17.07.2002
Mitä tulee, kun yhdistetään rave –skeneä stadionrockshow –elkeisiin ja punkriehuntaan? Kuka artisti on ollut osaltaan muokkaamassa ja näyttämässä tietä 90 –luvun tanssiskenelle breakbeatillään ja helvetin tarttuvilla koukuilla? Mikä oli se brittilähtöinen poppoo, joka veti 90 –luvun alusta ainakin vuosikymmenen puoleen väliin aivan omassa luokassaan omia juttujaan? Keillä oli nopeimmat jalat ja hulluin lavashow? Näiden edellä olevien pohdintojen vastauksen statuksen täyttää vain ja ainoastaan The Prodigy, tanssikenttien pioneeri isolla P:llä.
Lavashown osalta porukan näkyvimmät hahmot olivat myöhemmin piikkitukka päässä hulluna hillunut Keith Flint, törkeän nopeilla jaloilla varustettu Leeroy Thornhill, sekä jengiin 1993 liittynyt MC Maxim Reality alias Keeti Palmer. The Prodigyn keskeisin hahmo oli silti musiikkivelho Liam Howlett, joka loi yhtyeen tyylin yhdistelemällä rave-elementtejä ragga –sampleihin ja metallisiin sointuihin. Voidaan katsoa nykyisen verkkarihevi eli nu-metal suuntauksenkin olevan paljosta velkaa juuri Howlettin tuotannolle. Yhtye toi listojen huipulle myös lupauksen valoisasta tulevaisuudesta drum’ n’ bassille ja oli osaltaan nostamassa ravekulttuuria populaarikulttuuriksi.
The Prodigyn nousujohteisen uran voi katsoa alkaneen Essexistä, jossa Howlett kasvoi kuunnellen 80 –luvun hiphoppia, soitti levyjä Cut To Kill -rap -aktin kanssa ja siirtyi acid housen kimppuun. Siellä hän myös teki ensimmäiset hittinsä What Evil Lurks -ep:lle, hitit, jotka liikuttivat paikallista rave –skeneä 80 –luvun viimeiset vuodet. Essexistä ovat kotoisin myös herrat Flint ja Thornhill, joiden kanssa Howlett lyöttäytyi yhteen vuonna 1990. Nämä kolme muodostivat The Prodigyn ja saivat Howlettin sukseen ansiosta sopimuksen XL Recordsille, joka julkaisi What Evil Lurksin alkuvuodesta –91. Puolta vuotta myöhemmin singlejulkaisu Charly ponkaisi brittien tanssilistan kärkipallille ja poplistojenkin pronssitilalle. Junan vauhtia kiihdyttivät vuosien –91 ja –92 aikana julkaistut Everybody In The Place sekä Fire/Jericho. Aika oli kypsä iskeä tiskiin kokonainen hittialbumi, ja sellaiseksi voi helposti ja yhtään liioittelematta nimetä debyyttipitkäsoiton The Prodigy Experience.
Wind It Up ja vanhan reggaebiisin pohjalta tehty Out Of Space olivat ne biisit, jotka minut, silloisen nuoren koltiaisen, tutustuttivat Prodigymaailmaan. Loistava fiilis on myös Weather Experiencellä, muistoja nousee mieleen. Huurukuvaisia riekkumismuistoja nousee myös Ruff In The Jungle Biznessistä, samoin Firesta. Lisäfiilistä irtoaa siitäkin, että orkesterin alkupään tuotokset löytyvät edelleen hyllystäni vain kasettimuodossa. Kaksi kertaa on tämänkin combon liveriehumista päässyt seuraamaan, toisella kerralla oli yleisön tungoksessa sen verran raivokasta, että kello repeytyi kädestä, kenkää tuli niin päähän kuin selkäänkin. Ihmeen kaupalla kuolonuhreilta vältyttiin, kun pienemmät taistelutoverit piti pelastaa välillä toisten kenkien alta asti. Kertonee meiningistä jotakin. Those were the days... Vaikka yhtyeen suurimmat hitit löytynevätkin seuraavalta Music For The Jilted Generation -albumilta (kuten Voodoo People, No Good (Start The Dance), One Love, Poison ja niin edelleen) sekä kolmannelta eli The Fat Of The Landilta (ainakin Firestarter, Breathe, Smack My Bitch Up ja Mindfields), on Experience silti minulle SE klassikko, jonka biiseistä osa toimii yhä kymmenen vuoden käytön jälkeen ja nostaa jalat irti lattiasta. I was send in out of space to find another race...Tältäkin orkesterilta pukkaa taas uutta tuotantoa, looking forward...
Ilkka Valpasvuo
