Paanpa - Uuden ajan tekniikka on ihan hemmetin rumaa

Haikeita popmelodioita, kotikutoista syntetisaattorimaalailua, tarinoita robottiromansseista, yhden ihmisen pitkälle vietyä asialleen omistautumista - tätä kaikkea on tamperelainen Paanpa. Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä -pitkäsoiton innoittamana usutin nimimerkin takaa löytyvää Pasi Palosta avaamaan Desibeli.netille hiukan tarkemmin Paanpan omintakeista maailmaa, jossa sijaa löytyy niin suomirocksympatioille, kuin 90-lukulaiselle ufomystiikallekin.

Mikä oikeastaan on Paanpa? Mistä nimi tulee?

- Se on ikivanha nickini verkossa. Osa kavereista kutsuu minua Paanpaksi myös oikeassa elämässä. Laulujen kertojaminässä on jonkin verran ihka omaa itseäni. Olen oppinut kaikessa kertovassa luovassa työssä ottamaan paljonkin vaikutteita omasta elämästäni ja sekoittamaan pakan sitten aivan tyystin. Näin lopputuotteesta ei oikein saa selvää, että onko tämä kaveri nyt tosissaan vai tekeekö hän tätä aivan kieli poskessa.

Musiikkiprojektina Paanpan juuret juontuvat vuosituhannen vaihteeseen, jolloin akustisen kitaran hankkimisen myötä syntyivät ensimmäiset omat lauluaihiot. Soittoharrastuksessa tärkeintä on alusta asti ollut omien kappaleiden tekeminen.

- Siinä, missä muut ikäiseni pojat aloittivat yliajettuine sähkökitaroineen Metallican ja Black Sabbathin tapaisilla riffittelyillä, pysyin akustiseni kanssa kotisohvalla rämpytellen juuri oppimiani sointuja.

Laulujaan Paanpa ei aina ole laulanut suomeksi. 2000-luvun alussa äidinkielen käyttö tuntui kömpelöltä ratkaisulta. Näin sai alkunsa englanniksi itseään ilmaiseva yhtye Popsicle People, joka toimii yhä. Varsinaiseksi itsenäiseksi artistiksi Paanpa eriytyi luontevasti intressiensä kuljettamana:

- Olen ollut intohimoinen tieteiselokuvien ja -kirjallisuuden harrastaja murrosiästä asti. Pian huomasin tekemieni kappaleiden olevan täynnä niitä vaikutteita, joita olin imenyt sisääni herkässä iässä. Äänittämiäni demobiisejä tuntui yhdistävän tietty melankolisuus, jossa oli myös pilkettä silmäkulmassa. Niin syntyi Paanpa.

Musiikin työstämisessä ilman bändiä Paanpa näkee lähinnä hyötyjä. Esimerkiksi Ihmisen ja koneen välisestä ystävyydestä -albumin intiimi tunnelma mahdollistuu hänen mukaansa juuri yksinäisen metodin kautta. Tällöin on suljettu pois monihenkisen bändin soittajien omat mahdollisesti fakkiutuneet soittotyylit ja visiot. Asia havainnollistuu omien sankarien kautta:

- Olen seurannut vuosia kautta aikain suosikkiyhtyeeni Weezerin keulahahmon Rivers Cuomon netissä julkaisemia kotidemoja, joita on sittemmin ollut saatavilla virallisesti myös cd-muodossa. Olen jopa oppinut pitämään monesta tällaisesta raakilemaisesta kappaleesta paljon enemmän kuin Weezerin tiukasta studiorokista. Yksin kitaransa tai minkä tahansa soittimensa kanssa lauluntekijä on aina aidoimmillaan.

Toki Paanpa myöntää asialla olevan myös kääntöpuolensa. Bändidynamiikan hyödyntämistä varten on kuitenkin olemassa Popsicle People, jossa muiden jäsenten panos saattaa viedä lauluaihiota yllättäviinkin suuntiin. Myös ajatus keikkailevasta Paanpasta on käynyt mielessä, mutta tällä erää pysytään vielä makuuhuoneäänityksissä.

Kappaleiden tekemistä Paanpa luonnehtii kovaksi työksi. Valmis ja onnistunut tuotos palkitsee kuitenkin niin voimakkaasti, ettei hän voisi tätä nykyä kuvitellakaan luopuvansa musiikin tekemisestä. Paanpan lauluntekoprosessi saa yleensä alkunsa jostain yksittäisestä lausahduksesta tai ajatelmasta, jota jalostetaan joskus tuntikausiakin kestävissä rämpyttelysessioissa. Toisinaan melodiat taas tippuvat kuin tilauksesta.

- Oiva apu varsinkin alkuaikoina oli esimerkiksi Schism Tracker -ohjelma, johon pystyi tallentamaan vaivatta mieleen tulleet melodianpätkät.

Esikuvista puhuttaessa jo edellä mainittu Weezer nousee selvästi ylitse muiden. Levyarviossani tarjoamiini verrokkeihin Paanpa suhtautuu vaihtelevan varovasti. Esimerkiksi Kraftwerkin vaikutus tulee myönnetyksi, mutta vain yhtenä osana 70- ja 80-luvun konemusiikin kirjoa. Paanpan naivistis-sympaattisen kielenkäytön juuret eivät hänen itsensä mukaan johda kovinkaan suoraan Karkkiautomaattiin, joka on kuulemma aina jäänyt melko vähäiselle kuuntelulle. Grandaddyn Jason Lytlen lauluntekotaitoa Paanpa sen sijaan arvostaa ja kertoo yhtyeen kuuluneen semisuosikkeihinsa jo kauan.

Laaja-alainen kiinnostus populaarikulttuuriin kuuluu Paanpan musiikista. Jos taustalla sykkivätkin Arthur C. Clarken kaltaiset tieteiskirjailijat, ei ongelmia tuota myöskään Popedan siteeraaminen tuoreen pitkäsoiton avausbiisissä.

- Pidän eri elementtien sekoittamisesta, olivatpa ne sitten soundillisia, tyylillisiä tai mitä tahansa. Vaikka ”yleinen mielipide” ei välttämättä pitäisikään esimerkiksi Popedaa tai SIG-yhtyettä juuri nyt kuuminta kamaa edustavina, en häpeä tehdä niihin viittauksia. Tämä ehkä siksi, etten muutenkaan tunnusta mitään trendiä tai tiukkaa musiikillista lajityyppiä.

IJKVY on aiheiltaan hyvin yhtenäinen kokonaisuus. Paanpa kertoo arvostavansa teemalevyn ideaa ja haaveilee joskus tekevänsä vielä tiiviimpiäkin albumeita. Poplevyn toisistaan irrallisiin kappaleisiin pohjautuvaan ajatusmalliin Paanpa suhtautuu kriittisesti. Varsinaisesti vauhtiin tämä koneromantikko kuitenkin pääsee kun puhe kääntyy hänen hiukan retrohenkiseen teknologiasuhteeseensa:

- Retrot jutut ovat tosi ok, mitä tulee liukuportaisiin ja muihin laitteisiin tai vaikkapa syntetisaattoreihin. Näin 2000-luvulla eläessäni tuntuu, että vähän kaikesta ennen niin kovin jännittävästä on mennyt maku. Palaan monesti lapsuuteeni 80- ja 90-luvuille, jotka ovat minulle todella retroa ja nostalgista aikaa. Muistan hyvin sen sense-of-wonder -tunteen, jota Juhan af Grannin ufodokumenttien katseleminen silmät puoliummessa herätti 90-luvun alussa. Silloin jopa Ylen pääuutislähetys uutisoi ufoista!

Pettymyksen- ja kaihonsekaista jatkoa seuraa:

- Tietokonetta kotona ei vielä ollut, ja koulussa sitten räiskittiinkin monstereita innolla tai piirrettiin silloin aivan mahtavan monipuoliselta tuntuneella grafiikkaeditorilla nimeltä Microsoft Paint. Nykyihmisen elämästä on kadonnut arkipäivän mystiikka kaiken uuden tekniikan ollessa koko ajan käden ulottuvilla. Lisäksi tämä uuden ajan tekniikka on ihan hemmetin rumaa.

Rakkaiden teemojensa parissa Paanpa tulee näillä näkymin jatkossakin häärimään. Ainakin yhden pitkäsoitollisen verran uutta materiaalia on jo kasassa, eikä ihminen/kone -aihepiiriä artistin itsensä mukaan ole kovin helppo ammentaa tyhjiin. Lopuksi hän vihjaa uusien kappaleiden sisältävän entistä enemmän sähkökitaraa. Kenties yliajettuakin.

Teksti: Antti Hurskainen, kuvat: paanpa.net