13.06.2008
Vuonna 2003 Eurajoella perustettu Euforia aloitti suorasta rockista, josta on sittemmin edetty rönsyilevämpään ja moniuloitteisempaan musiikkiin, jota bändin on itsensä vaikea kuvailla. Jonkin sortin alternativeksi tiivistämäni tumma särökitarointi pitää yhtyeen mukaan sisällään vaikutteita grungesta, 80-luvun melankoliapopista ja uudemmasta emopunkista. Kysyessäni asiaa Euforian neitonelikolta itseltään, niin kyllähän tässä nyt on jo aika hyvät kuvailut Euforian tämänhetkisestä suunnasta.
Mutta entäs miten tähän nykyiseen on päädytty? Miltä pohjilta itse kukin on alkanut soittaa? Eli millaisia artistisia esikuvia ja tyylillisiä keinoja on alusta asti pyörinyt Euforia-bändin treeneissä ja visioissa? Yhtyeen rumpali Karska toteaa aloittaneensa sen verran nuorena, ettei silloin alkuaikoina vielä ollut todellisia esikuvia. Eteenpäin ajoi lähinnä soittamisen ilo. Myöhempiä inspiraation lähteitä ovat olleet mm. Smashing Pumpkinsin rumpali Jimmy Chamberlinin villi tulkinta ja Disco Ensemblen ensimmäisen Viper Ethics -levyn energia.
Euforian laulaja-kitaristi Mia taas halusi 15-vuotiaana oppia soittamaan Nirvanan Polly-biisin, ja isä osti hänelle akustisen kitaran:
- Opettelin sitten itse korvakuulolta ja tabulatuurien kanssa grungebiisejä ja haaveilin joskus pääseväni soittamaan hämyiseen rockluolaan komppikitaraa. Soittamisen ambitiot ovat muuttuneet aikojen saatossa. Tällä hetkellä on tärkeintä tehdä omaa musiikkia omilla ehdoilla. Euforian nykyinen tyyli on syntynyt meidän neljän näkemysten kolahduksista, ja siitä, ettei välitetä genreistä. Ennen tätä kokoonpanoa Euforia ehti etsiä itseään suomenkielisestä rokista instrumentaaliprogeiluun. Matka tietenkin jatkuu yhä...
Toisen kitaran varresta ja koskettimista löytyvä Hansu on puolestaan soitellut pienestä asti ja kokeillut eri instrumentteja pianosta ja klarinetista poikkihuiluun.
- Kitaransoiton löysin 16-vuotiaana kun halusin pystyä ilmaisemaan itseäni uudella tavalla sen aikaisten visioiden ja ideoiden kautta. Samalla syntyi haave esiintyä joskus vielä suurille yleisöille. Ensimmäisen bändini The Horrorsin aikaan suurin intohimoni kohdistui punk- ja grunge-musiikkia kohtaan (Nirvana, Misfits, Peruutettu… =) ). Sittemmin musiikkimaku laajeni moneen suuntaan, vaikutteita soittoon on tullut merkittävimmin ehkä emorockin ja metalcoren suunnalta. Olen aika melodiapainotteinen, minkä kautta painotus soolokitaristiksikin on tullut. Euforialla ei ole koskaan ollut selkeitä yhteisiä esikuvia, ja siksi meidän musiikkikin ehkä kuulostaa omanlaiselta: kaikki tuovat kappaleisiin omia vaikutteitaan, joiden tuloksena syntyy Euforialta kuulostavaa musiikkia.
Basisti Parelma aloitti bassotaiteilun jo 10-vuotiaana. Euforian rytmiryhmä on ollut kasassa siitä asti:
- Saimme Karskan kanssa eri bändivirityksissä aikaan kaikenlaista melua, tyyliltään ihan mitä vaan. Mitään suuria idoleita, esikuvia ei ollut, vaan se, että oli kivaa ja hauskaa soittaa merkitsi eniten. Teini-iässä Led Zeppelin oli mielestäni siistein bändi, myöhemmin on monenmoiset orkesterit kolahtaneet kovaakin, mutta mistään tietyn genren musiikista en suoranaisesti ole omaksunut soittotyyliäni.
Euforia perustettiin vuonna 2003, kun Karska ja Parelma yhdessä senaikaisen laulaja Ninna kanssa saivat bändikämpän Eurajoen nuorisotalolta. Kolmikko teki tuolloin suomenkielisiä rokkibiisejä. Saman vuoden lopussa Parelman isosisko Hansu tuli mukaan edellisen bändinsä raumalaisen The Horrorsin, hajottua. Hansun saapumisen jälkeen bändi alkoi paiskia toden teolla hommia, treenasivat paljon ja ensimmäinen demo äänitettiin aika pian Loimaan Popstudiossa. Tyyli oli vaihtunut englanninkieliseen poprockiin. Vuonna 2004 kesällä Blue Sea Film Festivalin hämyisissä tunnelmissa Euforian keikan jälkeen Mia Skön lähestyi bändiä repliikillä "Oletteko huomanneet, että teiltä puuttuu toinen kitaristi?"
Vuoden 2006 alussa Ninna jäi pois kelkasta henkilökohtaisten syiden takia, jonka jälkeen alkoi uuden laulajan kuumeinen metsästys. Muutamien laulukokelaiden ja hetken aikaa messissä olleen laulaja Heinin lähdön jälkeen bändi tajusi juuri heidän neljän olevan SE Euforia. Sen jälkeen alkoi uuden tyylin etsiminen instrumentaaliprogeilusta siihen mitä nyt ollaan. Lights EP:n tekoprosessin aikana nelikko tajusi, mihin pystyy. Silloin Mia alkoi laulaa päävokaaleja.
Euforian tähän astisesta toiminnastaan saama palaute on Karskan mukaan ollut aluksi semmoista, että "onpas kivaa, kun söpöt tytöt soittaa kivoja rokkibiisejä". Nyt kun bändille on tullut hiukan enemmän kokemusta ja homma on kehittynyt, niin ihmiset on alkaneet kiinnittää huomiota muihinkin asioihin. Musiikki on saanut enemmän huomiota. Keikan jälkeen on tullut palautetta, että biisit toimii ja että niissä on ennalta-arvaamattomuutta. Mia jatkaa samasta aiheesta:
- Melkein joka keikan jälkeen joku tulee sanomaan, että soitatte hyvin. Aina ei olla itse samaa mieltä, mutta kai me soitetaan ihan hyvin yhteen, vaikka ei oikeita ääniä aina päästeltäisikään.
EP:n julkaisi indielevy-yhtiö Kaakao Records, saatteen mukaan levyllä kuullaan sitä popimpaa laitaa yhtyeen annista ja tuotannosta on vastannut Pennilessin Pekka Alisaari. Miksi Kaakao, kuinka rankka se toinen laita sitten on ja mitä kautta Pekka päätyi tuottajan pallille?
EP:n äänitysten ja miksausten jälkeen Euforia oli lähestynyt muutamia levy-yhtiöitä julkaisemisen puitteissa, mutta sopivaa yhteistyötahoa ei löytynyt. Kaakaon olemassaolo oltiin ainakin jollain tasolla tiedostettu, muttei kuitenkaan varsinaisesti tajuttu ennen vasta kun Kaakaolta tuli ehdotusta asian puitteissa. Mia kertoo että kun Euforia treenaa Raumalla, ja Kaakao Records on raumalainen levy-yhtiö, oli jotenkin luontevaa tehdä yhteistyötä. Alun perin Kaakaon Lauri-Matin piti vain tehdä kannet levylle mutta yksi asia johti toiseen.
Pekka taas oli nähnyt Euforian keikan Porin Club 19:ssa alkuvuonna 2006, jolloin bändi oli soittanut ensimmäisen instrumentaalikeikkansa. Bändin sähköpostiin ilmestyi pari päivää myöhemmin rakentavaa kritiikkiä sisältävä viesti ja ehdotus yhteistyöstä:
- Pekka tarjoutui tuottamaan meille levyn ja me innostuttiin siitä. Valittiin yhdessä neljä biisiä ja sovitettiin entisistä instrumentaaleista laululliset versiot. Minä jouduin laulajan hommiin ja kaiken huipuksi sanoittamaan. Oli siinä vähän sopeutumista, Mia kertoo.
Karskan mukaan bändin rankempi laita on melankolisuutta, tummanpuhuvia saundeja ja melodiakulkuja. Mia tarkentaa saatteessa mainostetun popimman laidan tarkoittavan lähinnä Pekan poppikosketusta. Äänitysten jälkeen on jo syntynyt biisejä, jotka ovat saaneet vaikutteita raskaammasta musiikista ja jostain hc-emopunkista... tosin uusin kappale Aeroplane kuulostaa bändin omasta mielestä ihan Totolta.
Hansun mukaan Lights-EP:n ja sen jälkeen tehtyjä biisejä (Aeroplanea lukuunottamatta) vertaillessa rankempi laita on aika selkeesti havaittavissa. Sen lisäksi, että Lights-EP:n kappaleissa kuuluu Pekan ”poppikosketus”, sitä uudemmat biisit ovat myös selkeästi menneet enemmän raskaampaan suuntaan.
EP toimii hyvin ja yhtyeen soundissa on mukavasti omaa ilmettä. Silti pitkäsoittojen pariin yhtye ei omasta mielestään vielä ole valmis. Uusimmissa biiseissä on selkeä suunta, mutta niitä ei ole vielä riittävästi, ja niiden työstämisessä on vielä paljon tekemistä. Biisien kehittämisessä hyvien ideoiden siirtäminen omasta päästä yleisön ymmärrettäväksi vie aikansa. Yhtye lupaa palata asiaan tulevaisuudessa.
Teksti ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo, bändikuva: www.euforiaband.com
