25.02.2009
Lepakkomies / Helsinki
Keskiviikkoilta Lepakkomiehen alakerrassa ei aiheuttanut ihmeempää yleisöryntäystä, vaikka tarjolla oli helsinkiläisen kulttiyhtyeen kymmenvuotisjuhlakiertueen aloitus. Kolmen yhtyeen ilta tarjosi sekä loistavaa viihdettä että heikompia tuskastumisen hetkiä.
Illan aloittanut karjaalainen Söder om Söder oli eittämättä illan oudoin yhtye. Kitaran varressa patsastellut Pink Floyd -paita takasi sekä punk-pohjaisen riffittelyn että pidemmällä skaalalla ammutun mutta melko yksinkertaisen venyttelyn toimivuuden. Toisella puolella lavaa, täysin omassa mielentilassaan, heilui arvokkaasti vanhentunut pukuherra, jonka saksofoni- ja poikkihuilusoittelu maustoi kitaristin tanakkaa soittoa. Keskellä vaikutti tribaalitatuoitu rumpalijättiläinen, joka ei ehkä soittanut vaikeita mutta hirmuisella antaumuksella. Tähän kun yhdistää laulajan luomuolemuksen sekä ilmeisen tuhteina nautitut 90-luvun altsumetalliannokset, syntyy kuulokuva nelikosta, joka kokonaisuudessaan vain hetkittäin tuntui siltä että se olisi soittanut samassa bändissä, tai samalla aikakaudella, tai edes samaa biisiä.
Ja jotenkin vain homma pysyi kasassa sekä piti mielenkiintoa yllä loppuun asti. Välillä bluesattiin, välillä junnattiin ja välillä oltiin muuten vaan sekaisin eri vaikutteiden kanssa. Vaikka pääosin meininki oli velkaa useille klassisemmille rock-pumpuille, en usko että tätä jaksaisi levyltä lainkaan, jos se niin edes toimisi. Ehkä yhtye siksi niin hyvin toimikin, lavalla ja sen edessä.
Samaa ei voi sanoa Fumblesta, vaikka kyllä se koko keikan lavalla heiluikin. Yhtyeen sinänsä taidokas soittelu ei oikein jaksanut innostaa enää ensimmäisen parin biisin jälkeen. Syynä tähän on ehkä yhtyeen liian selvästi erottuvat vaikutteet, joista se ei oikein saa irti mitään erityisempää tai itsensä kuuloista. Yhtyeellä oli kova meininki, mutta kun yleisö ei koostunut Green Day -nostalgiatrippiään aloittelevista teineistä, lässähti homma melkein alkuunsa. Edes lopun alkuperäiselle turhan uskollinen Beastie Boys -laina (You Gotta) Fight for Your Right (To Party!) ei onnistunut pelastamaan turhan pitkäksi venynyttä odottelua.
Illan pääesiintyjä ei kuitenkaan pettänyt odotuksia. Noin yhdeksän vuoden olemassaolon jälkeen Dogshit Boysin kymmenvuotiskiertueen ainoa keikka oli yhtyeen aiempia spektaakkeleja todistaneille sitä takuuvarmaa yhtyeelle ominaisen huumorin ja hauskanpidon musiikillista juhlaa. Biisejä kuultiin tasapuolisesti koko uran varrelta, mutta on loppujen lopuksi sama keskittyykö yhtye enemmän turbonegromaiseen paahdantaansa vai laulaja La55en patsastelun taustoittamiseen: hyvän mielen aiheuttajana yhtye toimii kuin junan vessa.
Tai oikeastaan hyvän mielen saaminen riippuu siitä, osaako nauraa yhtyeen huoria ja persettä syöviä Homo-Marskeja ja Kekkosia viliseville teksteille. Jos remmillä hakkaaminen tai Anttilan alusvaatekatalogille runkkaaminen ei tunnu oudolta, toimii homma myös yleisön kannalta. Ei ihme, että pääosin miehiä villitsevä yhtye on latentin homoseksuaalisuuden kiistämisessään saavuttanut aseman, josta moni olisi kateellinen: se saa naiset tanssimaan ja miehet kuvaamaan. Ainakin tuona iltana.
Vaikka Dogshit Boys ei ole musiikillisesti mullistava, toteuttaa se häpeilemättä omaa näkemystään hauskanpidosta. Sellaisenaan yhtye on vakuuttavampi kuin Turbonegro huomattavasti tyhmemmällä materiaalilla.
Teksti: Jani Ekblom, kuvat: Sanna Schultz-Karlsson
