Ilosaarirockin perjantai

Tämänvuotinen suomalaisen rockfestivaali-kesän tunnelmahuipennus Joensuun Ilosaarirock myytiin jälleen ennakkoon loppuun, kuten yli kymmenenä edellisenä vuonna, mutta tällä kertaa vasta edeltävällä viikolla. Liekö syynä sitten todellisten tämän hetken supertähtien vähyys, laskukausi vai mikä… Joka tapauksessa tapahtuma oli täynnä muttei silti aiheuttanut sellaisia ahdistustiloja kuin muutamilla muilla isoilla festivaaleilla on tullut vastaan. Toki jonoja välillä oli, mutta koska järjestelyt toimivat hyvin ja Ilosaaren tunnelma on kaikin puolin leppoisampi kuin muualla, ei pieni odottelu haitannut. Alkufestivaalista aika tiukkaan hoidettu ruumiintarkastuskin rentoutui loppua kohden, nähtävästi ihan poliisin itsensä vaatimuksesta. Sään haltijat olivat erityisesti tapahtuman puolella, parempia festivaalisäitä ei kovin usein tule vastaan. Itse lauantaille ja sunnuntaille sijoittuva päätapahtuma nimittäin vietettiin lähes 30 asteen hellelukemissa alusta loppuun.

Klubimuotoisesti hommaa lämmitellyt perjantai oli sitä vastoin perinteiseen keskikesän tyyliin säätilaltaan melkoisen epävakainen. Välillä vettä tuli kuin aisaa, ja tunti sen jälkeen helle porotti taas kuin viimeistä päivää. Ukkosmyrskyt piiskasivat Joensuun Laulurinnettä pitkin perjantaipäivää, kunnes juurikin sopivasti laantuivat alkuillaksi festivaalikansan valuessa paikalle joko sadeveden mukana tai omin kyydein. Neljän jälkeen ei aivan tungosta ollut vielä ainakaan Linnunlahdella ja oiva telttapaikka puiden varjosta löytyikin kaverille kilauttamisen seurauksena. Kuuleman mukaan kivenheiton päässä Ravileirintä oli täyttynyt illan mittaan, joten jengiä ohjattiin Niittyleirintään auringon laskiessa. Muutama sadekuuro kasteli alueen vielä kertaalleen joten kesken teltanpystytyksen joutuivat jotkut raukat turvautumaan hätäratkaisuihin. Rohkeimmat uhmasivat sadetta paidattomina ja ruskeiden pullojen sisältöjen laimentuessa kätösten varmassa otteessa. Vaikka itse Ilosaarirock myytiin jälleen etukäteen loppuun, sai klubeille sitä vastoin lippuja hyvin. Perjantaina oli vaihtoehtoina pop-painotteisempi "kolmas festivaalipäivä" Sulo-klubi YleX:n teltassa ja Rekkalavalla vuorotellen, perinteinen punk-kattaus Töminä jäähallilla sekä Kerubin kuppilassa myös perinteeksi muodostunut Club Kasettiasema vaihtoehtoisempine artisteineen.

Desibeli.net oli Ilosaarirockissa läsnä kaikkiaan kolmen hengen voimin, joista kaksi oli virallisia mediavieraita. Luonnollisesti suurin osa jutuista ja kuvamateriaali onkin herrojen Valpasvuo ja Ojapelto käsialaa, mutta hienoja huomioita tarjoilee myös Ville Kuitunen. Kolmikosta Valpasvuo osallistui perjantaina kattaukseen seuraamalla Hiskias Möttö & Mojakkaa Rekkalavalla sekä illan Kasettiaseman, jossa Supoa kommentoi myös Kuitunen. Edellisen kappaleen leirintäkommentointi taas on Ojapellon käsialaa.

Se on aina jotenkin hienoa kun punkkarit soittaa folkkia. Tai punkkarit ja punkkarit, mutta sanotaanko ettei haitaristityttö ainakaan Kultaisen harmonikan perinteiseltä maitotyttö-kisailijalta vaikuttanut. Kymmenhenkinen yhtye sovittaa niin Hiski Salomaata Iitin Tiltuineen kuin suomalaisen punk-perinteen helmiä Maho Neitsyeltä, Kollaa Kestäältä ja Noitalinna Huraalta polkkapunkahtavaan kaavaan mandoliinilla, vispiläperkussioilla, läskibassolla, torvilla, viululla ja niin edelleen. Solisti Satrun känättävän oloinen laulutapa on vielä kuorrute muutenkin mainion kaavan päälle. Soundimaailmasta tulikin mieleen suomalainen vastine Gogol Bordellon mustalaispunkille. Vapauden kaihoa ja riehakasta polkasta ponnistavaa tanssihurmaa sateen mutaamalle rokkikansalle. Mojakka olisi sopinut hyvin itse festivaaleillekin, miksei aina rannan Rentolavan jammailuihin asti?

Kasettiasemalla kuultiin kolmea bändiä, joista työn raskauden aiheuttamaa kuolemaa pohdiskeleva rock-trio Karoshi Lovers sai kunnian aloittaa. Maailman hienoimmilla viiksillä varustettu rumpalismies Joy-R alias Raimo Pesonen totesi että ovat viime aikoina soittaneet muutamia keikkoja Ari Peltosen jälkeen, eli kyllä tämä nyt voittaa Paskan jäähdyttelemisen. Kosketin ja Ms. Stressin naislaulu, säröinen kitara ja rummut loivat aika perusrockitusta, jossa Revolution Is Overin kaltaisia hittikappaleita olisi suonut olevan hieman enemmän. Nyt Karoshien rockitus jäi hiukan liikaa tasapaksuksi, joskin ihan toimivaksi illan avaajaksi.

Supo löi sitten lattiaan. Hienolla dynamiikalla varustettu kerosiini-blues-trio vakuutti ennen muuta tavalla soittaa bassoa säröllä kuin kitaraa (lopputuloksena äärettömän murea soundi), laulusolistin esiintymisellä ja myös laululla vaikkei siitä oikein tahtonutkaan kuulla kaikkea. Selälle tippumista auttoi vahvasti myös maailmanlopun lujuudelle möyrinyt desibelimäärä. Pysähtymiset olivat ne koukukkain juttu. Hyviä käännöksiä ja mahtava kaasupoljin. Ja kyllä ablodien paikka on aina kun iso mies heittää selälleen!

Lemmy Kilmisterin, Jimi Hendrixin ja Ace Frehleyn risteytyksenä jylistävä basisti takoi klubivieraan sellaiseen kuumotukseen, ettei ole kuunaan moista nähty. Vähän kuin Cisse Häkkinen ja Albert Järvinen samassa paketissa. Laulu/basso/rummut -triona rymistelevä Supo oli niin hengästyttävä kokemus, että olin lähes valmis pakkaamaan kamani ja lähtemään kotiin. Tästä ei voisi enää kukaan eikä mikään laittaa paremmaksi. Vokalistin energisyys oli hämmästyttävällä tasolla, mies riehui spastisissa sfääreissään kuin raivohullu karhu, edes mikrofonin putoaminen lattialle kesken kriittisimmän hetken ei saanut otetta herpaantumaan. Kaveri syöksyi perässä, ja hoiteli loput mahallaan, todellista taituruutta ja spontaanin rock n´ roll –spiritin ruumiillistumaa. Pian kaikki oli ohi, keikka nimittäin loppui bassokamojen leviämiseen, kuinkas muuten. En tiedä oliko tämä ennenaikaista vai ei, mielellään olisin kuullut vielä biisin tai pari. Tilanteen erikoisuutta lisäsi vielä se, että bändin rumpali oli ainoa joka ei ollut keikan jälkeen yltäpäätä hiessä. Mies oli kieltämättä philruddmainen viilipytty, mutta hoiti tonttinsa mallikkaasti.

Ja sitten jotain aivan muuta, kuten Kasettiaseman henkeen kuuluu. Elektro-kaiho-duo Viola ei ehkä henkisesti mene ihan edellisten linjoilla, paitsi paahdon osilta. Tällä kertaa hienoilla taustaprojisointivideoilla varustettu yhtye ei ihan saanut sitä parasta vaihdetta päälle, paitsi loppukeikasta kun herrat Kärkkäinen ja Forsström tarjoilivat ensi kertaa kokonaan soitettuna heinäkuun biisinsä Shimmery Summery Sha-La-La-Love. Violahan ei enää julkaise levyjä vaan tarjoilee yhden uuden biisin ladattavaksi sivuiltaan joka kuukausi. Shimmeryn jälkeisillä hiteillään (mm. Lovelights ) Violakin alkoi päästä paremmin vauhtiin, mutta tanssihurmaa ei tänään saatu kaihokoneilla aikaan. Erikoismaininta pitää antaa illan deejii-kaksikolle, joiden reggae-biitti-sokerihitti-yhdistelmät pistivät pyörittämään sekä päätä että silmiä.

Tästä eteenpäin lauantaihin ja Ilosaarirockin ensimmäiseen päivään.

Teksti: Ilkka Valpasvuo, Tomas Ojapelto ja Ville Kuitunen, kuvat: Ojapelto ja Valpasvuo