17.04.2008
Klubi/Tampere
Tampere Biennalen tavoite yhdistellä erilaisia musiikin eri lajityyppejä ennakkoluulottomasti kulminoitui Tampereen Klubin torstaissa siinä, että harvemmin tulisi mieleen istuksia Tundramatiksin keikalla lattian etuosaan kannetuissa tuoleissa, kun taas illan avanneen norjalaisen Poingin kohdalla ratkaisu oli oikein toimiva. Hiukan oli kyllä itselläkin tekemistä volyymitasojen kompensoimisessa ”jatsiosuuden” vaihtuessa ”rokkiosuuteen”, vaikka tiesi mitä oli tulossa. Valitettavasti ihan vastaavaan ennakkoluulottomuuteen ei ollut valmis valtaosa selkeästi varttuneemmasta jazz-kansasta, jota poistui aika isosti Poingin mainion keikan jälkeen.
Erityiskiitosta täytyy antaa myös illan deejii ”Tuho”Juho Kaitajärvelle, jonka tuaregi-musiikista Joose Keskitalon bluesfolkiin vaihdellut levymusiikki tilkitsi tauot erinomaisesti. Erinomaisen levymusiikkiannoksen jälkeen norjalaiskolmikolla vieraineen oli mainio tilaisuus jatkaa ennestään korkeatasoisen musiikin linjaa. Eivätkä nämä velikullat pettäneet. Ehkä eniten klassisena viulistina tunnettu Pekka Kuusisto ja senegalilaissyntyinen kitaristi Becaye Aw olivat mainiot lisät norjalaisten monipuolisessa esityksessä ja myös parin biisin verran vieraillut solisti Hanna Tuomela(?) vakuutti.
Eniten tämä vuodesta 1999 toiminut, fonisti Rolf-Erik Nystrømin, hanuristi Frode Haltlin ja
basisti Håkon Thelinin muodostama trio vei homman kotiin omalla karismallaan ja monialaisuudesta huolimatta sulavasti toimineella soitollaan. Ilkamoivasta pelimannimusiikista mentiin morriconen kautta Tuomelan haaveelliseen lauluun ja Becaye Awin länsi-afrikkalaiseen maisemaan ilman suurempaa ristiriitaa. Kuusiston viulutyöskentely oli erinomainen lisä ja herrat soittivat yhteen kuin oikeasti saman bändin jäsenet. Muiden vieraiden kohdalla Poing itse valui ikään kuin toimivaksi taustaorkesteriksi. Etenkin ne afrikkalaiset maisemat ihastuttivat. Parhaiten mieleen jäi silti norjalaisten rento ja huumorintajuinen ote esiintymiseen – tekniset vaikeudet kuitattiin hyväntuulisella höpötyksellä ja yleisö sai seurata musiikin lisäksi myös taukoja hymy huulilla. Sekä erittäin hieno esitys että mainiota musiikkia.
Tundran rock-triolla oli vaikeampi työ vakuuttaa kuulijat. Edellisen artistin akustisen jammailun jälkeen tämä Sielun veljien hengessä tiukkaa alapäätä jopa shamanistiseen mantrailuun ja suomalaiskansalliseen pelimannimeininkiin yhdistelevä kolmikko vaati ensin hiukan virittäytymistä selkeästi kova-äänisemmän ja rajumman musiikin pariin. Hommaa ei auttanut yhtään se ettei Matiks aloittanut kauhean hyvin, huolimatta siitä että esimerkiksi Tyyne kuultiin heti alkuun. Pidemmälle mentäessä bändi onneksi paransi otettaan, Janne Masalinin rämisevän kitaran vaihtuessa välillä harmonikkaan ja takaisin. Vaikka bändi välillä ikävä kyllä kuulosti hiukan toisen luokan YUP:ltä, oli keikka parhaimmillaan riittävän mukaansatempaava. En ennen kulki jo loistavasti, ja harvinaisena encorena kuultu tyly rallatus tiristi loput hiet siltä harvalta, mutta sitäkin innokkaammalta joukolta jonka Tundrat vei tanssiin asti. Kyllähän Tundramatiks on suomalaisena painoksena kovasti huudossa olevista erilaisista mustalaispunk-meiningeistä melkoisen mainio liveakti.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
