22.07.2008
Vieraisiin maihin tutustuminen, tutusta poikkeavien kulttuurien kohtaaminen ja itsensä etsiminen mainitaan usein syiksi matkailuun. Kotiin tullessa kerrotaan, mitä kaikkea on tehty ja koettu. Ja aina puhutaan näkemisestä, näkemisestä ja näkemisestä. Vaan mitä tehdä, kun korvat ovat tulkintajärjestelmineen matkassa tukevan varmasti? Voiko ihminen kulttuurishokeerautua kuulemastaan?
Selvitin asiaa viettäessäni kuukauden Tansaniaan kuuluvalla Sansibarin saarella. Varmistaakseni mission onnistumisen, jätin kaikki musiikinkuuntelulaitteet ja muut eurooppalaista äänimaailmaa jäljittelevät elementit kotiin. Avasin korvani vastaantulevalle – mitä se ikinä sisältäisikään.
Päivä käynnistyy Sansibarin kaupungissa auringonnousun myötä, puoli kuuden aikaan aamulla. Radio Novan miellyttävä-ääninen miestoimittaja toivottamassa oikeen mahoottoman hyvää huomenta just sulle! loisti onneksi poissaolollaan, vain kukot aloittivat aamupuhteensa tässä vaiheessa. Oman majapaikkani lähistöllä asusteli kuitenkin muutamia huonosti ajastettuja yksilöitä, joiden työpäivä käynnistyi vaihdellen joskus neljän ja seitsemän välillä.
Auringonnousun myötä myös kadut heräävät henkiin, kun töihin, torille tai kouluun matkalla olevat ihmiset tervehtivät toisiaan. Tämä on ainakin kaupunkialueella yksi äänimaailman leimallisimpia piirteitä – toisensa kohtaavat ihmiset tervehtivät toisiaan ja ilmassa onkin jatkuvasti sarja kuulumisia ja niin omaa kuin perheenkin vointia tiedustelevia kysymyksiä. Alun arkailun jälkeen tähän äänimaailmaan pääsee lopulta sisälle varsin kivuttomasti, riittää kun osaa muutaman sanan swahilinkielistä suunpieksäntää. Että Hujambo? Habari za subuhi? vaan teillekin.
Kaupungilla on annettavaa myös musiikillisesti heti aamusta alkaen. Lähi-mullahin rukouskutsua on vaikea olla kuulematta ja kuukauden oleskelun aikana myös eri moskeijoiden sielunpaimenista alkavat jyvät erottua akanoista laulutaitojensa puolesta. Vaihteluväli on todella laaja aina kirkkaana heläjävästä tenorista matalana murinana etenevään puhelauluun.
Niin kauan, kuin aurinko paistaa on kaupungin äänimaailma vilkas. Kapeat kujat tarjoavat joka kulman takaa uuden äänimaailman – olkoonpa se sitten koulun aamuvuorosta päässeiden lapsien laulu tai kauppakojun tiskin kulmalle nostetun television pauhu. Yleensä näköradio suoltaa taivaskanavalta kaapattua jalkapallo-ottelua. Useimmiten kyseessä on Englannin valioliiga, ranskaksi selostettuna. Syy siihen, miksi swahilia ja englantia vahvimpina kielinään puhuvat ihmiset katsovat jalkapalloa ranskaksi selostettuna, jäi epäselväksi. Luultavasti kanava vain on sattunut olemaan helppo kaapata bittiavaruudesta.
Kun matka suuntautuu turistien kansoittamaan Shanganin kaupunginosaan, muuttuu äänimaailma kokonaan toiseksi. Aistien on syytä olla valppaina, kun mitä erilaisimpia artikkeleita myyvät kaupustelijat tarjoavat tuotteitaan ja pyrkivät tavoittamaan pahaa aavistamattoman turistin katsekontaktin. Yleisimpiä tuotteita ovat Sansibarin jalkapallojoukkueen pelipaidat, cashew-pähkinät sekä elokuvapaketit, joissa yksi dvd saattaa sisältää jopa parikymmentä laatuelokuvaa. Olipa artikkeli mikä tahansa, kaikkien myyntiä edistää kuitenkin sama maaginen ääni: Special prize, only for you! Sanavalmis kauppias onnistui kuitenkin kerran yllättämään minut positiivisesti; kieltäytyessäni kaupasta sanomalla swahiliksi Hapana asante! (ei kiitos), myyjä vastasi hetkeäkään epäröimättä How about a hapana asante prize, only for you? En vieläkään ostanut mitään, mutta vastaus kyllä sisälsi raikkaan annoksen tahatonta tai tahallista itseironiaa.
Valitettavaa kyllä, valtaosa kauppiaista yrittää kaupata musiikkia, tarkemmin sanoen Jambo jambo cd:itä, kuten kyseisiä levyjä Sansibarilla yleisesti kutsutaan. Ilmiö on mielestäni valitettava kahdesta syystä: ennen kaikkea siksi, että myytävä musiikki ei liity juuri millään tavoin saaren omaan musiikkitraditioon, vaan se on lähinnä jonkinlaista turisteille suunnattua, popularisoitua afrikkalaista reggaeta. Ja lähes kaikki kauppiaat myyvät vielä yhtä ja samaa levyä.
Toinen piinallinen osuus on kuitenkin se, että myyntiprosessiin kuuluu oleellisena osana myyjän rytmikäs laulu Jambo, jambo bwana! ja niin edelleen. Kun leijonanosa myyjistä tuntuu olevan rahapulassa ja vieroitusoireissa kituvia narkkareita, on sävelkulku heille yleensä täysin vieras käsite, mitä ei tässä tilanteessa pysty selittämään edes eurooppalaisesta poikkeavalla musiikkitraditiolla.
Sillä Sansibarilla on myös omaa musiikkitraditiota. Keskeisimpänä voidaan pitää taarab-musiikkia, joka heijastaa myös koko saaren asemaa kulttuurien kohtauspaikkana. Taarabissa voidaan kuulla niin sävellysten kuin äänimaailman ja soitinsovitustenkin puolesta Lähi-Idän, Manner-Afrikan ja Intian musiikkikulttuurin yhteensulaumia, maustettuna länsimaisilla vaikutteilla. Laulukielenä voi olla niin arabia kuin swahilikin ja soittimina voidaan kuulla vaikkapa yhdistelmiä eurooppalaisesta jousikvartetista ja Lähi-Idän perinnesoittimista. Tätä traditiota ei kuitenkaan valitettavasti pidetä turisteja kiinnostavana ja sen tavoittaminen on monin kerroin edellä kuvattua huttua vaikeampaa.
Illan pimetessä äänimaailmakin saa uusia sävyjä. Päivällä vilisseet kujat kokevat muodonmuutoksen, kun korttelin miesväki kokoontuu mattoineen ja kahvitarvikkeineen kujan reunakiveyksille puhumaan. Ja puhumaan. Ja Puhumaan. Tämä politiikkaa, päivän tapahtumia ja kaikkea muuta mieleen juolahtavaa sisältävä keskustelu jatkuu tuntikausia ja äänensävyt voivat vaihdella hyväntahtoista yhteisymmärrystä viestittävistä aina turpakäräjien partaalla vaappuvaan väittelyyn. Ilmeisesti keskustelussa kuitenkin riitelevät ihmisten sijaan vain asiat, sillä keskustelupiiri on osapuilleen sama illasta toiseen. Jatkuvan papatuksen rauhoittava vaikutus on uskomaton, ja joinakin iltoina, kun miesväki puhui tavallista hiljempaa, tunsin oloni nukkumaan käydessäni jopa ahdistuneeksi. Miksi kuunnella unilevyjä, kun sen sijaan voi seurata uneen tuudittavaa poliittista live-debattia (tai tarkemmin sanoen keskustelun äänenpainoja)?!
Hiljaisimpina alkuyön hetkinä voi heinäsirkkojen siritys äityä niin kovaksi, että se tuntuu lähestulkoon korviasärkevältä. Välillä tämän äänen peittoaa kaduilla elävien kissojen piinallinen valtakamppailu, mutta tässä vaiheessa on unelias rauha jo vallannut mielen. Vielä kun saa viimeiset hyttysverkon alle livahtaneet moskiitot lihoiksi ja niiden ininän katkaistua, on aika antaa korvien levätä. Väsyneinä, mutta onnellisina kaikista kuulemistaan uusista äänistä. Mihin niitä silmiä muka tarvitaan?
Teksti ja kuvat: Ilmari Ivaska
