Funky Elephant -lauantai

Funkyn kolmipäiväinen koitos oli finaalissa. Norsu –festivaali ei tosin rajoitu vuodessa vain kolmeen päivään, sillä erilaisia oheistapahtumia riittää ympäri vuoden. Lauantai pisti kuitenkin virallisen festivaaliosion pakettiin ja melko hyvissä tunnelmissa.

Ceebrolistics aloitti tummalla räpäytyksellään, jonka jälkeen miehet palasivat vanhempien suomenkielisten kappaleiden tunnelmiin. Pitkään ja hartaasti miehet jaksoivat heilua, mutta löysäksi homma jäi. Tästä kuuluu kyllä paljon syytä jälleen kerran yleisömäärälle. Tavastian sali ammotti tyhjyyttään. Poppoon vetämä show olisi ehdottomasti tarvinut jonkinlaista heijastuspintaa toimiakseen, mutta nyt kyseessä oli vain seinille vedetty setti.

Seuraavan Mark De Clive-Lowen esiintymiseen ihmiskuntaa oli jo kerääntynyt paremmin. Yhtye hipui hiljalleen lavalle yksitellen ensimmäisenä päätähti ja sen jälkeen rumpali jota seurasi saksofonisti. Mukana improvisoinnissa olivat myös laulajat Bembe Segue ja Vanessa Freeman, jotka saapuivat lavalle viimeisenä. Clive-Lowe toimi koskettimissa ja rumpukoneen kimpussa luoden pohjan improvisoinnille.

Aivan hirveän erilaisia kappaleita yhtye ei loihtinut. Kappaleskaala oli pikemminkin tanssittavassa acidjazzmaastossa, sen enempää siitä irtaantumatta. Tämä ei kuitenkaan hirveästi menoa haitannut tai kääntynyt yhtyettä vastaan, sillä kyllä salissa tanssijalka nousi. Tämä onkin kyseisen yhtyeen kannalta ehkä se pääasia.

Alakerran semifinalissa oli taas ufoilua kerrakseen. Huonoilla vitseillä, halvoilla asusteilla ja tankeroenglannilla Kings of Nippon yritti luoda ympärilleen jonkinlaista mystiikkaa. Musiikki olisi todellakin kuulostanut paremmalta ilman yhtyeen visuaalista vitsiä.

Japanin kuninkaat ilmoittivat tulevansa ulkoavaruudesta, vaikka musiikki olikin melko maallista. Yhtye seilaili fuusiojazzin ja erilaisen progeviritysten kautta omaan grooveensa. Eräänlaisena kapellimestarina toimi basisti, klarinetisti joka piti hommaa kiitettävästi kasassa, vaikka yhtyeestä olisikin voinut poistaa puolet. YT-neuvottelun avulla ainakin kosketinsoittaja ja pasunisti voisivat jättäytyä pois, että hommaa saataisiin tiukempaan pakettiin.

Köyhän miehen Astro Can Caravanin jälkeen yläkerrassa laitettiin levyjä lautaselle. Englantilainen DJ Food lämmitteli yleisöä illan pääesiintyjää varten ja erittäin onnistuneesti. Mies aloitti yhdistelemällä perustanssimusaa ja hiphopia, mutta meno meni loppua kohden pelkästään parempaan suuntaan. Toisella puoliskolla mies miksasi Erykah Badua, DJ Shadowta ja Jimi Hendrixiä suunnattomalla vaivattomuudella jota voi vain ihailla. Hommaa olisikin voinut ihailla koko loppuillan, mutta eteenpäin oli mentävä.

Happy-Go-Lucky esitti nimensä mukaisesti pirteää ja murheetonta musiikkia. Funk-rytmit saivat seurakseen aikamoista tanssipoppia, josta huolet olivat kaukana. Pippurinen laulatar hurmasi ja tempasi yleisöä mukaansa taidokkaalla laulullaan ja upealla eläytymisellään. Seuraavaksi esiintyikin sitten sopiva roolimalli kaikille tuleville laulajille.

Alice Russellin viime vuonna julkaistu Pot of Gold –albumi on sellainen kultaruukku, joka varmastikin nostaa neidon entistä suuremman yleisön tietoisuuteen. Tähän mennessä neidon paikka on ollut vain vannoutuneimpien electro-soul-harrastajien keskuudessa, mutta nämä olemattomat raja-aidat on jo kaadettu ja illan keikkakin todisti että neiti tulisi kaatamaan edestään enemmänkin aitoja.

Uusin albumi on vienyt tyyliä poispäin electrosta enemmän kohti puhdasta soulia. Illan sauna- ja vesihöyryilmapiiri tulivatkin odotusti tunteikkaasta ja kiukaan kuumasta soulista. Homman aloitti uuden levyn souliskentä Two Step ja melko samaa rataa ilta kulki loppuun asti. Living the Life of a Dreamer, Let Us Be Loving ja Got The Hunger? esittelivät soulneidon keuhkojen kyvykkyyttä uuden levyn tunnelmissa. Vanhemmista raidoista kuultiin sitten Humankind ja Fly in The Hand.

All Alone ja Hurry On Now rauhoittivat molemmat omilla paikoillaan melkein herkkään tunnelmaan. Herkistelyyn yllyttiin varsinkin kun Russell heitti melkein falsettiin kivunneen dueton bändin viulistin kanssa. Taustabändissä nähtiin jo edellisenä iltana Bonobon yhtyeessä vierailleet kitaristi ja rumpali - ammattilaiset kiertoon! Yhtyeen rautaisesta ammattitaidosta kertoo myös että vaikka If I Had a Laser –kappaletta ei ole vielä julkaistu, oli poppoolla koreografiat harjoiteltuna. Muitakin pikku jäyniä ja performansseja illan aikana nähtiin, joka vain todisti kommunikaation pelaavan yhtyeen sisällä erinomaisesti.

Joillekin Russell on vain tuttu upeasta 7 Nation Army –versioinnistaan ja näille Russell tarjoili uusimman versioinnin Gnarls Barkleyn nykyklassikosta, Crazystä. 7 Nation Army taittui viululla höystetyksi funkiksi, niin kuin se on varmasti tarkoitettu soitettavankin. Crazy kuultiin voimakkaana coverina ennen verhoihin vetäytymistä. Illan viimeisillä minuuteilla yhtye saatiin revittyä lavalle vielä kolmannen kerran ja tuloksena oli odotettu Mean to Me. Kerrassaan loistava ja odotukset täyttänyt keikka!

Harmittavia yksityiskohtiakin toki oli. Nämä eivät liity yhtyeeseen, vaan näitä ulkomusiikillisia häiröitä olivat muun muassa eturivissä tuiterissa heilunut kameramies ja puoltanuorempia tyttöjä lavaa vasten hinkannut festivaaliperustaja, “Magic Sam”.

Lisäksi on vain sanottava jotain artistien aloitusajoista. On aivan käsittämätöntä, että huippuluokan pääesiintyjä kuten Russell laitetaan aloittamaan kahdelta yöllä. Mitä tapahtui keikkojen aikataulu-uudistukselle vuosia sitten? Tässä on käynyt nyt sama kuin että Ari Vatanen päästettiin puhumaan ilmastonmuutoksesta: ollaan menty kymmenen vuotta takaisin päin.

En kuvittele aloitusaikojen palvelevan ketään. Yleisö alkaa olla jo yhden aikaan ympäripäissään eikä varmaankaan tee laulajille hyvää lopetella keikka tunkkoisessa klubissa kolmen maissa. Kysynpä siis, että mikä järki?

Onneksi tämä ei kuitenkaan vaikuttanut artistien esiintymiseen liiaksi, mikä on kuitenkin tärkeintä. Harmittavasti se vain testasi yleisön kestävyyskuntoa. Toivottavasti ensi vuonna saamme nauttia yhtä tasokkaista orkestereista, mutta hieman paremmilla aloitusajoilla.

Katson miten homma aloitettiin tai kuinka jorattiin perjantaina.

Teksti ja kuvat: Otto Kylmälä