30.04.2008
Tamperelainen indie-pop-yhtye On Volcano julkaisi debyytti-EP:nsä huhtikuun alussa. Bändi yhdistelee Minna Sihvosen kauniisti kaartavan laulun pehmeään särövalliin ja rikkaaseen sovituskynään. Desibelin biossa lukee On Volcanon kohdalla bändin soinnin kumartavan 1990-luvun alun brittiläisen shoegazingin suuntaan, mutta rytmiikassa ja soitannassa olevan myös modernimpia ja amerikkalaisempia vaikutteita. Nämä Desibelin kuvailut eivät herätä ainakaan kovin näkyviä vastustuksen merkkejä yhtyeen haastatteluun saapuneen edustuksen, basisti Lassin, kitaristi Samin ja laulaja Minnan kasvoilla. Tosin Lassi haluaa tarkentaa bändissä olevan nykyään viisi jäsentä Johanneksen tartuttua toisen kitaran varteen. Viisikon täydentää rumpali Eino, joka myös pitkälti vastasi levyn tuotannosta ja äänitystyöstä.
On Volcanon soundi ammentaa monesta paikasta ja jokainen jäsen tuo hieman erilaiset makuvivahteet mukanaan. Visioita ja ideoita löytyy jokaiselta, mutta basisti Lassi on loppuviimeksi se jolta se viimeinen sana yleensä löytyy. Minkäänlaista kaavaa ei ole, pitkälti jammaillen syntyvät kappaleet ovat vahvasti koko yhtyeen käsialaa. Päädymmekin pohtimaan ajatusta, josko yhtyeen jäsenet olisivat jopa liian lahjakkaita? Biisejä nimittäin tehdään hiukan liikaakin, jotta niitä kaikkia ehdittäisiin alkamaan työstää. Samin mukaan hirveitä ristiriitoja ei ole onneksi ollut, vaikka erilaisia mieltymyksiä löytyykin. Lassin mukaan On Volcanolla on kuitenkin sellainen tietty tapa soittaa, joka yhdistää kaikkia, mutta johon jokainen tuo oman arvokkaan lisänsä. Biisien ehdoilla mennään, jos homma ei toimi voidaan pakittaa ja hakea ihan uusikin kulkusuunta. Loppujen lopuksi biisi on valmis, kun se tuntuu kaikista hyvältä.
Yhtyeen luomistyön muodoista pistää korvaan se, että viisikko yleensä treenatessaan ja luodessaan sammuttaa valot. Keikalla ei silti ole soitettu ihan ilman valoa, mutta ”mitä pimeämpää, sen parempi”. Kyse ei ole silti mistään ”synkistelystä” – syy pimeyteen liittyy tunnelmaan. Kirkkaasta sairaalavalaistuksesta ei vain saisi samanlaista tunnelmaa soittamiseen.
Minna haluaa korostaa yhtyeen demokraattisuutta – pääsee kokeilemaan aina myös omia juttujaan. Ja esiintymään ja improvisoimaan, mitkä ovat myös Minnalle tärkeitä juttuja. Samanlainen vapaa luovuus on ollut toimintatapa siitä asti, kun Minna liittyi mukaan nähtyään yhtyeen esiasteen keikan Vastavirralla. Tämä tapahtui noin luokkaa vuonna 2005, jolloin mukana olivat Lassi, Sami ja yhtyeen silloinen rumpali Nuutti. Post rock oli tuolloin hommaa parhaiten kuvaava termi ja toki sitäkin maailmaa on edelleen vahvasti mukana keitoksessa. Lassin mukaan naisvokaalit olivat käyneet mielissä ja Minnan kanssa alkanut yhteistyö tuntui kaikista toimivalta. Yhtye kehitteli itseään nykyiseen muotoonsa melkoisen pitkään, sillä tuore EP on bändin ensimmäinen äänite. Kaikessa rauhassa, ei hätiköiden.
My Sleep Was Filled With Dreams on täysin bändin itsensä luoma ja tuottama äänite. Ainoastaan upeat kannet ovat yhdysvaltalaisen graafikon Meg Huntin käsialaa. Tällä hetkellä ilman levytyssopimuksia toimiva yhtye on jo herättänyt kiinnostusta mm. Japanissa, jossa mm. Red Carpetia ja ultrasportia sinnepäin vienyt Quince Records on levittämässä EP:tä. Mitään todellista aikataulua tai ”viisivuotissuunnitelmaa” yhtyeellä ei kuitenkaan ole, vaan hommaa tehdään ilman sen suurempia tavoitteita. Toki Minnan mielestä olisi kiva, jos joku muu vaikka maksaisi sitten jo sen pitkäsoiton… Vaikka itsekin voidaan tehdä, ei apujakaan torjuta. Tottakai keikkoja ynnä muuta perushyvää toivotaan jatkossakin.
Tamperelais-yhtyettä on oikeasti vaikea suoraan verrata mihinkään. Etenkään Suomen rajojen sisältä ei tahdo löytää selkeitä sisarbändejä. Lassi pohtii että tuore nimi Delay Trees voisi olla sellainen ja kehottaa tutustumaan. On Volcano on samaan aikaan aika pienten piirien diggailun kohde, mutta soundinsa ja tyylinsä puolesta voisi ihan yhtä lailla kuulua isommankin piirin soittolistalle. Vaikka hirveästi ei ole vielä arvioita tullutkaan, on hyväksyviä kommentteja tullut netin välityksellä ympäri maailmaa, mikä aina lämmittää mieltä.
Paras suositus on Minnan mielestä ollut se että oma äitikin ihan rehellisesti piti kuulemastaan. Joskus aiemmin on kuulemma ollut hyvää, mutta hieman ”vaikeaa”. Nyt ei ollut edes sitä. Vaikka puhutaan indie-popista ja yhtye on tehnyt levynsä itse, ei musiikki itsessään Samin mielestä ole mitenkään erityisen vaikeaa tai pienten piirien ”indie”-erikoistelua.
Totesin live- ja levyarviossa että On Volcano ei vielä aivan saa levymuodossa oikein hyvin tiivistynyttä intensiteettiään esitettyä ihan samalla tasolla livenä. Ainakin itse koin, että joku juttu livestä ainakin taannoin Tampereen Klubilla vielä puuttui, vaikka levylläkin pohjat on soitettu sisään livenä. Kyseisellä keikalla ”live-kankeuteen” on varmasti montakin syytä, kuten väen vähyydestä johtunut hirveä välimatka ja sitä kautta vaikeasti jos lainkaan muodostunut kontakti yleisön kanssa. Suurempi syy oli kuitenkin se, ettei yhtye keskenään päässyt tarvittavaan intiimiin tunnelmaan. Siihen taas oli syynä mm. huonot soundit, epämukava olo… Lassi haluaisi itse asiassa unohtaa koko keikan, ei ollut mikään bändin suurin riemuvoitto.
Ei silti kannata tyrmätä yhtyettä vain tämän yhden keikan perusteella, allekirjoittanut toimittaja on itsekin todistanut On Volcanolta onnistuneempia esityksiä. Myös Lassin mukaan On Volcano onnistuu yleensä ”vangitsemaan yleisön”. Se on onnistunut jopa Vastavirrassa - Pispalan juopotkin ovat hiljentyneet.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo, bändikuva: www.myspace.com/onvolcano
