London After Midnight (USA), Stereo Junks!

"Stereo Junksin musiikki kulkee jossain N. Y Dollsin / Marilyn Mansonin / NINin / Hanoi Rocksin pyörteissä." Tässä on totta juuri ja juuri toinen puoli, sillä katurockia ja vähän glamiakin heidän soitossaan riitti. Mutta industrial-nimillä tuskin oli muuta tarkoitusta, kuin yrittää houkutella illan pääesiintyjän fanit saapumaan paikalle jo kello kahdeksaksi. Korsettikansa ei vaikuttanut ilahtuneelta, ja vaikea minunkaan on bändistä mitään kovin positiivista sanottavaa keksiä. Energistä, menevää, ja silleen "ihan kivaa", mutta eikö näitä bändejä ole jo riittävästi?

Vaikka losangelesilainen London After Midnight on toiminut jo 90-luvun alusta, on levyttäminen ollut sporadista, ja tämä Nosturin keikka taisi olla ensimmäinen Suomessa. Tästä tietenkin seurasi, että vaikka yhtye kiersi nyt promoamassa viime vuotista paluulevyään Violent Acts of Beauty, oli yleisössä runsaasti pitkän linjan faneja, joille oli olennaisempaa kuulla goottiklubien klassikoita Psycho Magnetilta. Heitä ei petetty, sillä Kiss, A Letter to God, Sacrifice ja Your Best Nightmare mahtuivat kaikki mukaan. Mutta valtaosaltaan setti oli rakennettu uuden levyn NIN-tyylisestä, kitaravetoisesta industrialista, jota tehostettiin runsaalla taustavideoiden käytöllä.

Tällä hetkellä Sean Brennania näyttävät inspiroivan samat asiat kuin lähes kaikkia muitakin maailman vihaisia muusikoita, eli amerikkalaisten sodat. Hänen tyylitajunsa ja ilmaisunsa monisyisyys eivät sen sijaan ole tauon aikana mainittavasti kehittyneet, ja tätä sanomaa taottiin perille hyväntekeväisyyskonsertin hienovaraisuudella. Ei helpottanut, että koin useasti kuuntelevani kakkoslaadun trendi-indua.

Väliin yhtye otti sentään uudella materiaalillakin niskalenkin: The Beginning of the Endin vaisussa alussa rumpali jaksoi vain vaivoin teeskennellä soittavansa taustanauhan iskujen mukaan, mutta kun livebändi viimein astui remmiin, tempoivat he soittimistaan yhden setin huippukohdista. Kontrasti vanhan ja uuden materiaalin välillä teki kokemuksesta myös vaihtelevamman, ja kaiken kaikkiaan keikka oli viihteellinen kokemus. Persoonallisuus on ratkaisevan tärkeä asia, ja väliin se rakentuu korniudesta ja epätasaisuudesta.

Teksti ja kuvat: Mikko Heimola