01.08.2008
Billnäs/Karjaa
Ennen Facesin varsinaisen ohjelman alkua ihmiset pystyivät näkemään kuumottavan Funky -bussin saapuvan alueelle. Bussi oli täynnä tavallisen keikkabussin sisältöä näyttäviä miehiä, vaikka tuntia myöhemmin nuo miehet tulisivat näyttämään täysin erilaisilta, hiostavissa funk-uniformuissaan.
Eternal Erection asteli kuumaan päivään avausnumerona ja varsin vajaalla yleisöllä. Sana ei ehkä ollut kiirinyt tarpeeksi. Kun ihmisiä taas oli virrannut paikalle, rikkoi sade bilemeiningin. Sadevarustelun jälkeen kaikki palautui ennalleen, vaikka kyllä siellä mudassakin rypemistä näkyi. Massaa hajottavien tekijöiden välissä oli kuitenkin bileet.
Solisti, miljonääri Sam Huber johti orkesteriaan tuttuun tapaansa ja toiseksi räväkin persoona oli testosteronimarakatilta vaikuttanut kalju lyömäsoittaja. Huberilta on kuitenkin erittäin kunnioitettavaa, että mies jaksaa esiintyä vuodesta toiseen ja antaumuksella. Kun kyseessä on vain miljoonaperillisen harrastus ja miehen ajanviete, on sille annettu huomio kiitettävää.
Pitkästä urastaan huolimatta Maria Gasolina tarjoili Facesille perjantaipäivänä ensiesiintymisensä festivaaleilla. Eturivi oli täynnä faneista ja samaten koko sisähallikin täyttyi reunoja hipoen mukavasti. Naissolisti-trumpetistin äänestä saatikka sanoista ei vain tahtonut saada mitään selvää – ei spiikeistä eikä lyriikoista. Tukkoinen kuuroutuminen verbaliikan saralla ei haitannut kuitenkaan musisointia, vaan juhliminen jatkui kiitettävästi. Meno oli letkeää ja iloista.
Maria Gasolinan jälkeen sisälavan otti haltuunsa suomalainen Bajo Cero. Yhtye istui rauhallisesti rivissä vaikka musiikkina oli tulista flamencoa. Kaikki toimi yhtyeessä ammattimaisesti ja tunnelmaakin saatiin kohotettua toisen naislaulajan tanssiessa yleisölle. Intohimoista ja tarttuvaa.
Afrikkalais-irlantilainen Baka Beyond oli melkeinpä skitsofreeninen kokemus. Pääosa musiikista kumpusi Afrikan mantereelta, mutta välillä alta tunki esiin kelttiperinteen sävelkulkuja. Musiikin sijaan yhtye kuitenkin villitsi varmemmin tanssilla ja tunnelmalla. Lavan afrikkalaiskaunotar tanssi suomalaisyleisöä jenkan ja polkan askelkuvioista pois ja kauas. Moni katsoja nautiskeli naisen liikkeistä huuli pyöreänä kun meno vain kiihtyi.
Toinen skitsofreeninen kokemus, Shava oli päivän erikoisin, mutta samalla erittäin hyvä päätös. Lavalla nähty sekoitus oli jotain Shaktin, Kingston Wallin ja Cheekin tehosekoitettua tuotosta. Yhtye yhdistelee kappaleissaan Intian tanssirytmien lisäksi melkoisen ronskeja rockriffejä ja lyriikoita, jotka kumpuavat aamubussilla Helsingissä matkaamisen hienoudesta. Pogoaminenkaan ei ollut vierasta tämän musiikin tahtiin. Kaiken kaikkiaan melko avarakatseinen ja mieleen jäävä yhtye.
Valitettavaa, että intialaisen saatikka flamencomusiikin lisäksi festivaali on suorastaan tukkiutunut liiaksi afrikkalaisella rummutuksella ja reggaella. Onneksi päivän kiinnostavimmat yhtyeet edustivat kaikki kohtalaisen laajaa otosta etnisen musiikin saralla ja yleisesti Facesilta löytyy osumia jokaiselle päivälle.
Katsasta seuraava päivä tai hyppää katusoiton SM-finaaliin.
Teksti ja kuvat: Otto Kylmälä