Paul Di´Anno

"Laitan sulle tämmöisen merkin käteen ja tuolta saa kaljaa" ilmoittaa turkulaisen heavybaarin ovimies ja piirtää käteeni ristin alaspäin. Ilmestyskirjan enteet ovat vahvasti ilmassa, kun suuntaan kuuliaisesti tiskille. Iron Maidenissa vuoteen -81 laulanut Paul Di´Anno on jälleen Suomessa puolenkymmentä paikkaa käsittävällä kiertueella. Mukana ei kuulemma ole omaa Killers-yhtyettä, vaan suomalaisista kavereista kasattu bändi.

Keikasta on ollut pieniä epäselvyyksiä: suurin piirtein vuoden pystyssä ollut Dante´s Corner sulkee ilmeisesti ovensa kesäkuussa, ja osa jo buukatuista keikoista on peruttu. Kaikissa lähteissä Turkua ei ole lueteltu Di´Annon keikkapaikkojen listassa eikä oikein missään ole varmaa tietoa siitä onko paikkaa vaihdettu, onko keikkaa, mitä maksaa, milloin alkaa, onko kuu juustoa jne.

Huoli pois! Di´Anno -julisteet ja Iron Maiden -paitainen kansa antavat ymmärtää, että lämppärinä toimiva Janne Hurmeen tähdittämä Treehouse Wankers ei ole ainoa esiintyjä. Runkkikset keskittyvät tuttujen 80-lukulaisten hard rock -coverien esittämiseen ozzy-purple-whitesnake -akselilta, joka tilaisuuden luonteen huomioiden onkin fiksu idea. Hurme vetää biisit rockotteella, välispiikeissä itseironiamittari on punaisella. Yhtye ei raasta kappaleita hulluna, vaan keskittyy vaivattoman kuuloiseen soittoon, räkä ei lennä mutta saliin kerääntynyt porukka ei sitä välttämättä hingukaan. Yleisö seisoskelee sivummalla, joku satunnainen Possessed-paitainen kouho tulee aina välillä poukkoilemaan tyhjälle lattialle, viimeisessä biisissä lavan edessä onkin väkeä jo enemmälti.

Keikka loppuu, roudaus alkaa. Ihmiset ryhmittyvät keikkamuodostelmaan, kello mataa ja estradi on valmis. Bändi nousee lavalle kajareiden takana odottavalle päätähdelle suunnattujen Di´Anno-huutojen kaikuessa ja Killers-levyn aloittava The Ides of March -instrumentaali-intro lähtee. Nyrkit nousevat ja klassikko Wrathchildin alkaessa Paul Di´Anno kävelee lavalle. Ero mielikuviin 1980-luvun siloposkisesta piikkitukasta on järisyttävä. Partainen, kalju, tatuoitu ja hivenen tukevoitunut hahmo ei muistuta Maiden-kuvista tuttua häiskää edes etäisesti. Miehen avatessa suunsa ero vain selvenee. Di´Anno ei ole tyytynyt vain lepäämään laakereillaan, vaan laulutekniikkaa on päivitetty hevimmän mörinän suuntaan, sekä myös Halford-tyyppiseen kiljuntaan. Tuttua punk-saundia ei juuri ole tarjolla. Mutta biisit kulkevat ja homma toimii.

Osin parikymppisen näköisistä kavereista koostuva taustabändi vetää hevillä otteella, pelin henkenä lienee ollut biisien soittaminen paria astetta alkuperäistä raskaammin ja nopeammin. Prowler, The Beast Arises, Marshall Lockjaw, Murders in the Rue Morgue, Killers, Phantom of the Opera... Yleisölle vittuillaan hyväntahtoisesti ja jutellaan hassuja.

Vasta Remember Tomorrowin kevyemmin lauletussa alussa Paulin ääni kuulostaa täsmälleen siltä, miltä se 28 vuotta sitten julkaistulla Iron Maidenin debyytillä kuulosti. Tuntuu oudolta ajatella, että tämä mies on ollut mukana olennaisena osana nostamassa Iron Maidenia Ruskin Armsin piskuiselta lavalta pallon ehkä isoimmaksi heavy-yhtyeeksi ja nyt hän vetää Turun Dante´s Cornerissa, kun vanha yhtyeensä rokittaa parin kuukauden kuluttua loppuunmyydyllä Olympiastadionilla. Voi kohtalo kummasti viedä, niin onnessa kuin surussa, lauloi Veikko Lavi aikanaan.

Paulin omaan tuotantoon voisi helposti hakea vertailua vaikkapa Screaming for Vengeancen aikaisesta Judas Priestistä, ja tämmöinen matsku saa nyrkit nousemaan siinä missä tutut klassikotkin. Eräs keski-ikäinen herrasmies on tuonut mukanaan Iron Maidenin ekan levyn vinyyli-LP:n, jota heilutellaan korkealla massan päiden päällä. Lättyä esitellään lähellä seisoville ja heristetään tuoppia. Katsokaas pässit mitä sedällä on mukanaan. Nuorempi heavyjamppa vetäisee vastaiskuksi Running Free -maksisinglen takistaan samaan aikaan kun ko. kappaleen rumpukomppi lähtee ämyreistä. Ekan levyn omistava herra on kuin näkisi vähintään Jeesuksen. Miehet halailevat, jengi hoilaa biisiä mukana. ”Just sixteen, a pick-up truck, out of money, out of luck”. Encoreina instrumentaali Transsylvania, tuplatempoinen Ramonesin Blitzkrieg Bop ja yksi kuolemattomista NWOBHMin vetäisyistä, Sanctuary. Kiitos, thank you, ja hiessä uitettu yhtye poistuu lavalta.

Pala heavyn historiaa on todistettu, eikä ennakko-odotuksista huolimatta suussa ole paskan makua. Di´Annon rosoinen setti on tietynlainen vaihtoehto viimeiseen asti valoshown kanssa synkronisoidulle massakonsertille, josta välispiikkeineen kaikkineen tulee mieleen lähinnä teatteriesitys kuin spontaani rockkeikka. Dante´s Cornerin lämpötila on paikan ikkunaan teipattujen tulenlieskojen mukainen. Turun viileä yö tuntuu hikisenä helvetin kolealta. Poraakohan jonkun katse selkääni rei´än, kun kävelen kaupungin läpi?

Mikael Salo