliin. Ratkaisu on onnistunut, sillä isä–poika -suhteen tunteita herättävällä käsittelyllä teos välttää pelkän seksuaaliodysseian tasolle jämähtämisen.
Bunny Munro on nimittäin todellinen seksihullu. Etenkin kujanjuoksun alkuosaa määrittävät puuduttavuuksiin asti toistuvat kuvailut miehen fantasioista ja tositoimista. Cave maalaa kuvan käsittämättömän röyhkeästä vanhasta siasta, joka kourii vaimonsa ystävää ja masturboi autossaan tennissukkaan kuullessaan Kylie Minoguen laulavan radiossa. Jatkuvan juopottelun ja leskeksi jäämisen aiheuttamat ahdistustilat Bunny onnistuu karkottamaan mielestään kääntämällä ajatuksensa mekaanisesti naisen anatomiaan.
Tässä mielessä päähenkilön nimivalinta ja teoksen kansikuva osuvat napakymppiin. Bunny Munro on pelkkä pupu, elukka. Verrokiksi voisi nostaa Caven testosteronipitoisen bändiprojektin Grindermanin toistaiseksi ainoan albumin hahmot aina levyn kannessa haahuilevaa apinaa myöten. Munroa vaivaa krooninen No Pussy Blues, jolle käytännössä kaikki muut seikat jäävät alisteisiksi. Silmävaivoista kärsivä Bunny Junior saa toistuvasti odotella autossa samalla kun vimmainen isä saalistaa asiakkaidensa parissa. Munro myy ovelta ovelle naisten kosmetiikkaa ikään kuin jalostaakseen fantasioidensa kohteet mahdollisia käyttötarkoituksia varten.
Tyly ote hallitsee myös Caven proosakieltä. Virke on toteavaa, lyhyehköä ja hiukan puhekielenomaista. Kulmikasta dialogia käytetään paljon. Bunny Munron kuvottava maailma pyritään heittämään lukijan kasvoille sellaisenaan, mutta lopulta kyse on lähinnä ääriviivoista. Sympaattista Bunny Junioria lukuun ottamatta kirjan henkilöt itse antisankaria myöten jäävät karikatyyreiksi. Yksiulotteisuus ja -selitteisyys syö ikävästi sinänsä satiirisen mieskuvan uskottavuutta. Kirjailija itse halveksuisi minut seuraavan johdosta maanrakoon, mutta nähdäkseni Nick Cave & The Bad Seedsin tuotannon henkilögalleriasta löytyy useita Bunny Munroa kiinnostavampia tapauksia. The Mercy Seatin kuolemaantuomittu ja Stagger Leen kovistappaja nousevat ensimmäisinä mieleen. Vertailu on toki epäoikeutettu, koska kappaleet ovat kokonaistaideteoksia ja Cave yksi aikamme omaperäisimmistä tulkitsijoista.
Toisaalta myös kirjallisuuden kentältä löytyy kasapäin Bunny Munron kuolemaa oivaltavampia rappiokuvauksia. Vaikkapa Malcolm Lowryn, Charles Bukowskin tai Arto Salmisen parhaiden töiden rinnalla Caven kerronta shokkiarvostaan huolimatta kalpenee. Loppua kohden tunnelmaa tosin saadaan kudottua tiiviimmäksi tuhon lähestyessä. Lukijan mielenkiinnon Cave pystyy pitämään kiitettävästi yllä, mutta osasiaan suuremmaksi Bunny Munron tarina ei onnistu kasvamaan - paitsi Juniorin osalta. Poika elää piinallisen lähellä arvostamansa isän hirmutöitä ja -asenteita toisaalta mukautuen, toisaalta hämmentyen. Bunny Munron kuoleman ohella voisi puhua orvon Bunny Juniorin luultavasti hyvin traumarikkaasta loppuelämästä.
Esikoismöhkäleeseen Kun aasintamma näki Herran enkelin verrattuna Bunny Munron kuolema on helpompi ja kaikin puolin vetävämpi tapaus. Ykkösketjun prosaistia se ei siltikään tästä ykkösketjun rocklyyrikosta onnistu tekemään.
Teksti: Antti Hurskainen, kuvat: LIKE ja www.nickcaveandthebadseeds.com
