Pienet

Metallikooste - Huhtikuu 2008

27.04.2008


At The Soundawn: Red Square - We Come In Waves At The Soundawn: Red Square - We Come In Waves

Lifeforce Records

Uusien suuntien ja tuoreiden näkökulmien keksiminen käy metallin kentällä yhä hankalammaksi, kun joka niemestä, notkosta ja saarelmasta tahtoo löytyä jo muutama paikallinen metallikyky. Italialainen At The Soundawn yrittää kuitenkin toden teolla jonkin oman luomista ja hankalahkosti nimetty Red Square - We Come In Waves jopa onnistuu tässä kunnianhimoisessa tavoitteessa muutamaan otteeseen.

Vaikka italialaiset selvästi diggailevat Neurosista, Isistä sekä Toolia, kuuluu tämä herrain musiikista läpi vain positiivisella tavalla. Kokeellinen mieli, pitkien mietiskelevien elementtien seasta esiin nousevat harvat raskaat äänivallit, sekä progehtava ote eivät venytä kappeleita liiaksi, ja ainoastaan albumin keskivaiheilla kuultava Phone Will ylittää viiden minuutin rajapyykin. Kiekon seitsemästä biisistä vajaat puolet olisi tosin voinut heivata laidan yli, tai ainakin sovittaa uudelleen, joten kehitystyötä on vielä rutkasti edessä. Vahvimmillaan At The Soundawn on kun se pääsee fiilistelemään Sundown in Romen kaltaisilla instrumentaaliosuuksilla. Keskinkertainen huuto-vokalisti ja jokuset lapsukset painavat yleisarvosanaa alaspäin, mutta italialaisremmi on siitä huolimatta varmasti tutustumisen arvoinen tapaus, mikäli em. esikuvat sattuvat nappaamaan.

Mika Roth
Belphegor: Bondage Goat Zombie Belphegor: Bondage Goat Zombie

Nuclear Blast

Saastaista black/deathmetallia pimeyden syvyyksistä uuttava itävaltalainen Belphegor on saanut valmiiksi seitsemännen pitkäsoitollisen äärimustaa metalliaan. Viidentoista vuoden mittainen ura on nähnyt niin nousuja kuin laskuja ja tuore Bondage Goat Zombie kuuluu kiistatta nousuihin, sillä tuore albumi on terävintä Belphegoria pitkiin aikoihin.

Bondage Goat Zombie on itse asiassa teema-albumi, joka käsittelee suhteellisen löyhästi vuosina 1740-1814 eläneen Markiisi De Saden verihurmeisia maailmoja, näkemyksiä sekä tekoja. Eli piiska saa heilua ja ketju kiristää sen toisenkin kerran, ennen kuin vajaan 40 minuutin mittainen urakka on viimein ohi. Yhtyeellä on edelleen vaikeuksia pitää kappalemateriaalin laatua riittävän korkealla, mistä johtuen sekaan on tälläkin kertaa päässyt karkaamaan pari puolivillaista raitaa. Suurin huomio kiinnittyy kuitenkin ilmaisuun, jossa on tapahtunut selvää siirtymää. Monin kohdin Belphegor liikkuukin nyt lähempänä deathmetallia kuin blackmetallia, mitä voi pitää lähinnä positiivisena asiana. Tämä liike on tuonut yhtyeen ilmaisuun lisää mahdollisuuksia, joita ryhmä myös uskaltaa rohkeasti käyttää. Bondage Goat Zombie ei missään nimessä ole musiikkia jokaiselle metallipäälle, mutta mikäli laadukkaampi ja erinomaisin soundein toteutettu black/deathmetal on mieleen, kannattaa Belphegorin tuore kiekkoa hankkia synkkää kokoelmaa koristamaan.

Mika Roth
Burning Skies: Greed.Filth.Abuse.Corruption Burning Skies: Greed.Filth.Abuse.Corruption

Lifeforce Records

Bristolilainen Burning Skies julkaisee neljännen pitkäsoittonsa, eikä mikään ole muuttunut auringon alla. Tujua deathmetallia, hardcore-ryöpytystä sekä selkeitä metalcore aineksia pinotaan, yhtä poikkeusta lukuunottamatta, tälläkin kertaa alle kolmen minuutin mittaisiksi paloiksi. Hirmuista vauhtia höystetään joillakin äkkipysäyksillä, sekä tietysti viemäriosastoa edustavalla korinavokalisoinnilla.

Yksitoista kappaletta nuijitaan reiluun 28 minuuttiin, joten kiekosta on vaikea saada kunnon otetta jatkuvan iskuhumalan takia. Keskinkertaiset riffit purevat silloin tällöin, keskinkertaiset soundit ja standardisoidut elementit syövät sen vähän persoonallisuuden, jota ryhmältä löytyy, mutta yksi mainitsemisen arvoinen ase Burning Skies orkesterila sentään löytyy. Se on sävellyskynä, jonka ansiosta kaikki tasapäistämisyritykset eivät saa niistettyä kaikkea ryhtiä albumilta. Bändi osaa tehdä meneviä ralleja jotka toimivat, vaikka ne toistavatkin kaikki mahdolliset tutut klisheet. Metri-deathcorea, mutta laadukasta sellaista.

Mika Roth
Elvira Madigan: Regent Sie – Shedevils of Demonlore of blood, crosses & biblewars Elvira Madigan: Regent Sie – Shedevils of Demonlore of blood, crosses & biblewars

Black Lodge Records

Elvira Madigan koki traagisen kohtalon vuonna 1889 ollessaan vain 21 vuotias. Ruotsalainen sinfonista blackmetallia soittava yhtye nappasi tragediasta itselleen nimen ja vuonna 1998 yhtyeeltä ensimmäinen demo, minkä jälkeen bändi nimeltä Elvira Madigan on ollut yhden miehen projekti ja visio.

Marcus Madigan on pysynyt uskollisena tyylilleen, joka lyhyesti ja rumasti sanottuna on köyhän miehen cradleoffilthailua. Eli luvassa on dramaattisia syntikkanostatuksia, runsasta kitarariffittelyä sekä mustanpuhuvaa kähinää, kirkumista ja lausuntaa yhdistävää vokalisointia. Parhaimmillaan – eikä näitä hetkiä ole kovinkaan montaa – kaava kyllä toimii, mutta useimmiten kitaravallit jäävät liian hinteliksi, riffit kuulostavat toisten roskiksista tongituilta ja koneilla tuotetut soundit ovat halvan muovisia. Lisäksi albumi on aivan liian pitkä, sillä tunnin ja vartin sekä 23 raidan mittaisena kiekolta olisi hyvin voinut leikata puolet pois. Nyt harvat vahvat hetket hukkuvat kolmannen luokan muka-goottailun ja tekorankan rypistelyn sekaan. Madigan kaipaisi selvästi kunnon tuottajaa, joka kertoisi hänelle mitkä ideoista toimivat ja mitä eivät.

Mika Roth
Gloria Morti: Eryx Gloria Morti: Eryx

Stay Heavy Records

Kolme ja puoli vuotta on kulunut siitä kun heinolainen Gloria Morti julkaisi debyyttipitkäsoittonsa. Lifestream Corrosion ei mullistanut metallimaailmaa ilmestyessään, mutta toki sille olisi odottanut hieman nopeammin seuraajaa, etenkin kun ryhmä pienistä puutteistaan huolimatta vaikutti jo esikoisensa aikoihin erittäin kehityskelpoiselta. Eryx piti alkujaan julkaista viime vuoden puolella, mutta koska uusi sopimus allekirjoitettiin Stay Heavy Recordsin kanssa vasta tammikuussa, siirtyi julkaisuajankohtakin kevään korvalle

Sitten syksyn 2004 moni asia on muuttunut myös metallin maailmassa, mutta Gloria Morti on pysynyt uskollisena tyylilleen. Vuonojen maan orkestereista muistuttava blackin ja deathin sekoitus, jota kutsutaan usein myös extreme-metalliksi, on halki albumin ärhäkkää ja päällekäyvää. Jatkuva tykitys maksimaalisella teholla tosin kääntyy itseään vastaan, kun jatkuva tuplabasarin lätkytys muuttuu itsestäänselvyydeksi – blastia blastin itsensä takia. Koskettimia käytetään kitaroiden rinnalla turhan säästeliäästi ja vokalisti luottaa vain yhteen ainoaan kärinä tyyliin, mikä yksipuistaa tuotosta entisestään. Ideoita orkesterilla tuntuu riittävän, mutta niitä ei osata kääntää musiikiksi, josta löytyisi riittävästi tarttumapintaa. Ehkäpä pieni uudistuminen ja totuttujen tapojen ravistelu olisi Gloria Mortille hyvästä.

Mika Roth
Grief Of War: A Mounting Crises… As Their Fury Got Released Grief Of War: A Mounting Crises… As Their Fury Got Released

Prosthetic Records

Japanilainen Grief Of War on antanut albumilleen pitkän jo monisyisen nimen, joka antaa samalla parikin vihjettä itse musiikista. Ensinnäkin kyseessä on tietysti metallikiekko ja toisekseen vielä perinteisintä mahdollista thrashmetallia sisältävä sellainen. Ryhmän vaikutteet ovat heti alusta lähtien päivänselvät, joten ne mainitaan myös kiltisti saatteen ensimmäisessä kappaleessa. Kreator, Slayer ja Testament - noiden klassisisten orkestereiden vanhemmasta tuotannosta löytyy kaikki se, mitä japanilaiset pitävät arvossa.

Kun esikuvat nostetaan näin kärkevästi on huomattavana vaarana, että lopputulos on vain joukko heikkoja pastisseja. Näin ei onnaksi ole asian laita A Mounting Crises... –kiekon kohdalla, sillä vaikka jokainen mutka ja suora, sekä nousu ja lasku ovatkin ennustettavissa, on Grief Of Warilla myös riittävästi omia eväitä mukanaan.

Mika Roth
Herrschaft: Tesla Herrschaft: Tesla

code666

Herrschaft julistaa soittavansa futuristista elektrometallia, jossa on vaikutteita niin blackmetallin kuin EBM:nkin saralta, eikä yhtye voisi tyyliään juuri paremmin tiivistää. Tesla kun on alusta loppuun saakka todellista teollisuuspainajaista riipivine synineen ja kärisevine vokaaleineen kaikkineen.

Loppuvuodesta 2004 syntynyt ryhmä on tyyliltään niin ehdoton, että tuoreen albumin kappalemateriaalikin vaikuttaa melkeinpä toisarvoiselta verrattuna kiekon tyyliseikkoihin. Äärimmilleen koneistettu soundi säksättää, sirisee, rouhii ja jyrää voimalla, jota on vaikea vastustaa saati kestää. Äänivallit nousevat etenkin nopeammilla raidoilla melkoisiksi, kun kertosäkeiden kohdilla tarjotaan kokonaisia konelaidallisia multisävyistä äänitykitystä. Albumin edetessä vaikutus kääntyy kerta toisensa jälkeen negatiiviseksi, minkä takia mainiotkin ideat hautautuvat sinne jonnekin. Vastaavasti vauhdin himmaantuessa orkesteri tuntuu keksivän itsensä ja giganttisen ääniarsenaalinsa mahdollisuudet uudelleen. Harmi vain että näitä hiljaisempia hetkiä on niin kovin harvassa.

Mika Roth
Illdisposed: The Prestige Illdisposed: The Prestige

Roadrunner Records

Tanskalainen Illdisposed on pyöräyttänyt ulos jo kymmenennen pitkäsoittonsa. Viisitoista vuotta on päässyt kulumaan siitä, kun debyytti Four Depressive Seasons ilmestyi, eikä Illdisposed ole tänä aikana nähnyt tarpeelliseksi muuttua kovinkaan paljoa.

Viisitoista vuotta sitten melodinen deathmetal oli vasta jyrkässä nousussa kohti kultaisia aikoja, mutta jostain syystä Illdisposed ei koskaan päässyt nousemaan tuon aallon harjalle, vaikka siltä kaikki tarvittavat ainekset löytyivätkin. Groovavat riffirallit taittuvat tanskalaisilta edelleen mallikkaasti, mutta silti monessa kohdin on havaittavissa lievä ”kaikki tämä on jo tehty ja nähty” –maku. Myös Panzerchristissa palkeitaan käyttävä vokalisti Bo Summer pistää kyllä matalataajuudet ruotuun ja kitaristikaksikko Batten – Thim osaa koukuttaa, mutta siitä huolimatta The Presite on rahdun väsähtäneen tuntuinen tapaus. Parhaimmillaan orkesteri hoitaa tonttinsa moitteetta, mutta ikävä kyllä se on aivan liian harvoin parhaimmillaan. Melodisen deathin fanit saanevat silti kiekosta kicksejä ja varmasti nämäkin rallit kääntyvät festivaaleilla taas edukseen – kuten ennenkin.

Mika Roth
Neverland: Reversing Time Neverland: Reversing Time

Turkkilainen power-akti Dreamtone törmäsi vuonna 2006 kreikkalaiseen Iris Mavrakiin, ja yhteisen sävelen löytymisen merkiksi pistettiin pystyyn projekti nimeltään Neverland. Käytännössä kyseessä voisi sanoa olevan Dreamtone vierailevana tähtenään Mavraki, mutta fuusion esikoispitkä on musiikillisesti niin kaukana powermetallista, että levyn julkaiseminen kokonaan uuden nimen alla on täysin perusteltua. Levyn linjaksi nimittäin muotoutuu sinfoninen, vahvasti koskettimien ja orkesterisoittimien voimaan luottava metalli.

Vaikka arvion pohjustus saattaa kuulostaa pahalta, levyn lähtiessä soimaan pahat aavistukset työntyvät sivuun erinomaisen musiikin tieltä. Levyn avaavat Shooting Star ja To Lose The Sun ovat molemmat teräviä, ja kertosäkeidensä johdolla yhtäaikaisesti radiokelpoisia ja loistavia hitinpoikasia. Taso pysyy yllättävän korkealla vielä parin seuraavankin kappaleen ajan, jopa balladien kohdalla. Alan jo uskoa käsillä olevan oikeasti hyvän levyn, mutta valitettavasti taso romahtaa lätyn puolenvälin tienoilla, ja loppu onkin yhtä keskinkertaisuutta. En voi kuitenkaan kiistää sitä tosiasiaa, että Neverlandin musiikki on parhaimmillaan tarttuvaa, tunnelmallista ja sopivan taiteellista tavaraa. Vaikka välillä usko horjuu, tässä on jälleen osoitus siitä, että Etelä-Euroopan pikkulafkat voivat välillä lähettää arvioitavaksi ihan hyviäkin levyjä.

Jarmo Panula
Sightless: Larvae of Trinity Sightless: Larvae of Trinity

Stay Heavy Records

Otetaan vähän thrashia, deathia ja perinteistä bläkkistä, heitetään ainekset tehosekoittimeen ja sujautetaan mukaan muutama kourallinen nauloja. Kas näin, olemme luoneet metallihirviön, joka muistuttaa erehdyttävästi tamperelaista Sightless orkesteria.

Näitä raskaamman metallin hybridibändejä tuntuu ilmestyvän alati kiihtyvällä tahdilla, eikä Sightless pysty ainakaan debyytillään vielä erottumaan riittävästi massoista. Positiivista on kuitenkin se, että yhtye on kyennyt luomaan jo näin varhaisessa vaiheessa itsensä kuuloisen tyylin ja soundin, vaikka bändin mätkettä on mahdotonta vielä kutsua persoonalliseksi. Äkäinen soitto ja tyly asenne tuovat biiseihin lujuutta, mutta tuotannon kehnoko laatu sekä tasapaksut vokaalit antavat turhaan tasoitusta. Enemmän tässä silti on hyvää kuin huonoa ja yhtyeen esikoista voi pitää kaikin puolin lupaavana avauksena. Pieni repertuaarin laajentaminen ja tyylillinen variointi voisivat tosin tehdä vastaisuudessa terää.

Mika Roth
Winter´s Verge: Eternal Damnation Winter´s Verge: Eternal Damnation

LMP

Winter´s Vergen kakkospitkä Eternal Damnation on ensikosketukseni kyproslaiseen musiikkiin sitten Euroviisujen. Tälle lätylle ei kuitenkaan heru kahtatoista pistettä ainakaan täältä, eikä tuskin edes kreikkalaisilta medioilta. Puitteet ovat kunnossa, mutta tarpeeksi hyviä sävellyksiä ei vain ole riittävästi, jotta levyä jaksaisi kovin kauaa luukuttaa.

Ei silti lähdetä liian kriittiselle linjalla, sillä kehuillekin on sijansa. Perinteistä power-jytinää sisällään pitävältä kiekolta nimittäin löytyy parhaimmillaan todella hyviä kertsejä ja teräviä koukkuja, joiden voimalla levyn alkupäästä nousee esiin useampikin mainio kappale. Ideat loppuvat kuitenkin nopeasti kesken ja ensimmäisten biisien jälkeen alkaa loputon alamäki, joka ei ylämäeksi taitu yhdenkään biisin kohdalla. Kehuja voi syytää niin komean äänen omaavan laulajan syliin, kuin myös upeita taidonnäytteitä antavan kitaristin suuntaan. Jos musiikillista linjaa halutaan enemmän luonnehtia, täytyy Winter´s Vergen todeta soittavan tyylipuhdasta poweria armottomine sahauksineen, tuplapedaalinakutuksineen ja falsettilauluineen, unohtamatta pitkiä tilusooloja. Toki rauhallisempiakin ralleja löytyy aina balladeja myöten. Oli miten oli, ideaa kyproslaisnuorukaisten metalloinnissa on, mutta kovin suuriin riemunkiljahduksiin yhtyeellä ei vielä ole aihetta.

Jarmo Panula




Lukukertoja: 4462
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s