02.11.2008
Dorian Gray jäi ihmisten mieliin voimakkaana live-esiintyjänä, jonka musiikissa avainsanoja olivat synkkyys, suoraviivaisuus ja bassovetoisuus. Kahden EP:n mittaisen jäljen Suomen punk-kenttään jättänyt kauhavalaisnelikko ei lunastanutkaan paikkaansa Klassikko-osiossa niinkään hyvien biisien kautta, vaan enemmän omaperäisyytensä, uskaltaisin jopa ainutlaatuisuutensa ansiosta. Maassamme kun ei ole vaikuttanut kovin montaa postpunk-yhtyettä, jonka kokoonpano muodostuu akselista laulu (Osku) - basso (Juha) - rummut (Irssi) - koskettimet (Pörje).
Mainitsin koskettimet listassa viimeisenä, koska Dorian Grayn musiikissa kiipparin paikka on taustalla, synkän tunnelman virittäjänä. Pääosassa on siis basso, jolla kiskotaan koukuttavia melodioita härskin komean soundin voimalla. Nelikielisen kyky johtaa kokonaisuutta onkin suorastaan hämmästyttävää kuunneltavaa, eikä kitaraa tule bassolinjoja ja muuta bändiä kuunnellessa lainkaan ikävä. Tempo pysyy pääasiassa laahaavana, joten punkiksi tämän voinee lukea lähinnä asenteensa ja biisien rakenteiden kautta unohtamatta Oskun korkeintaan kelvollista vokalisointia, jota ei autotallimaisuutensa ja sössöttävän lausumisensa vuoksi voi määrittää juuri muuksi kuin punkiksi.
1986 ad:lla Dorian Gray on parhaassa iskussaan. EP:ltä löytyy kuusi tasaisen vahvaa ja tarttuvaa synkistelyrallia, joiden parissa viihtyisi jo pelkkää tyyliä ja tunnelmaa ihmetellen. Floppeja tiiviiseen pakettiin ei sisälly, kun taas rieskan kiiltävimmiksi helmiksi nousee A-puolen Amuletti ja Spiritismi, jälkimmäisen vilautellessa bändin osaamista myös nopeatempoisemmissa ralleissa. EP:tä kuunnellessa huomaa myös sen, että näin omaperäistä ja kummallista tavaraa oli fiksua levittää pitkäsoiton sijasta vain EP:n mittaisissa erissä, vaikka rahkeita kokonaisen albumin tekemiseenkin olisi mielestäni riittänyt. Toisaalta vuotta 1986 ad:ta myöhemmin ilmestynyt Rajat-EP oli selkeästi edeltäjäänsä heikompi, joten mene ja tiedä.
Toista vastaavaa bändiä ei ole kuitenkaan minun korviini kantautunut, eikä Dorian Grayn arvo ihan vähäinen ole myöskään vanhojen keesipäiden keskuudessa. Todellinen läpimurto bändiltä jäi saavuttamatta, mutta kulttibändiksi kauhavalaispumppua voi hyvällä syyllä tituleerata. Yhtyeen omat EP:t ehtivät levitä laajalti ja lisäksi bändi esiintyi 10 vuotta myöhemmin -kokoelmalla yhdessä mm. aloittelevan CMX:n kanssa, joten vanhoja seiskatuumaisia luulisi vielä jostain löytyvän. Enivei, piti Dorian Grayn erottuvasta tatsista tai ei, ihan nollatapauksena bändiä voi tuskin kukaan sivuttaa.
Teksti: Jarmo Panula
