Nopat stressivapaalla vyöhykkeellä

Turkulais-helsinkiläinen Nopat tarjoaa kiireettömän akustispainotteista, avaran kaihoisaa fennocanan ja heleän kitarapopin sekoitusta. Ja ihan ensimmäisellä kotimaisella. Desibeli.net laittoi oivallisen Tampereen Klubin keikan jälkeen piinapenkkiin yhtyeen primus motor Henrikki Lähdesmäen. Mistä lähti visio tällaiseen musiikkiin?

- Mä olen aina kuunnellut paljon melodista kitaramusaa, englanninkielistä kylläkin. Suomen kielen päätin valita, koska olin kyllästynyt siihen, että englanniksi kirjoittaessani en koskaan voisi olla varma sanoitusten laadusta. Lisäksi lausumisen petraamiseen kului ihan liikaa energiaa. Aluksi pelotti esiintyä suomeksi, mutta nyt alan tuntea oloni mukavaksi kielen kanssa. Omalla äidinkielellä ilmaisu on tuhat kertaa rikkaampaa ja vivahteikkaampaa, toisaalta myös kritiikille alttiimpaa. Hiljaa soittaminen on myös kypsynyt pitkään. Hiljainen yhtye kuulostaa paremmalta pienissä baareissa, ja dynamiikka on helpompi hallita. Eikä kenenkään tarvitse söhertää korvatulppien kanssa.

Millaisilla laatusanoilla kuvailisit musiikkianne, noitten minun tarjoamieni ohella tai niitä vastaan? Mitkä siinä ovat keskeisimmät asiat ja tekijät?

- Kaipa meidän musiikki tippuu antamiesi raamien sisään. Keskeiset elementit ovat omasta mielestäni sanoitukset, yksinkertaiset makkaramaiset sovitukset sekä Petrin ja Samulin tyylikäs maalaileva soitto. Matti ja mä vedellään suoraa komppia, se riittää. Mielestäni meillä on aika hyvä sekoitus kotikutoista yksinkertaisuutta ja “oikeaa” musikaalisuutta.

Jos Nopat tippuu hyvin kuulijalle, keiden muiden musiikkiin hänen myös kannattaisi tutustua?

- Itse kuuntelen koko ajan monipuolisempaa musaa. Hyllystä löytyy poppia, rokkia, soulia, punkkia, hiphoppia, iskelmää, cumbiaa, elektronista musaa jne. Toisaalta hyvä melodinen kitaramusa on sitä, mihin aina palaan. Voisin kuvitella, että noppamusiikista pitävä tykästyisi sellaisiin orkesterihin kuin Iron and Wine, M. Ward, Lambchop ja Mojave 3. Jostain syystä jenkkiläinen kitaramusa on aina tippunut paremmin kuin brittiläinen. Annoin juuri ainoan Smithsin levyni pois, koska en ollut kuunnellut sitä kertaakaan läpi. Sen sijaan Bad Religion, Dinosaur Jr, Lemonheads, Sebadoh ynnä muut räjäyttivät pääni 1990-luvun alussa. Niin surullista kuin se onkin, kotimaisesta musiikista olen innostunut vasta viimeisen kolmen vuoden aikana.

Tampereen Klubin keikka-arviossani analysoin myös että teksteissä lauletaan levottomuudesta, unettomuudesta, nukahtamisesta ja yksinäisyydestä. Kapakoissa liikaa luuhaamisesta. Kaupunkilaisuudesta. Olenko tavoittanut tavoitellun tematiikan vai vieläkö jotain pitää ehdottomasti lisätä?

- Aika hyvin olet jäljillä, vaikkakin kuvauksesi kuulostaa melkoisen alakuloiselta. Toisaalta kirjoitit myös, että musamme on “lämminhenkistä ja hymyävää”. Kaikkein suurimpia paatoksen kuoppia olen ihan tietoisesti yrittänyt väistellä. Edellä mainitsemani M. Wardin lauluissa haikeus yhdistyy tosi hienosti toiveikkuuteen ja positiiviseen pohjavireeseen. Jos jotain sellaista onnistun tavoittamaan, olen tyytyväinen. Pilkki pitää myös aina olla silmäkulmassa.

Mistä lähtien ja millaisten kiemuroiden kautta syntyi yhtye nimeltä Nopat? Ja ennen muuta millaisiin tarpeisiin vastaamaan?

- Kaksi ja puoli vuotta sitten Turussa asuessani sain päähäni ruveta tekemään suomenkielisiä sanoituksia. Päätimme Matin kanssa perustaa bändin biisiraakileiden ympärille. Sen jälkeen lässytettiin baarin pöydässä yli vuosi tästä uudesta mahtavasta projektista. Alkuvuonna 2008 muutin Turusta Helsinkiin. Noin vuosi sitten aloin kosiskella mukaan Samulia ja Petriä, joiden yhtye Red Carpet oli tullut tiensä päähän. Hetki oli tavallaan hyvä, sillä tuolloin kaikilla oli takana hiljainen jakso bänditouhuissa ja kovat soittohalut. Nopat myöskin poikkeaa jonkin verran meidän aiemmista projekteista ja on siinä mielessä virkistävä.

Millaisessa vaiheessa yhtye menee? Joko pian kuullaan jotain äänitettyäkin materiaalia? Onko muita huimia suunnitelmia?

- Ollaan demotettu treeniksellä iso nippu biisejä, joista suurin osa kuulostaa omaan korvaan hyvältä. Syksyllä pyritään nauhoittamaan muutama biisi julkaisukuntoon. Todennäköisesti julkaistaan itse ainakin yksi seiskatuumainen ja työnnetään itse hommaa oikeaan suuntaan. Kaikessa rauhassa etsitään passelia julkaisijaa ja soitetaan mahdollisimman paljon hyviä keikkoja. Yritän pitää tämän projektin mahdollisimman stressivapaana vyöhykkeenä.

Samuli Toivonen ja Petri Nakari ovat tuttuja mm. Red Carpetista, mies yhtyeen laulujen takana Henrikki Lähdesmäki taas on tuttu mies hiukan eri nimellä. Miksi tällainen salanimen taakse piilottelu?

- Niin... mä tosiaan itsekin mietin tätä asiaa pitkään ennen kuin päädyin käyttämään tekaistua Lähdesmäen nimeä. Mä ajattelen tätä musahommaa todella biisilähtöisesti. Mun mielestä on kiva laulaa monenlaisia lauluja, oli ne sitten iloisia, surullisia tai vaikka vähän häiriintyneitä. Mulla ei ole mitään tarvetta sotkea omaa henkilöäni siihen soppaan. Tokihan nää tekstit ovat peräisin mun päästä, mutta usein ne on kirjoitettu asettumalla toisen ihmisen saappaisiin. Salanimen alla uskallan myös kokeilla paremmin typeriä ideoita. Plus taiteilijanimissä on jotain vanhan liiton tyylikkyyttä.

Olet melkoisen keskeisessä asemassa yhtyeessä, koska laulat ja teet biisit. Kuullaanko Noppia ehkä joskus myös soolokeikoilla?

- Mä miellän Nopat hyvinkin tasa-arvoiseksi nelikoksi. En juuri koskaan joudu puuttumaan muiden soitantaan, ja jätkät ovat paljolti osallistuneet sovituksiin. Kun neljä idioottia lyö päänsä yhteen treeniksellä, siitä syntyy jotain, joka on enemmän kuin osiensa summa. Niin mä ainakin haluan uskoa. Soolokeikoissa on omat haasteensa, mutta tarkoitus olisi testata sitäkin tämän vuoden puolella.

Haastattelu ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo