Pienet II – Syyskuu 2008
Beyül: Dark Clouds Invoked
Tummaa, progressiivisesti matkailevaa ja raskaan rockin/metallin sävyillä kaahaavaa soitantoa tuottava tamperelainen Beyül on pistellyt kuuden biisin EP:n ilmaiseksi jakoon nettimaailmaan. Tummasta leijailevuudesta kiivaaseen säröpurkailuun soljuvasti keinuva nelikko hoitaa hommansa melkoisen ammattimaisesti – musiikista löytyy sekä koukkua, tarvittavaa rauhallisempaa puolta että metallista jykevyyttä. Biisimateriaali on kohtuullisen persoonallisen kuuloista tummaa ja raskasta vaihtoehtorokkia. Silti siitä ei löydy vielä sellaisia yksittäisiä oivalluksia, johon samantein tulisi tartuttua. Raivokkuuden ja leijailevuuden ääripäiden välillä vaihteleva pohjatyö on joka tapauksessa melkoisen korkealla tasolla.
Ilkka Valpasvuo
Eläin: Demo 2008
Joensuulainen
Eläin kartaa jostain sieltä
Sydän, sydämen ja
Sur-rurin puolivälistä vinolla ja poukkoilevalla asennerockillaan. Ihan yhtä metallista kuin Sydän raskaimmillaan tai punk-säröistä kuin Sur-rur ei Elukka silti ole, vaan keskimäärin muutaman asteen kepeämpi. Näistä lähempänä mennään silti Sur-ruria. Kolmen biisin demolla on oikein hyvä ote, pariminuuttisista biiseistä kaikki toimivat yhtä hyvin. Toivottavasti tästä nelikosta kuullaan lisää ja pitkään. Yksi demokatsauksen parhaimmistoa.
Ilkka Valpasvuo
Enerchy: Nightmares
2000-luvun alusta kasassa ollut rock-ryhmä
Enerchy on tehtaillut vuosien varrella useita julkaisuja, joista vuoden 2001 single
Johanna on ollut menestyksekkäin. Laulaja-kitaristi
Tomi Korkiakankaan johtama bändi on purkittanut uuden Nightmares-singlen (levyltä ei tosin tuon nimistä biisiä löydy). Ensimmäinen kappale
Picture of You summaa Enerchyn hyvät ja kritisoitavammat puolet: melodiaa löytyy, mutta toteutus huojuu.
Special One rullaa taas huojunnasta huolimatta mukavasti ja itse asiassa aika indie-rockisti eteenpäin. Hyvä tempo ja naseva kertsi, siinä hyvä ainekset biisiin.
Enechronism on hyvä popimpi vetäisy mutta metelöivä
Who Killed Laura Palmer? rikkoo kolmen aiemman biisin luomaa tunnelmaa ikävästi. Summa summarum: Enerchy on kiva mutta kotikutoinen yhtye. Yhäkin.
Tuomas Tiainen
Ever Since the Day: Stay Silent Forever
Turun
Ever Since the Day on saavuttanut mainetta muun muassa YleX:n demokisassa, mikseri.netissä ja X3M-radiokanavalla. Ja siihen on syynsä. Ever Since the Day osoittaa olevansa tällä toisella demollaan erinomaisen toimiva orkesteri. Ensimmäinen kappale
Stay Silent on näppärä rock-ralli, joka ei pahemmin lepäile kun on kerran käyntiin päässyt. Kerrossa on hienoa tenhoa.
Forever jatkaa samalla reseptillä eli isoilla kitaroilla ja lennokkaalla kertsillä. Pätevä biisikaksikko, josta on hyvä jatkaa. Kaikki osaset toimivat hyvin.
Kari Koponen laulussa ja kitarassa on kelpo keulakuva.
Johannes Valtonen toisessa kitarassa ja
Jouni Inkinen bassossa hoitavat tonttinsa sujuvasti. Ja kun sävellyskynässäkin näyttää olevan mustetta, tulevaisuus näyttää tämän perusteella valoisalta. Lopuksi on vielä pakko kehaista demon mukana tullutta saatetta, joka on napakassa informatiivisuudessaan mainio.
Tuomas Tiainen
Kolonna: Pako todellisuudesta
Vuodesta 2004 toiminut pääkaupunkilainen
Kolonna soittaa suoraviivaisehkoa suomenkielistä vaihtoehtorokkiaan oikein pätevästi. Kolonnan musiikki koostuu tutuista elementeistä: raskasta kitarointia, melodisempia pop-sävyjä ja tarttuvia kertsejä. Mukavan melodinen avaus- ja nimikappale
Pako todellisuudesta rullaa raskaasti mutta ilmavasti. Rouhean kitaroinnin päällä liitelee hieno liidi.
Aurinkoon hiljentelee säkeistössä raikkaasti, kerrossa mennään taas lujempaa. Hyvä kappale!
Seireenin laulu yltää kahden edellisen tasolle hienolla kertosäkeellään. Kolonna on toimiva yhtye. Laulaja-kitaristi
Juha-Pekka Vanhatalon vokaalit ovat joskus turhan ohuita ja epävakaisia, mutta oma
SIG-tyylinen viehätyksensä niissä on.
Aleksi Kettu (basso, taustalaulu),
Janne Kaikkonen (kitara) ja
Heidi Michelsson (rummut) tamppaavat tasaisen hyvin. Hyvä tuotos, ja pienellä petraamisella vielä parempi.
Tuomas Tiainen
Kommando
Suomussalmelta kajahti punkkia Kommando-nimen alla jo 70-80-lukujen taitteessa. Nyt yhtye on tehnyt pari vuotta paluuta musiikin pariin ja pistänyt demollisen biisejä nauhalle. Ensimmäisen raidan sisällä käydään läpi kolme biisiä – punk-hengessä hiukan puolivillaisesti loppuun asti mietittyjä mutta kieltämättä ihan hyvällä energialla ja toimivalla hoilotuksella varustettuja. Samaa kaavaa jatkavat myös lätyn loput sävellykset. Rouheus on toki myös toimiva tyylikeino, mutta kyllä tarkempi soundillinen viimeistely palvelisi lopputulosta. Ihan kivan yläpuolelle ei ylletä. Kyllä punkissakin pitäisi lyödä sen verran iskeviä kiiloja kuulohermoon, että jotain jäisi mieleen pyörimään vielä loppuvihellyksen jälkeenkin.
Ilkka Valpasvuo
Minnus Trelligh
Venäläinen folk-ryhmä
Minnus Trelligh on satsannut promoonsa kiitettävästi. Mukana levyltä löytyy 16 kappaleen lisäksi myös video, biografiat (jotka tosin puutteellisen venäjän taidon myötä jäivät ymmärtämättä) sekä kuvia yhtyeestä. Paketin läpikäytyään tekee lähes pahaa sanoa, että musiikillisesti Minnus Trelligh ei tee vaikutusta. Yhtyeen irkkuhenkinen instrumentaalimusisointi on kiistatta taitavaa, mutta herättää paikoin ikävähköjä mielleyhtymiä kyykyssä soittavaan
Linda Lampeniukseen tai Anttilan panhuilukokoelmiin. Traditionaalisävelmien lisäksi levyltä löytyy muun muassa
Jethro Tull –mies
Ian Andersonin sävellyksiä sekä yksi venäjänkielellä laulettu juomalauluhenkinen vetäisy. Kappaleet jäävät kuitenkin liian usein taustamusiikin asemaan, jos nyt ankeahkot konetaustat eivät satu särähtämään korvaan. Minut vakuuttaakseen yhtyeen pitäisi rikkoa yhä rohkeammin rajoja, sillä potentiaalia Minnus Trellighissä vaikuttaa kuitenkin olevan.
Tommi Saarikoski
Samu Silvola: Laulu lähdöstä/Talviuni
Helsinkiläisen
Samu Silvolan haikeasti hymyävä kepeä poppis on jo ensimmäisellä kahden biisin tuotoksella hyvin loppuun asti mietittyä. Ei mikään ihme, sillä esimerkiksi kitarasta löytyy
Jaakonahon Jussin kaltainen tekijämies. Samun kappaleet ovat kuulaita ja maalailevia, harmonisuudessaan miltei eleettömyyteen asti tasapainoisen kaartavia.
Talviunen pikkuhiljaa etenevä pianopop tuo mieleen suomenkielisen version vaikkapa
Coldplaysta, toki ilman ihan stadion-kokoista kasvatusta (vaikka siihen suuntaan lähdetään kyllä) ja todellisia hittejä (ainakaan vielä). Mutta hyvältä Silvola silti kuulostaa, ainakin paremmalta kuin valtaosa suomalaisesta viimeisen päälle tuotetusta popista. Bonusraidan riisutumpi tunnelmointi koskettaa paremmin.
Ilkka Valpasvuo
Versus All: Demo 08
Siisteihin pahvikansiin pakattu demo itsevarmoine kansiteksteineen antaa odottaa paljon tältä helsinkiläiseltä kolmikolta. Pettymys on kuitenkin suuri, kun levyltä löytyy keskinkertaisia katupunkrock-biisejä laiskasti veivaava ryhmä.
Versus All ei yksinkertaisesti tarjoa mitään syytä innostumiseen. Soundien ja soiton räkäisyyskään ei puhuttele, kun kyseessä ei ole tehokeino vaan pelkkä tiukkuuden puute. Esimerkiksi
Flown-kappaleen yritystä sisältävä riffittely vaatisi rutkasti tarkempaa yhteensoittoa toimiakseen. Ahkeralla treenauksella tulos voisi olla aivan toisenlainen, mutta tällä kertaa Versus Allille ei heru edes sympatiapisteitä.
Tommi Saarikoski
Von Auer: Hänelle joka minut omistaa
Synkän okkultista säröpunkrokkia suomen kielellä veivaava tamperelainen
Von Auer ei selvistä vampyyri-romantisoinneistaan huolimatta kaarra kovinkaan goottilaisilla vesillä. Pikemminkin nelikko pistelee hyvinkin suoraviivaisesti ja mileti hilpeästi menemään tarinaa verta valuvista torahampaista. Punk-veivauksessa on duurivoittoinen kierto, tahti on kipakkaa suoraa paahtoa ja sanoman julkituomisessa on enemmän hikeä kuin kajaalia. Sinänsä on ihan piristävää että tummaa aihepiiriä tuodaan vaihteeksi esille aika suoraviivaisen paahtopunkin avulla eikä humisevien hautausmaahuminoiden kautta. Silti Von Auerin hyvähenkiseen paahtoon soisi jatkossa tiivistyvän hiukan tätä koukukkaampaa ideaa. Nyt mennään helposti ja vaikkakin mukavan rempseästi niin myös aika peruskauralla.
Ilkka Valpasvuo
Waterloo
Helsinkiläinen kitarapop-yhtye
Waterloo pistelee valoisailmeisen leppoisaa melodiaherkistelyä ilmoille kolmen biisin promo-levyn verran. Valoisasta haikeudesta ja kiireettömyydestä huolimatta soitto rullaa myös hyvin ja kokonaisvaikutelmaksi jääkin reipas iloisuus. Vaikka molliakin siis löytyy eikä vauhti sinänsä päätä huimaa. Kaikki biisit ovat aika tasaisen vahvasti mukavaa kuunneltavaa, vaikka ehkä se videollakin varustettu
Ride iskee hitusen verran muita enemmän. Kaikki biisit löytyvät myös yhtyeen maispeissistä eli ei muuta kuin sinne muodostamaan oma mielipide. Allekirjoittaneen näkövinkkelistä (vai kuulo?) viisikolla on oikein hyvin pullat uunissa ja ei muuta kuin lisää biisejä kasaan, keikoille ja levyttämään.
Ilkka Valpasvuo
Lukukertoja: 8129
