26.08.2009
Pyynikin kesäteatteri / Tampere
Emma Salokoski Ensemblen konsertti Pyynikin kesäteatterissa vangitsi alkusyksyn täydellisesti. Vuodenajan hiljalleen orastavasta loistosta pitivät huolen lavan ylle ja viereen kaartuneiden puiden värinvaihtoviikot, valaistuksen avulla tosin. Ihmisen luomat värit välittyivät myös artistin ja bändin monipuolisena esityksenä, joka maalasi jatkuvan spektrinsä musiikin keinoin. Siihen vielä kesän riemuista haikeana liplattava Pyhäjärvi taustalle, niin pöytä oli katettu.
Toista kertaa järjestetty Pyynikki-festivaali avattiin siis lähes parhaalla mahdollisella tavalla, ja katosten ansiosta ajoittainen vesisadekaan ei häirinnyt esiintyjiä tai yleisöä. Modernin ja perinteisen jazzin välillä (ja vähän reunoillakin) operoiva yhtye liikkui vaivattomasti iloisesta Mas Que Nadan lattarisvengistä Tuomari Nurmion Kurjuuden kuninkaan lähelle tulevaan tunnelmointiin, joka tuntui paitsi pysäyttävän ajan, myös vaientavan tuulen ja rauhoittavan Pyhäjärven merenkäynnin.
Kaksi kokopitkää julkaissut yhtye tarjoili ilahduttavasti materiaalia myös trio-muodossa levytetyltä ensimmäiseltä Puutarhassa-EP:ltään, joka soi Pyynikin hämärtyvässä illassa lähes kokonaan. Konsertin avasi jokseenkin sopivasti miljööseen sopinut Pekka Strengin nimikappale. Muista EP:n lauluista raukean kaunis Unto Mononen-versiointi Tähdet meren yllä kuului konsertin lukuisiin kohokohtiin, edellä mainitun Mas Que Nadan ohella.
Veden alla –albumin nimiraita soi niin klassisen kuulaasti, että sen säveltäjäksi ei vieläkään tahdo uskoa The Rasmus-basistia. Mukavasti kesäteatterin penkkejä täyttänyt hidas hämäläisyleisökin ”pakotettiin” lopussa osallistumaan, kun Salokoski toimi kuoronjohtajana Oodi kahville –laulun aikana. Aulikki Oksasen runoon sävelletty Kaksi mannerta oli sittenkin oiva lopetus, vaikka Isokynän Ja sinun äänesi ja J. Karjalaisen Hullun laulun kuulematta jääminen hieman harmittikin.
Pyynikki-festivaalin ideana on tarjota paikallisille tuntemattomille nimille julkisuutta lämmittelypesteillä, ja mikäs siinä. Jazz-standardeja versioinut tamperelainen Mambo Taxi jäi kuitenkin sovinnaisemman ja viileämmän risteily-jazzin kannattajana etäiseksi. Kun saksofoni soi triossa vain omien soolojen aikana, kuulosti pelkän kontrabasson päälle soitetut akustiset kitarasoolot lähinnä – no, pulun kuristamiselta. Soittotaito kun ei aina takaa fiiliksen välittymistä.
Teksti: Heikki Väliniemi
