29.08.2009
Gloria/Helsinki
Kaikkien aikojen ensimmäinen Deus Ex Machina -klubi keräsi elokuun viimeisenä lauantaina Helsingin Gloriaan värikkään joukon musiikkidiggareita. Kolmen bändin illan avasi tamperelainen Murnau´s Playhouse, jonka debyyttialbumi Sanity Show näki taaannoin päivänvalon. Mansesterilaisten esiintyminen starttasi hieman kymmenen jälkeen ilman sen kummempia seremonioita ja kasarivetoinen goottirock/new wave soi alusta saakka kerrassaan mallikkaasti, vaikka bändi alkuun hiukan kipsissä olikin. Onneksi turha puristus lähti hellittämään jo kolmannen biisin kohdilla, vaikka takarivin pakollinen Beavis & Butthead –kaksikko jaksoikin heittää kommenttia halki keikan. Pienet häiriöt eivät kuitenkaan haitanneet ja etenkin vokalisti, jonka ääni sopi varhaisen The Curen tuotantoa viistäneeseen soittoon erinomaisesti, osoitti loppukeikasta suorastaan selkeitä innostumisen merkkejä.
Kitaravetoinen, koskettimilla tuettu sekä pienillä nyansseilla taiten pelannut paketti ei kenties esittänyt mitään vallankumouksellista, mutta hyvä biisi on aina hyvä biisi, vaikka ainekset olisivat kuinka käytetyt. Edukseen tasaisesta setistä erottuivat selkeimmin rullaava White Noise White Light, sekä vakavaa hittitautia oireilleet Sister Violence ja Panopticon Gloriassa annetun näytteen valossa bändille voikin povata loistavan synkkää tulevaisuutta kotimaisen goottirockin valitettavan kapealla saralla.
Tamperelaisten jälkeen lauteille kapusi helsinkiläinen V For Violence, jonka räkäisessä kohkaamisessa riitti vauhtia, vaikkei suunnasta aina selvyyttä ollutkaan. Tylyn metallintykityksen raikaessa viisimiehinen ryhmä löi tiskiin äänenpaineen puolesta illan pohjat. Energiaa räiskynyt esiintyminen taiteili siellä yliyrittämisen ja kaaoksen hämärillä rajamailla, kun jokainen jäsen antoi kaikkensa ja vähän lisää. Satunnaisen kaatuilun ja kompastelun lisäksi estradilla nähtiin pariin otteeseen yli-innokas knallipäinen fani, jolla tuntui olevan krooninen pula janojuomasta. Enpä muista aiemmin nähneeni tilannetta, jossa yleisön edustaja könyää lauteille, nappaa itselleen esiintyjän tuopin monitorin juuresta ja siirtyy takaisin kuulijoiden sekaan ilman, että kukaan olisi tapahtuneesta moksiskaan. Rock´n´roll, vaikka näissä kohdin ilmassa tuoksuikin jo Spinal Tap...
Rankka vääntö jatkui alusta loppuun saakka ja keväällä digisinkkuna julkaistu Constant of Death sai kiskottua eniten ääntä kansan syvistä riveistä. Ryhmässä oli kaikesta huolimatta havaittavissa selvää potentiaalia, jota edes puolivillainen esiintyminen ei pystynyt täysin peittämään. Kaakon suuntaan juuttunut äänipotikka, sekä eläimellisesti patteriaan hakannut rumpali eivät tosin tehneet musiikista helposti lähestyttävää. Kokemus olikin verrattavissa kunnon juurihoitoon: sangen kivuliasta, mutta joskus kaiketi tuiki tarpeellista. Tästä menee vielä tovi toipua, mutta propsit helsinkiläisten suuntaan tinkimättömästä showsta.
Illan pääesiintyjä, ainakin allekirjoittaneelle, oli ehdottomasti Iconcrash. Yhtyeen vankka livekunto on tullut todistettua jo useampaan otteeseen, mutta jokainen näistä esiintymisistä on tuonut ryhmästä esiin eri puolia. Näin kävi myös Gloriassa, jossa Iconcrash näyttäytyi keväisiin keikkoihinsa verrattuna huomattavasti rokimpana.
Muutamassa kappaleessa kokoonpanoa vahvistettiin jälleen sellolla, jonka mukana olo tuntui nytkin luontevalta. Monestihan nämä vierailevat erikoisuudet ovat vain irrallisia elementtejä, jotka eivät tuo kokonaisuuteen mitään uutta. Pahimmillaan lisäykset saattavat jopa rikkoa bändin sisäistä kemiaa. Iconcrashin tapauksessa vaikutus oli onneksi täsmälleen päinvastainen, ja selloa olisi voinut puolestani nostaa vielä enemmänkin esille. Tasapainoista settiä vahvistettiin taustakankaalle heijastetulla kuva-aineistolla, jossa niinikään vältettiin toistoa ja korostettiin jokaisen kappaleen uniikkiutta.
Iconcrashin työn alla oleva kakkosalbumi Enochian Devices on muotoutunut todelliseksi Iisakin kirkoksi, mutta nähtävästi pitkäsoitto ilmestyy (ihan oikeasti) vielä jossain vaiheessa kuluvaa syksyä. Uudet kappaleet olivat löytäneet tiensä ainakin jo settilistaan, etunenässä keväällä julkaistu sinkkuraita Strange, Strange Dark Star. Kuultiinpa setin seassa yksi niinkin tuore numero, ettei sitä löydy edes tulevalta albumilta. Uudet siivut ja vanhemmat kipaleet muodostivat yhdessä ehyen kokonaisuuden, josta löytyi sopivassa suhteessa vauhtia, seesteisiä kohtia sekä tummempia tunnelmia. Erikoismainnan ansaitsee myös debyytin Heaven´s Map, joka tuntuu kasvaneen vuosien varrella melkoiseksi monumentiksi. Keikan virallinen osuus päättyi Face nimiseen siivuun, josta (ainakin spiikin mukaan) leivotaan tulevan pitkäsoiton seuraava sinkku. Encoreksi tarjottiin aina varma Ocean, minkä jälkeen ilta olikin livemusiikin osalta paketissa.
Tunnot Deus Ex Machinan tarjonnasta olivat välittömästi koetun jälkeen hieman ristiriitaiset, sillä kolmella orkesterilla ei vaikuttanut olevan alkuun juuri mitään tekemistä keskenään. Oliko tämä heikkous vai vahvuus? Kenties hieman kumpaakin, kuulijasta riippuen.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
