18.11.2008
Vaikuttajat-sarjan toisessa osassa Desibeli tapaa If Societyn Tommi Forsströmin ja Verdura Recordsin Janne Martinkaupin. Pitkämies-kaupan sohvilla keskustellaan levy-yhtiöistä ja musiikista sekä levyjen julkaisemisesta että musiikkiteollisuuden nykytilastakin. Tämä kaksiosaisen jutun ensimmäinen pätkä käsittelee Verduran ja If Societyn noin kymmenvuotista taivalta jälkimmäisen keskittyessä enimmäkseen musiikkiteollisuuteen sekä levyjen julkaisemiseen liiketoimintana.
If Society syntyi vuonna 1999 Lo-Finn Recordsin ja Rooftops Are My Heavenin yhdistyessä. Forsströmin ja Mikko Heikkosen luotsaama pienokainen on julkaissut mm. Violan, Echo Is Your Loven sekä Funin levyjä. Samana vuonna syntyi myös Martinkaupin ja Marko Kortelaisen pyörittämä Verdura Records. Mm. Magyar Possea, Sergiota ja Vukia julkaisseella yhtiöllä on suunnitelmia muutamasta uudesta levystä.
Kymmenen vuotta?
Janne: - Vittu mikä aika.
Tommi: - Eikä ketään siltikään kiinnosta.
Janne: - Ja kiinnostus vähenee koko ajan. Ei ole onnistunut vakiinnuttamaan mitään asemaa. Sitä vain on. Ihmisten asenne meitä kohtaan on, että "nämä vain ovat eivätkä lähde pois".
Tommi: - Me ollaan vähän niin kuin se turhan näsäviisas yliopistojätkä jossain hyvissä kotibileissä: sellainen joka haluaa väitellä kaikkien kanssa jollain turhan korkealla tasolla mutta jota ei kehtaa heittää uloskaan. Bileet se pilaa varmasti.
Janne: - Hyttynen joka pärisee ympärilläsi koko ajan, kun olet menossa nukkumaan. Se hermostuttaa ja välillä se pistää.
Tommi: - On täysin selvät syyt miksi se pitäisi läiskäistä kuoliaaksi.
Janne: - Parasta olisi kuitenkin, että se itse tajuaisi sen.
Omien levyjen julkaisemisesta lähtenyt toiminta on poikinut Verduran kohdalla pari tusinaa julkaisua ja If Societyn kohdalla reilut neljäkymmentä julkaisua. On selvää, ettei suurin osa näistä ole enää omien bändien levyjä.
Tommi: - Varmaan suurin osa pienlevy-yhtiöistä on syntynyt siitä, että on tehnyt niin typerää musiikkia ettei ketään ole kiinnostanut julkaista sitä ja on itse pitänyt maksaa kaikki viulut. Sitten joku tajuaa että tuolla on liikaa rahaa, pitäisiköhän pyytää jos se maksaisi myös meidän viulut. Sitten on maksellut viuluja ja joskus on tullut jotain takaisinkin. Jos nyt ei mitään fyysistä tai rahallista, niin ainakin jotain henkistä pääomaa.
Janne: - Kymmenen vuoden aikana on huomannut että vaikka tämä levyjen julkaisu on harrastus sekä palkatonta työtä, tulee harrastustoiminnasta välillä otettua aika paljon stressiä.
Tommi: - Niin, onko tämä nyt sitten enemmän vittumainen harrastus vai paskasti palkattu työ? Olen joutunut melko paljon punnitsemaan termien amatööri ja ammattilainen etymologiaa. Sana amatööri tulee rakastaja-sanasta ja mielestäni se kuvaa amatööriyttä. Tavallaan voisi olla, että amatööri tekee juttuja paremmin kuin ammattilainen, koska ammattilainen tekee asioita vain saadakseen siitä leipänsä, kun taas amatööri tekee sitä rakkaudesta. Kumpikaan sana ei sisällä mitään laadullisesti määrittävää tai sisältöä mittaavaa. Tekojen takana olevat syyt määrittävät sen kumpaa on, rakastaja vai ammattilainen. Ainakin itse olen lukenut itseni rakastajamieheksi.
Onko rakkaus tallella?
Janne: - Kyllä rakkaus vielä tallella on. Touhu loppuisi heti jos ei sitä olisi. Heti.
Tommi: - Heti on se avainsana: tämä loppuisi heti jos ei olisi rakkautta. Niin kuin näistä meidän kyynisistä kommenteistamme voi lukea, on tämä vähän niin kuin sellaiset toistakymmentä vuotta yhdessä olleet avioparit. Aika usein nekin ovat sellaisia "akka hiljaa perkele saatana siellä se akka kotona hönöttää ja kiukuttelee". Tässä on vaan niin, että levy-yhtiö on se akka perkele, joka koko ajan kiukuttelee ja aiheuttaa harmia...
Janne: - Mutta sitten mennään käsi kädessä kävelylle.
Tommi: - Niin, ei sitä akkaa voi pihallekaan heittää.
Onko kymmenen vuotta mennyt hukkaan?
Tommi: - No on, mutta se on ihan hyvä juttu.
Janne: - Jos tätä vertaa siihen mitä muut olisivat tehneet kymmenessä vuodessa, niin luulen että tämä on paljon mielekkäämpää hommaa.
Tommi: - Tämä on yhtä aikaa ollut sekä todella mielekästä että täysin hukkaan heitettyä aikaa. Sukulaiset olivat oikeassa kun kyselivät miksi hassaan aikaani tällaiseen paskaan. Toisaalta taas on niin että minulla on tällainen uhkapeliongelma eli tykkään rehellisesti mennä black jack -pöytään häviämään rahaa. En siis pelaamaan tietäen että minulla on 49% mahdollisuus voittoon vaan tietäen että tulen 51% mahdollisuudella häviämään, eli loppupeleissä varmasti häviämään. Mulle se on sellainen puhdistava kokemus, pidän siitä prosessista, en lopputuloksesta. Levyjen julkaisu on vähän samanlainen juttu: aika, rahat, mielenterveys ja oikeastaan fyysinenkin terveys meni mutta oli todella siistiä kun pääsi tekemään.
Levyjen julkaisemisessa luulisi lopputuloksenkin olevan tärkeä?
Janne: - Onhan se. Kun näkee lopputuloksen niin kuin tuossa nuo Kompleksin levyt, niin kyllä se on se olennaisin. Ja hauskanpito tietenkin. Päätin joitain vuosia sitten, että koska levyt eivät tule koskaan myymään semmoisia määriä että tämä olisi kannattavaa toimintaa, suhtaudun tähän kuin harrastukseen: aion ainakin pitää helvetin hauskaa. Täytyy vaan sitten vähentää resursseja millä levyjä julkaisee. Jos levyt ei myy yhtään niin mulla on palkkatyö. Se on ihan sama menenkö laskettelemaan vai julkaisenko täysin älyttömiä levyjä.
Tommi: - Tämähän ei lopu ennen kuin ulosottovirasto kantaa kämpästä viimeisenkin huonekalun. Tässä joutuu kuitenkin jatkuvasti painiskelemaan ihmisluonnon jatkuvan tyytymättömyyden kanssa. Usein on sellainen tunne, että pitäisi taas saavuttaa vähän lisää ja lisää, yrittää kurottaa jotain kirkkaampaa kruunua. Näkee kauheasti vaivaa asioiden eteen ja tuntee tyytymättömyyttä, pitäisi saavuttaa lisää ja päästä jonnekin seuraavalle tasolle. Myöhemmin tajuaa että miksi en pysähtynyt haistelemaan ruusuja missään kohtaa, koska kuitenkin tavallaan se matka on tärkeämpi kuin se päämäärä.
Janne: - Hyvä motivaattori tälle on vastuuntunto bändejä kohtaan. Jos joku antaa meidän julkaistavaksi levyjä, niin haluan tehdä sen eteen töitä ihan vain sen takia että se tehtävä on uskottu minulle. Jos joku ajattelee, että tällainen räkäjätkä on sopiva julkaisemaan niiden levyjä, niin kyllä minä haluan tosissani olla, vaikka tämä pelkältä harrastukselta kuulostaakin. Kaikki perustuu kuitenkin ystävyyteen. Sama kuin jos päätetään kavereiden kanssa, että mennään elokuviin tai baariin, niin päätetään vaan että tehdään levy. Kommunikointi bändin kanssa muutenkin perustuu hyvin pitkälti ystävyyteen. On todella hankala kuvitella, että tekisin töitä ihmisen kanssa, jonka kanssa en tule toimeen. Heikosen Kari on sanonut, että kusipäätkin voi tehdä hyvää musiikkia ja se todella pitää paikkansa; me kuitenkin julkaistaan niin vähän levyjä että on tärkeämpää että vain tulee toimeen niiden ihmisten kanssa, vaikka Heikosen periaate kunnioitettava onkin.
Tommi: - Pidän kyllä tosi vahvasti kiinni tuosta. Ei tarvitse olla mikään lapsuudenystävä, jonka kanssa ryhtyy tekemään, mutta kyllä minulla tyssää yhteistyö siihen jos tuntuu että ei olla samalla sivulla. On meillä ollut sellaisia projekteja, joissa on alkanut tuntua vähän vieraalta jossain välissä mutta ne on aina yritetty siinä kohdassa liputtaa että nyt ei ole oikea meininki. Tietenkään levy-yhtiö ei enää voi siinä vaiheessa kun levyt ovat kädessä ilmoittaa, että homma on perseestä ja nyt seis vaan se täytyy yrittää huomata jo niissä tilanteissa, kun näkee ettei yhteistyö ole hedelmällistä. Meillä on tosin ollut tosi hyvä onni siinä että on tullut kaikkia mahdollisuuksia vastaan niin kuin Radiopuhelimet tai Jolly Jumpers. Ei ole ollut mahdollisuutta kovin juurta jaksain tutustua toisiinsa mutta näissäkin tapauksissa on lähdetty siitä, että mennään ensiksi juttelemaan jonnekin.
Merkitseekö musiikkityyli mitään? Molempien katalogia vilkaisemalla huomaa, että monenlaista tekijää on julkaistu mutta silti jonkinlaisen linjan säilyttäen.
Janne: - Kaikki ovat tietyllä tavalla marginaalissa, mutta muuten ei ole mitään väliä musiikilla, saa olla ihan minkälaista huilusooloa vaan.
Tommi: - Meillä saa olla ihan mitä eurodancea tahansa; ei sillä musiikilla ole mitään merkitystä. Mutta ehkä me ja osittain Verdurakin ollaan kustu osakkeemme sillä, että ollaan tietoisesti yritetty hämätä kuluttajia eikä olla saatu sellaista yhteinäistä levy-yhtiöbrändiä muodostettua. Useat levy-yhtiöinä menestyneet firmat, jotka ovat menestyneet nimenomaan brändeinä eikä niinkään sillä että ovat julkaisseet hyviä levyjä, ovat sitä mitä itsekin olisi musiikin lisäksi halunnut rakentaa. Että levy-yhtiöllä olisi arvo sinänsä. Että on merkitystä mikä leima siellä levyssä on, niin kuin Dischord tai Touch and Go, joita on tullut fanitettua.
- Semmoista olisi halunnut rakentaa mutta se on tavallaan mokattu ihan totaalisesti sillä, että aika harvat ihmiset kuuntelevat Violaa, Siniaaltoa ja Hero Dishonestia sujuvasti rinnakkain. Ihmiset eivät ole voineet kokea sitä niin kuin se mulle henkilökohtaisesti on, että jos siinä on If Societyn logo niin se on neroa musiikkia. Joku ihminen pystymetsästä voi olla sitä mieltä, että "mulla on tää yks levy josta tykkään tosi paljon mis toi vihanen pikkulikka huutaa mut vittu mitä paskaa noi muut on".
Janne: - Ajattele 1990-lukua kun Bad Vugum julkaisi minkä tahansa levyn ja sen osti vain sen logon takia. Siitähän oma toimintakin on lähtenyt, että julkaisee sellaista musiikkia mitä omalla eklektisellä musiikkimaullaan kuuntelee ja olisi ihanaa jos joku tajuaisi sen tietyn linjattoman linjan.
Tommi: - Jälkikäteen ajatellen on tullut tehtyä omalle brändilleen hallaa myymällä levynsä liian halvalla. Ei olis ehkä kannattanu olla niin dischordi sen hinnoittelupolitiikkansa suhteen, koska kyllä se hinta siihen miellettyyn laatuun vaikuttaa järkyttävän paljon. Meidän vanhat levyt maksaa jotain seitsemän euroa, mut jos mä näen jonkun seitsemän euron levyn niin kyllä mä ajattelen, että se on jotain hirveätä paskaa.
Janne: - Sama homma. Vaikka oma pää sanoo, että haluais myydä levyjä halvalla niin nimenomaan se antaa mielikuvan musiikista. Mulla on ristiriita sen suhteen.
Tommi: - Asiaa on tutkittu ja kaikki viittaa siihen, että ihmiset rinnastaa laadun ja hinnan suoraan toisiinsa. Ja muutenkin tässä maassa jossa ei nyt suoranaisesti halveksuta mutta katsotaan kieroon pieniä bändejä jotka yrittää olla itsenäisiä, niin jos niiden musiikki on hinnoiteltu halvaksi kertoo se siitä, että se varmasti on paskaa.
Janne: - Se kertoo myös itsetunnosta, että eikö nuo saatana luota itseensä kun levy maksaa kahdeksan euroa.
Tommi: - Aiemmin sitä naureskeli että joku myy levyjä kahdellakymmenellä eurolla. Mutta ehkä se mielletty kvaliteetti olisi tuonut jotain pitkäkestoisempia hyötyjä jollain tasolla. Toisaalta, aina voi jossitella. Mutta en mä toisaalta kadu mitään, kaikki on mennyt just hyvin.
Vieläkö tulee demoja?
Tommi: - Ihan järjetön määrä.
Janne: - Ihmiset haaskaa aikaansa lähettämällä meille musiikkia, minkä kanssa meillä ei ole mitään tekemistä. Ihmiset voisi päästää itsensä helpommalla.
Tommi: - Pelottaa aina mennä katsomaan sitä postilokeroa.
Kiinnostaako niiden kuuntelu? Miksi kuunnella demoja, jos ei kuitenkaan ole varaa julkaista musiikkia?
Janne: - Aika usein näkee jo kirjeen perusteella kannattaako kuunnella. Jos on hardrock-bändi Ylöjärveltä...
Tommi: - Vaikutteina Faith No More ja YUP.
Janne: - ...niin en mä aio sitä turhaan kuunnella, sori vaan.
Tommi: - Joskus tekee hyvää hyvyyttään pistokokeita, et jos sitä nyt antaisi näille mahdollisuuden. Sitten seuraavat puoli vuotta putoaa sikiöasentoon lattialle, jos edes miettii koko asiaa.
Janne: - Jos on mielenkiintoinen kirje tai kansi niin kyllä mä kuuntelen, mutta aika nopeasti näkee ettei tyypit tiedä meistä mitään.
Tommi: - Kun itse on sen verran aktiivinen "skeneilijä", että jos ei vertaisverkosto ole tuonut ulottuville jotain, niin en usko että kiinnostun. Me halutaan kuitenkin artisteja jotka on omatoimisia ja osaa buukata omia keikkoja, kun ei me olla mitään tähdentekijöitä. Me ollaan indielafka jonka homman pointtina on että me autetaan omatoimisia ihmisiä vähän lisää, ei sitä että me vaihdetaan vaippoja. Kaiken pohjalla on kuitenkin vahvasti DIY.
Janne: - Ja kavereiden kanssa puuhailu, yhdessä tekeminen.
Tommi: - Sosiaalisen verkoston kautta on oikeastaan tullut kaikki mitä ollaan julkaistu, tavalla tai toisella.
Kun kaikki tulee omasta piiristä, eikö ole vaarana ettei se koskaan pääse sen ulkopuolelle?
Tommi: - On ja niin se meneekin, piiri pieni pyörii.
Janne: - Joo, kyllä se vähän laajenee koko ajan, niin kuin näiden kavereiden kavereiden bändien julkaisut mutta onhan tuo tosi vahvasti sisäsiittoista.
Suomessa on pienet musiikkipiirit. Haastattelupäivänä ilmestyneessä Rumbassa on valittu vuoden musiikkivaikuttajia, ja nimet ovat tuttuja aiemmilta vuosilta. Janne tai Tommi eivät kummatkaan ole äänestäneet tänä vuonna vaikka siihen mahdollisuus olisi ollutkin.
Janne: - Kyyröä olen joskus äänestänyt.
Tommi: - Joku vuosi laitoin sinne Toisen Vaihtoehdon Jantsaa ja jotain tällaisia tikkasin sen täyteen mutta nyt ei jaksanut hassuttella. Olen mä kuitenkin tuon joka vuosi objektiivisesti allekirjoittanut; vaikuttajiahan ne ovat.
Näytän lehteä ja Tommi kysyy onko se viime vuoden lehti, koska tutultahan sen listat näyttävät. Kumpikaan ei kuitenkaan itse koe voivansa vaikuttaa kovinkaan paljoa tekemisillään.
Janne: - Ehkä kaveripiirissä.
Tommi: - Lähinnä pienissä viitekehyksissä mutta ei siinäkään muuten kuin että voi netissä ruikuttaa.
Janne: - Vaikuttaminen on ehkä just semmoista, että Tommi kirjoittaa blogiinsa musiikkiteollisuuden pitkästä hännästä ja ehkä 10 ihmistä lukee sen ja tajuaa, että näin se asia menee. Se on sellaista pientä mitä voi tehdä, eikä sitä välttämättä mitään isompaa halua.
Tommi: - Olisi tottakai hienoa jos pystyisi vaikuttamaan. On vaan todennut ettei halua tehdä mitä tahansa saadakseen vaikuttaa ja sitten on todennut myös että helvettiäkö sillä sitten tekee? En mä mikään kuningas halua olla.
Janne: - Loppujen lopuksi, mitä sillä vallalla sitten tekisi? Mä myisin Suomen kansalle Kompleksin levyjä? Ei se johtaisi mihinkään.
Tommi: - Kyllä se johonkin johtaisi! Tämmöistä lähetyssaarnaamistahan tämä on, etenkin tämä vähittäismyynti. Yritetään tuoda vähän tällaisia uusia juttuja Suomeen mitkä itseään kiinnostaa, vähän sellaisia jotka kiinnostaa itsen lisäksi viittä ihmistä. Kaikki mitä me tehdään on vähän sillä ajatuksella tehty, että onko tämä nyt sitä mitä haluaisin että kantalevykauppani tai kantalevy-yhtiöni tekisi.
Janne: - Tämä on samanaikaisesti kulttuurityötä ja positiivista opettamista. Mä saan tästä hirveästi irti ja samalla toivon et myös te saatte.
Tommi: - Lähetyssaarnaaminen on siinä mielessä hyvä sana, että sä menet semmoisiin mestoihin mihin sua ei oikeasti haluta levyinesi mutta siellä on aina joku kolme tyyppiä jotka on niin vitun sekaisin, että ne kiinnostuu.
Haastattelu: Jani Ekblom, kuvat: www.ifsociety.com ja www.verdurarecords.com