Pienet � Tammikuu 2009
Coma: Demo 2008
Jo useamman demon julkaissut vantaalaistrio Coma tipauttaa heti ensi kuulemalta penkilt�, mutta ei kovin hyv�ll� tavalla. Kuka on edes onnistunut s��t�m��n noin kaamean p�ks�htelev�n virvelisoundin? Ja miksi laulu on raiskattu kauttaaltaan vocoder-efektill�? Muutaman py�r�ytyksen j�lkeen n�ihin seikkoihin l�hes tottuu, ja esiin nousevat biisit, jotka ovat molemmat erinomaisia. Varsinkin Summer Hitiss� on nimens� mukaista potentiaalia. On s��li, ett� toteutus on niin kehno, sill� orkesterilla on selke�sti korvaa tarttuville melodiakuluille. Nyt vaan palkkaamaan kunnon tuottaja ja uutta demoa kehiin.
Tommi Saarikoski
Eradication: A Day In The Life
Kotkalaisen
Eradicationin demo l�htee mielisairaan kertoja��nen matkaan. Samalla aiemmin melodisen hevin parissa viihtynyt retkue poukkoilee kuin pupujussi kev�thangella. Jykev�n paukutuksen ja sahan ohella askelmaailmasta l�ytyy yht� lailla kevytt� jazz-svengi� kuin noise-huutoa. Toisaalta pit�� nostaa hattua Eradicationin tarpeelle ja halulle l�hte� radikaalisti ja silti kohtuullisen toimivasti uudistamaan soundiaan. Toisaalta taas sekop�isyyden varjolla ei pysty p��st�m��n l�pi ihan kaikkea n�inkin sekavasta paketista.
Poukkoilussahan sin�ns� ei ole mit��n vikaa, mutta A Day In The Lifen kohdalla mopo p��see keulimaan jo hieman liikaa ja se punainen lanka meinaa kadota. Vaikka l�hes oopperamaiset juonenk��nteet, jatkuva kokeileminen ja s�vykkyys toki tekev�t t�st� tusinahevi� mielenkiintoisempaa seurattavaa (ja visuaalinen lis� t�h�n olisi todella mielenkiintoinen), joissain kohtaa soundit eiv�t pysy suunnanmuutosten kyydiss� eik� homma ihan alusta loppuun vakuuta ett� ohjakset olisivat b�ndill� itsell��nk��n ihan suunnitellussa otteessa. Silti, on t�m� mielenkiintoisimpia kotimaisia demo-sarjan raskailuja mit� meik�l�isen korviin on hetkeen kaikunut.
Ilkka Valpasvuo
Goatride: A Goat Among The Sheep
Jyr��v�� ja huuruista stoner rockia veivaava tamperelainen nelikko
Goatride pistelee nelj�n kappaleen levyll��n energisesti, antaen sopivasti tilaa my�s rauhallisemmalle kasvattelulle. Rujoista riffeist� ja bluesahtavista melodioista yhtyeen saatteenkin mukaan rakentuvat kappaleet etenev�t hyvin,
Pekka Pietik�isen karhean laulun sopiessa oivasti b�ndin rapeaan soundiin. Toinen saatteessa oivallisesti tiivistetty juttu on biisien tunnelma � pohdin itsekin ihan samoja sanoja lukiessani kuvauksen �psykedeelisest� leijailusta aggressiiviseen runnomiseen� vaihtelevista s�vyist�. Jyr�h�n on toki perimm�isi� juttuja Goatriden arsenaalissa, mutta yhtye ei soita asfalttikoneellaan hommaa tukkoon vaan raskaasta s�r�st� huolimatta ja sen avulla soitto el�� sykkiv�sti. En yht��n ihmettele jos yhtyeen live-keikkoja kehutaan.
Ilkka Valpasvuo
Inspire
Kuopion suunnalla vaikuttava
Inspire antaa itsest��n kyps�n ja ammattimaisen kuvan jo t�ll� ensimm�isell� julkaisullaan. Melodista poprockia muutaman vuoden ajan ��nitett�v�ksi asti kypsytellyt nelikko veivaa positiivisella tavalla radioon sopivaa tavaraa, josta v�littyy p��llimm�isen� tekemisen luontevuus ja b�ndil�isten tyylitaju. Selke�soundinen demol�rp�ke sis�lt�� nelj� tiukasti linjassa pysyv�� kappaletta, joissa ei l�hdet� ylim��r�iseen kaahailuun, mutta ei toisaalta my�sk��n liiaksi hempeill�, vaikka kauniiksi musiikkia voi helposti luonnehtia.
Kiekon avaa tutunkuuloiseen kitaramelodiaan nojaava
Keeping All Inside, joka keinuu mielytt�v�n pehme�sti ja tarttuvasti eteenp�in saaden hyv�� tukea muilta demon kappaleilta. Ainoastaan rauhallisinta laitaa edustava
Please Don�t Forget j�� melko mit��nsanomattomaksi. Reippaasti vaan jatkossa kaivamaan ne kovimmatkin koukut biiseist� esiin, potentiaalia t�h�n voisi l�yty� ainakin kome��nisen vokalistin tontilta, jonka laulumelodioista j�� monesti puuttumaan se viimeinen silaus. Inspire saa kuulijansa hyv�lle mielelle ja kaikin puolin t�ss� tunnutaan olevan hyv�ll� tiell� jo alusta alkaen.
Jarmo Panula
Laika: Unarmed
Avaruudellista fuusiohiphopin, krautrockin jne. sekoitusta soitellut lontoolainen
Laika perustettiin jo vuonna 1993 Lontoon pikkukaupungissa tuolla Euroopan l�nsilaidalla sijaitsevassa saarivaltiossa. Ja vaikka on t�ll� hetkell� tauolla, ei ainakaan julkisesti ole kokonaan lopettanut. Siin� mieless� grunge-pohjilta riehakasta ja kiukkuista alternative rockia soittava porilainen nuori nelikko samalla
Laika-otsikolla on hiukan hankalan nimen kanssa liikenteess�. Ne parhaat b�ndinnimet ovat yleens� jo k�yt�ss�.
Joka tapauksessa, kipakasta s�r�-paahdosta on kyse, tuimalla ja tummalla ilmeell�.
veeveen laulu menee l�hes huudon puolelle, mutta b�ndin vauhdikkaassa riffikierrossa on kyll� melodiaakin. Energiaa on ja jonkin verran koukkuakin. Silti viel� on paljon teht�v�� ennen kuin nelikko nousee esiin massasta. Ensimm�iseksi demoksi t�m� on joka tapauksessa kohtuullinen.
Ilkka Valpasvuo
MiMoth
Tamperelaisen nelikon
MiMothin musiikki yhdistelee saatteen mukaan perhosen ja rock-musiikin. Tuloksena on jonkin sortin tummapintaista alternative rockia naislaululla. Kolmen biisin n�ytteell� ensinn� korvaan pist�� melko erilaisten osien hiukan kompastellen tapahtuva yhteen sitominen. Sulava suunnanvaihtelu kaipaakin viel� hiukan lis�� treeni�. Mutta kun MiMoth vauhtiin p��see on hommassa ihan hyv� rullaus.
Hellskun voihkinaan taipuva laulu toimii hommassa kohtuullisen hyvin. Kuulaammat kitaraosuudet taas kuulostavat hiukan liikaa p��lleliimatuilta. Muuten aika metallisesti riffittelev�n soiton ja laulun suhde kulkee melkoisen hyv�ss� tasapainossa, biisit etenev�t hyvin ja vaikkei persoona ole mik��n maailman omaper�isin, kuljetaan sen suomilla tummilla poluilla m��r�tietoisesti.
Ilkka Valpasvuo
Nothing Right Left: Welcome To The Narlia
Lohjalainen
Nothing Right Left tarjoilee melodista rockia viiden biisin edest�. S�r�� ja talttaakin piisaa, mutta ote on silti kohtuullisen kevyt, vaikkakin tummasyinen. Mollissa soudetaan. Kaaret maalataan mukavan melodisesti. Taivaspaikkaan asti huiput eiv�t yll� eik� materiaalin koukukkuus j�t� mitenk��n instant-mukaansa nappaavia mielikuvia. Lopputiluttelut ja vinguttelut pistell��n aika totuttuja uria pitkin. Akustisemmin alkava
Lost Love kasvaa ihan komeasti, mutta karheaksi taittuva laulu ei ihan t�ysin vakuuta. Tumma molli pukee NRL:i� kuitenkin aika hyvin, eik� b�ndi j�� liikaa paikalleen polkemaan. Haikean rauhallisesti ottava
Medicine kasvatetaan suotta samantein talttas�r��n � rauhallisempi askel j�tt�isi paremmin tilaa hengitt��. Kaiken kaikkiaan aika perinteist� kevyemp�� mollirockia.
Ilkka Valpasvuo
Revengine: II
Lapualainen raskaan s�r�rockin tahkoaja
Revengine pistelee ihan hyv�ll� uhkailevalla tunnelmalla varustettua setti�. Grungen maailmaa ainakin hy�dynnet��n tummine usvineen. Tym�kk� hardrock on sanapari saatteessa ja toki siit� pohjimmiltaan on kyse. Kolmikko ymm�rt�� kuitenkin my�s rauhallisempien s�vyjen per��n, kuten esimerkiksi
Yet Here We Aren s�keiss�. Jo ensimm�isell� vastaavalla n�ytteell��n yhtye j�tti positiivisen maun ja siit� on menty eteenp�in. S�vyj� on ja nyanssien tajua, eik� hiljaisemman laidan tummasyinen hy�dynt�minen silti hidasta yhtyeen talttajyr�n tehoa, pikemminkin p�invastoin. Ongelmakohdaksi nouseekin n�in pohjan ollessa oikein hyv�ll� tasolla ett� miten yhtye erottuu edukseen tuhansista vastaavista yritt�jist�? Toki jo s�velkyn�n melodisuus, laulun toimivuus ja sovitusten variaatiokyky tekev�t paljon. Kyll� Revenginekin alkaa jo kuulostaa v�hint��n yht� vahvalta kuin moni oikeitakin levytyksi� tahkonnut raskaamman puolen yhtye.
Ilkka Valpasvuo
Roughbone
Bluespohjaista rock�n�rollia melkoisen hyv�ll� groovella mutta vaaniskellen soittava lohjalainen
Roughbone pistelee nelj�n biisin n�yttell��n mukavan �ij�sti. Ja t�ss� kohtaa hyv�ss� mieless�.
Niko Mikkosen laulu ei ole ihan yht� vastustamatonta kuin vaikkapa
Black Magic Sixill� mutta samanlaista paholaisen v�rin�� siin� kielt�m�tt� on. Viisikon soitossa on toimivan nyanssien tajun ohella hyv�� draivia ja oikeasti mukaansa nappaavaa koukkuakin. Aika perinteisest� rokituksista totutuilla tienviivoilla on toki kyse, mutta Roughbone ravistelee rajojen sis�ll� v�hint��n kelvosti. Jalka kielt�m�tt� l�htee vispaamaan ja veikkaan ett� keikkapaikoilla en olisi ainoa lanteen keikuttaja. Hyv� boogie!
Ilkka Valpasvuo
Uutela: Autiomaa-ajat
Kouvolalainen laulaja-lauluntekij�
Jari Uutela liikkuu intiimin akustisen folk-popin maailmoissa. Tilaa on annettu ennen muuta tarinoille ja Uutelan suoraviivaiselle ja melankoliaan taipuvaiselle laululle. T�llaisilla ev�ill� vahvuuksia pit�� l�yty� joko laulutekniikasta, tarinoiden imusta tai s�velkyn�n taidosta. Mieluiten niist� kaikista. Laulu on ok, ei sen enemp�� tai v�hemp��. S�velkyn� ei my�sk��n kohoa mitenk��n erikoisiin korkeuksiin, vaikka sovituksissa on v�lill� ihan hyvi� mausteita riisutun n�pp�ilyn tukena. Etenkin nimibiisiss�. Tarinat taas� No, minua Uutelan haaveilu ei vakuuta, muttei ole onneksi my�sk��n kaikkein vaivaannuttavinta sarjaa. Ik�v� kyll� keskiarvoksi j�� hiukan liian keskiverto hajuton ja mauton n�pp�ilij�, joten on mit� todenn�k�isint� ett� Uutelaa tullaan viel� kuulemaan joltain haukotuksia her�tt�v�lt� suomi-radiokanavalta.
Ilkka Valpasvuo
Lukukertoja: 8798
