Flogging Molly (USA), Pepper (USA)

Flogging Molly tuli parina iltana Tavastialle meuhkaamaan yhdessä alkujaan havaijilaisen Pepperin kanssa. Pepper aloitti shown soittamalla musiikkia, joka sekoittaa kaikkea rockista, skasta ja punkista lähtien. Bändi tuntuu paperilla ihan mielenkiintoiselta, mutta varsin kovasta liikkeestä ja yleisön mielistelystä huolimatta homma jäi vaisuksi. Syynä oli pitkälti bändin sulkakynä, josta ei ole siirtynyt mitään kovin merkittävää luritusta paperille. Kun keikan hinta oli kuitenkin suolaiset 35 euroa, niin alkoi vähän mietityttämään, tuleeko rahalle vastinetta.

Flogging Molly perustuu loistavaan konseptiin. Yhdistetään kaksi parasta kaljoittelumusiikkia, punk sekä irkkumusiikki. Lisätään tähän vielä riehakkuus, melankolisuus ja häpeämätön tumman oluen juomisen ylistys. Eipä siis ihme, että bändin suosio on täällä Suomessa kasvanut tasaisesti ja keikoille innostunutta väkeä riittää. Suomi oli siis loistava paikka aloittaa Euroopan kiertue ja eipä bändin tarvinnut paljoa yleisöä kosiskella.

Heti ensimmäisistä biiseistä lähtien meno oli sellaista, jota harvoin näkee keikoilla edes setin loppupuolella. Bändi ei myöskään alkupuolella säästellyt hyvien biisien kohdalla, vaan pisti bensaa liekkeihin varman yleisön pyörittäjän Drunken Lullabiesin ja ihon kananlihalle saavan Whistles The Windin voimin. Siinä vaiheessa kun Selfish Man lähti soimaan, lämpötila oli kuin hyvänä festaripäivänä, oi-huudot raikasivat, hiki virtasi ja osa eturivistä joutui jo siirtymään taaemmaksi lepäilemään.

Mikä tekee Floggin Mollysta sitten niin hyvän keikkabändin? Riehakkaan musiikin lisäksi lavalla meininki on railakasta, hyvin lämminhenkistä ja osansa on myös laulaja Dave Kingin persoonalla. Dave heittää hyvää läppää ja jaksaa kehua yleisöä estottomasti. Pienen ystävällismielisen naljailun ohessa hän huusi ainakin kymmenen kertaa ”sweet Finland” mikkiin. Lisäksi kuten aina, hän jaksoi hehkuttaa kuinka suomalaiset sekä irlantilaiset ovat niin samanlaisia ja omisti yleisölle If I Ever Leave This World Alive -kipaleen. Imelää tai ei, mutta hauskaa oli ja keikka tuntui vanhan luissa/päässä vielä seuraavanakin päivänä. Ainoa kauneusvirhe oli sekopäisen yleisön palkitseminen ainoastaan yhdellä encorella. No, tämä oli kuitenkin pieni puute muuten niin onnistuneella keikalla.

Teksti ja kuvat: Kari Koivistoinen