UHO Indoors 2008

Neljäntenä peräkkäisenä toukokuuna Kauhavalla järjestetty UHO Indoors on vakiinnuttanut paikkansa kotoisana kesänavaustapahtumana kaupungin musiikkielämässä. Tällä kertaa liikkeellä oltiin viiden yhtyeen voimin paikallisedustuksen ollessa jälleen vahva. Nuorisoseurantalon ovet avattiin kuudelta ja ensimmäisen bändin aloitettua seitsemältä musiikin ystäviä oli ehtinyt paikalle jo muutamia kymmeniä.

Illan aloitus oli sanalla sanoen kehno. Singer-songwriter -henkistä linjaa hapuileva kortesjärveläinen Siskot ei saanut settinsä aikana otetta oikein edes itseensä, yleisöstä puhumattakaan. Bassottoman kolmikon köyhän miehen psykedeliassa oli toki paikoin ideaa, mutta vain paikoin. Suurempaa huomiota sanoituksiin ja vokalisointiin, niin voidaan alkaa toivoa parempaa. Tällä tasolla tähän bändiin on valitettavasti turha tuhlata enempää palstatilaa.

Seuraavan bändin myötä meno parantui jo reippaasti, mutta myös Tuhoisa Toimintamalli oli vielä monilta osin lasten kengissä. Triosta kvartetiksi kasvanut paikallisbändi puski päälle noin puolen tunnin verran raskaan rockin ja rehellisen heavymetallin välillä kiikkuvaa kamaa kovalla nuoruuden innolla. Toisen kitaristin tuoma lisäpotku musiikkiin on merkittävä plussaksi, samoin kuin laulaja-basistin reipas lavaliikunta sekä muutamat messevät riffit ja komeat kertosäkeet. Biiseihin tarvittaisiin silti roimasti lisää tarttumapintaa, ja lisäksi laulaja-basisti haparoi mikrofonin takana paikoin pahasti. Kohti parempaa tulevaisuutta tässä kuitenkin astellaan.

Nurmolainen ICEbeat esitti UHOn yleisölle jotain aivan muuta, kuin mihin se on tottunut. Juontajien pohjustama rytmivetoinen, elektroakustinen yhden miehen show paljastui synonyymiksi äänimaailmalle, johon kuului koneiston lisäksi olennaisena osana beatboxausta, kivennäisvesipullon rummuttelua sekä ties mitä miehen itsensä rakentamia soittimia. Taidokasta, omaperäistä ja hauskaakin, mutta toisaalta pidemmän päälle hirmuisen yksipuolista. Melodisuus oli vähissä, eikä rytmien taika ainakaan minuun mitenkään valtavalla voimalla iskenyt. Siitä huolimatta käsittääkseni pitkälti improvisointiin perustunut esitys oli ehdottomasti hatunnoston arvoinen suoritus.

Paikallisbändien näytös jatkui, kun Pharao X kipusi lavalle kellon lähetessä kymmentä. Parhaimmillaan jopa 80-luvulta asti soittokokemusta omaavan nelikon hardrock-setti vedettiin läpi harvinaislaatuisen jämäkällä ja ammattimaisella otteella, ja mikä parasta, rock-konkareiden selät taipuivat myös tiukkaan lavaesiintymiseen. Kitaristikaksikko Janne Huhtamäki - Tuomas Annala täydensi toistensa työskentelyä hienosti ensiksi mainitun näytettyä paikalla olleille melodisen sooloilun mallia, kun taas Annalan voi huoletta kruunata koko illan kovimmaksi lavakukkoilijaksi.

Muiltakaan bändin jäseniltä ei sovi kunniaa viedä, kun allekirjoittanut löysi itsensä ensimmäisten encorea vaativien joukosta. Erinomaisen keikan aineksiin kuuluvat tietysti myös hyvät biisit, ja kun koukkua tippui koukun perään, senkin osaston täytyy todeta olevan kunnossa. Ehkä suurimmat kliseet voisi yrittää karsia, ja toisena heikkoutena täytyy mainita pahimmillaan äärimmäisen ontuvat lyriikat, jotka aiheuttivat jopa lievää myötähäpeän tunnetta. Oli miten oli, arvostukseni tätä oman kylän äijien pumppua kohtaan nousi illan myötä roimasti.

Pääesiintyjän paikalle hankittu The Knob täytti jälleen odotukset. Nuppibändi paiskoi setin läpi yli 170:n keikan tuomalla rautaisella varmuudella ja biisien toimivuudesta bändin taso ei ole koskaan ollut kiinni. Selvää uuspunkkia huutomausteilla veivaava nelikko oli illan ainut levytysasteelle ehtinyt bändi, ja orkesteri valmisteleekin parhaillaan kolmatta täyspitkäänsä. Tämän keikan perusteella levyä on jo lupa odottaa, sillä viidestä näkemästäni Knob-keikasta tämä oli ehdottomasti paras. Lavaesiintymiseenkin on tullut selvää parannusta sitten viime näkemän, joten on vain todettava keikan olleen kaikin puolin onnistunut kolmivarttinen. Hienoa!

Laatuaikaa tuli taas kerran vietettyä.

Teksti ja kuvat: Jarmo Panula