Mandatory

Perushevi raikaa Music Bar Z:ssa, kun kello iskee yksitoista. Yhtenäiseen mustaan pukeutunut väki tyhjentää tuoppejaan ja tsekkailee Salon death metal -legendan mukanaan raahaamaa krääsävalikoimaa, paitoja, hihamerkkejä ja levyjä. Nykyään harvakseen keikkaillut Mandatory juhlistaa taivaltaan mahtipontiselta kalskahtavan "12 years of putrefaction - and still rotting" -teeman alla.

Viimeisestä keikasta kotikaupungissa tai missään muuallakaan on kulunut jo kaksi vuotta, mutta ystävät eivät ole unohtaneet. Ihmisiä on paikalle tullut kiitettävästi, vaikka Kotiteollisuuden keikan sijoittuminen Saloon samalle illalle ounasteltiin imevän yleisön Z-baarin kantapeikkoja lukuunottamatta.

Puoli kahdeltatoista maissa yhtye kävelee neuvostosälällä koristellulle lavalle alkunauhan soidessa ja Breaking Every Bounds aloittaa pelin. Mandatoryn deathissa kuuluu kaikuja Necroticism-Heartworkin aikaisesta Carcassista, Machine Headin Burn My Eyesistä ja Amorphiksen kahdesta ekasta. Alkutuotantoon lukeutuvasta Doomdaystä taas on huomattavissa Sentencedin Down -levyn ilmestyessään Suomen metalliskeneen antama vaikutus.

Hauskaa on se, että yhtye ei ole survonut settiään täyteen covereita tai uusia biisejä, vaan käy uraansa läpi soittamalla myös vanhoja ja pitkän aikaa naftaliinissa olleita kappaleitaan, kuten vuoden -97 demolla olleen Peach Pit After Darkin. Breaking Every Bounds -EP:n klassikkobiisi Staren jo Salon työväentalolla vuonna 2000 kuultu hakkaava jynkkäys nostaa hymyn vanhan liiton huulille. Uudempi Ice Cold (ilmestyi v. 2002) kolkuttaa trashin portteja. Nyrkit nousevat, kalja läikkyy lattialle.

Jo alkuhässäköissä soitetaan virallinen nimikko-cover Mandatory Suicide, joka ei voi olla kuin toimimatta. Myös kauan sitten keikoilla paahdettu Paradise Lostin As I Die saa juntata varhaisen melodeathin hengessä.

Keikan loppupuolella soitetaan pari uutta kipaletta, jotka antavat ymmärtää pappakuolon olevan hyvissä käsissä - teknisyys ja brutaalius ovat vanhenemisesta huolimatta (tai sen johdosta) jopa nousussa, vaikka Meshuggah-linjoilla ei ollakaan. Välispiikeissä annetaan ymmärtää seuraavan keikan tulevan nopeammin kuin kahden vuoden kuluttua.

Setin viimeinen kappale on sama kuin aina. Maantieteelliset rajat ylittänyt ja ihmisten tunnot yhdistävä hokema "Salon poliisi / Salon poliisi / Salon poliisi / on natsisika" saa jälleen kansan valtoihinsa. Nerouden ja idiotismin raja on joskus häilyvä.

Mandatoryn look on ollut melkein sama koko 2000-luvun. Kitaristi-laulaja Johan Castrén on lavan keskipiste sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti, Tommi Lehtonen kalisuttaa bassoaan, Marko Harjula tikkaa leuka rinnassa riffejä ja Antti Porkka paukuttaa rumpujaan kaasunasse päässä. Asia saa lisäperspektiiviä, kun keikan loputtua baariin videoruudulle heijastetaan historiallinen kuva- ja videokollaasi yhtyeen vaiheista.

Rokkiriffejä kolunneet siloposkiset polkkatukat 90-luvulta ovat vaihtuneet parta tutisten muriseviin ukkoihin. Raadossa on lihaa vielä.

Teksti: Mikael Salo
Kuvat: Petri Määttänen