Pintandwefall goes Hong Kong, Baby

Edelleen garagepohjaisen rockin maailmoille rakentuvaa mutta aiempaa monimausteisempaa sävymaailmaa tarjoileva neljän neidon yhtye Pintandwefall julkaisee jo toisen pitkäsoittonsa. Desibeli istui alas yhtyeen puolikkaan kanssa pohtimaan mikä on muuttunut ja mikä ei. Ensimmäisen levyn ja muutaman vuoden aktiivisen keikkailun jälkeen yhtye ei enää ole se kaikkein uusin juttu yleisölle, muttei se ehkä vielä ole myöskään vakiinnuttanut paikkaansa. Ehkäpä sitten kakkoslevyn myötä bändiä aletaan pitää jonakin muunakin kuin vain neljän parikymppisen söpön tytön viritelmänä. Joka se toki toisaalta myös on, mutta enemmän sisältöäkin löytyy.

Valtaosan Pinttien biiseistä tekee edelleen laulaja-kitaristi Dumb Pint, mutta rumpali Tough Pintin biisejä on Hong Kong, Babyllä jo yhtä vaille yhtä monta. Crazy Pintin kaksi kappaletta täydentävät kokonaisuuden. Kaava menee luovan sovituskokeilun kautta. Aiempaan verrattuna biisin alkuperäisellä kehittäjällä on nykyään enemmän päätösvaltaa millaisia sävyjä biisi lopulta saa ja kappale-aihiot tuodaan myös valmiimpina toisten sorkittavaksi. Mitään varsinaista teemaa tai suunnitelmaa kakkoslevylle ei ole tietoisesti lähdetty hakemaan, vaikka sen lopullinen muoto onkin selvästi temmoltaan loppua kohti laskeva – ensin rymistellään ja sitten rauhoitellaan. Stemmoja on käytetty huomattavasti enemmän ja taitavammin ja nyansseja piisaa – sovitukset ovat monimutkaisempia. Voidaan siis ajatella että eteenpäin on menty.

Joitain biisejä oli valmiina jo debyytin aikaan, mutta suurin osa on kehittynyt sen jälkeen. Valmiina olevista biiseistä parhaat rankattiin mukaan aika perinteisesti. Dumb Pint kertoo että uuden levyn kappaleiden on sanottu kuulostavan popilta ja haluaa tuoda esiin että ei heitä kyllä kukaan ole ainakaan painostanut moisiin suuntiin. Tällaista materiaalia vain syntyi. Toisena Pinttinä pöydän ääressä istuva Cute Pint toteaa että häntä kehotettiin vain tekemään levylle hittejä – ja kuinkas sattuikaan, Hong Kong, Babyllä ei ole yhtään Cuten käsialaa olevaa sävellystä.

Tässä vaiheessa uraansa Pintit tuntuvat olevan edelleen eniten innostuneita ensimmäisistä demoistaan, ei niinkään debyytistään jota eivät ainakaan koe mitenkään hittinä. Hyvien arvostelujen jälkeen neidot alkoivat itsekin enemmän luottamaan ensimmäiseen pitkäsoittoonsa. Dumb Pintin mielestä Wow! What Was That, Baby? oli enemmän yhtenäinen kokonaisuus kuin tuore kakkoslevy ja pitää Hong Kong, Babyn laskevaa kaarta edelleen itse aika outona ja sekavana. Vaikka tietyt lopussa olevat biisit kyllä kuuluvatkin juuri sinne eikä niitä edes ajateltu muualle. Hong Kong, Baby alkaa iskevästi ja rauhoittuu loppua kohti. Päivällä riekutaan, illalla rauhoitutaan ja lopuksi aletaan olla jo alkuyön liikaa valvotuissa fiiliksissä.

Avausraidalla Pints kuulostaa jopa The Streetsiltä, poljentonsa puolesta. Neidot eivät itse kuule sitä niin selvästi eikä sitä ainakaan tietoisesti ole haettu, mutta vastaavaa palautetta on Bird Of The Birdsin kohdalla kuultu hiukan joka suunnalta. Varsinaisia sellaisia teemallisia biisejä, joita työvaiheessa soitettaisiin jollain: ”Koitetaas sitä White Stripesia” tai vastaavaa, ei nelikolla ole. Paitsi yksi biisi Hivesiä, joka onkin cover. Enemmän biisit tottelevat työnimiä kuten Vaatekriisi tai Ninnin uus…

Yhtye ei ainakaan vielä ole hajonnut niihin alun perin suunniteltuihin ”musiikillisiin erimielisyyksiin”. Kuinka samanlainen visio nelikolla on keskenään siitä, millaiselta PINT-biisin pitää kuulostaa? Onko jotain sellaisia elementtejä, joiden kohdalla joku puhaltaa pelin poikki eli ei näin? Cute Pintin mukaan välillä on joitain, lähinnä sellaisia että itselle kuulostaa omat jutut siltä että toteutus ei vastaa sitä alkuperäistä omaa ideaa. Muuten ideoiden lentely on melko lailla vapaata. Ja instrumentteja vaihdellaan edelleen jatkuvasti. Siinä vaiheessa kun nelikko hallitsee kaikki soittimet, niin he Cute Pintin mukaan alkavat 15 minuutin proge-monstereita soittavaksi muniinpuhaltelu-bändiksi. Mutta ei siis vielä tällä levyllä.

Ensimmäinen levy oli purkissa viikossa, nyt prosessi oli miltei yhtä nopea. Välillä hermot oli kireällä toki. Dumb Pintillä oli sopivasti käsi todella kipeänä juuri kun piti soittaa kiertue ja mennä studioon. Ja silti piti treenata yötä myöten, joka on yhtyeelle harvinaista. Pohjien kanssa jouduttiin tällä kertaa pistämään lähes tosissaan, mutta laulujen ja stemmojen kanssa pystyttiin taas lyömään enemmän leikiksikin, mikä nyt vain olennaisesti kuuluu Pintandwefallin juttuun.

Rock-musiikki on pitkään ollut melkoisen miehistä temmellystä, jossa tyttöjä on väkisinkin karsinoitu söpöiksi tyttöbändeiksi ja niin edelleen. Pintandwefallin kohdalla tähän törmää edelleen jonkin verran, onneksi ei enää ihan niin paljon kuin ensimmäisten keikkojen aikaan. Dumb Pint nostaa tähän keskusteluun saadun palautteen ”räpeltävä tyttöbändi halpis-naamioissa”… Toki sellainen koheltavakin elementti on olemassa tyttöjen live-showssa, mutta siinä ei ole koko sisältö. Itse pidän Pintandwefallin livessä nimenomaan siitä, että vaikka siellä lavalla välillä sympaattisesti sähelletäänkin, niin ei sinne mennä anteeksi pyydellen vaan lava otetaan haltuun. Ja onhan se totta että yhtye on keikkailunsa myötä varmasti kehittynyt, mutta hyvät biisit on alusta asti ollut kuitenkin se juttu.

Vuonna 2009 Pintandwefall tulee kiertämään yliopistokaupunkeja. Ja ehkä Forssaa. Toivottavasti Venäjää. Ja festareita. Tulevia keikkoja pohdittaessa Cute Pint ottaa esiin vielä yhden tärkeän näkökohdan – olisi kiva jos niistä joskus saisi myös rahaa. Saattaa kuulostaa laskelmalliselta, mutta tottahan se on että jos joutuu oman ansion kannalta laskemaan että kuinka paljon tällöin ja tällöin voi soittaa keikkoja että ehtisi palkkatöitäkin tehdä, niin laittaahan se miettimään. Ja jos on pakko olla sellaisissa töissä, joista voi olla poissaoloja että pääsee keikoille. Kyllähän se karsii. Kyseessä ei ole mikään diivailu että ”maksakaa enemmän rahaa” vaan tylsä realismi – kun ei vaan elä. Minne ja millä hinnalla lähdetään tuleekin olemaan yksi lähiaikojen keskustelunaihe yhtyeen ja keikkamyyjän kesken. ”Rock-yhtyeet laskuttavat liikaa” -lausunto pitääkin paikkansa korkeintaan siellä palkkalistan yläpäässä.

Kolme tällä hetkellä keskeisintä asiaa Pintandwefallissa Dumb Pintin ja Cute Pintin mukaan ovat kommunikaatio (olis tosi tärkeetä), soittamisen ilo (palkitsevaa kun sitä on) ja toveruus.

Teksti ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo, promokuva: www.pintandwefall.com