20.11.2008
Klubi/Tampere
Pystybasso on Fatboy. Fatboy on myös ruotsalainen yhtye, joka on ottanut nimensä nimenomaan sointinsa pohjalla olevasta näyttävästä instrumentista. Tampereen Klubin lavalle noussut ruotsalaiskuusikko yhdistelee rockabilly-meininkiä tummaan melodisuuteen tavalla, joka selittää ihan hyvin miksi yhtyettä verrataan useasti maanmiehiinsä Weeping Willowsiin. Niin kauan kun bändi pysyttelikin ihan perinnetietoisimman billyn karsinan ulkorajoilla, oli meininki mitä mainiointa.
Mainio oli myös lämppäri. Janne Laurilan suomenkielistä sooloa odottelen kovalla mielenkiinnolla ja olisi myös hienoa nähdä Janne esittämässä niitä biisejä jonkin asiaan sopivan taustabändin tukemana. Nyt ei sitä herkkua ainakaan ollut vielä tarjolla, vaan Janne hurmasi lavalla yksin ja setissä oli paljon myös englanninkielistä materiaalia. Jannen ehdoton valtti on ehkä kotimaan hienoin korkealle yltävä mieslaulu, mutta myös miehen biisikynä on vakuuttanut Office Buildingistä lähtien. Fatboyta varten Janne oli sopivasti samoilla tummamelodiaisilla taajuuksilla eli sopi ihan hyvin vieraiden pohjustajaksi.
Tummiin (ja laulaja-kitaristi Thomas Pareigisin kohdalla valkoiseen) pukuihin sonnustautunut Fatboy oli alusta asti erittäin sympaattinen yhtye. Erikoishauska yksityiskohta oli jyrmyn näköisen kitaristin pinkkipohjainen sähkölauta, jonka muodostama kontrasti ison miehen käsissä hymyilytti. Pöytä-slidella, fatboylla ja kitara-armeijalla aseistautunut kuusikko rikasti touhua välillä mm. mandoliinilla ja otti yleisön heti hanskaansa. Kauniit haikeilut ja kipakammat hilipatihipat pisteltiin rinta rinnan sopivassa suhteessa siten että niistä nautti sekä kauniin pop-melodian ystävät että rokkipolkan fanittajat.
Keikka kesti kuulemma vain reilun tunnin verran, mutta se tuntui reilusti yli puoleltatoista. Jossain kohtaa homma meni joka tapauksessa omaan makuun liikaakin billy-skeneilyksi, joka taas – vaikkakin pisti jengin tanssijalat liikkeelle – söi yhtyeen omaa persoonaa. Tottakai keikan rakenne oli tällaisena oikein toimiva ja yleisöä palveleva. Mutta oikeasti tunnin keikan jäljiltä olisin varmaan lunastanut bändin hienon vinyylijulkaisun mukaani. Nyt se jäi hankkimatta. Hieno bändi joka tapauksessa.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
