I Walk the Line – Musta aalto nousee

Mistä nyt tuulee? Suomen loistavin punkkareiden terapiabändi I Walk the Line on heittänyt uruilla vesilintua ja soitellut uudelle Black Wave Rising -levylleen tuikeat new wave -soundit aidoilla kasarisyntikoilla. Vanhojen Wasted-, Manifesto Jukebox - ja Hero Dishonest -partojen projektista alkanut yhtye, jonka ei pitänyt olla oikea yhtye, on muutamassa vuodessa julkaissut kolme pitkäsoittoa, kiertänyt pitkin maailmaa ja noussut siinä sivussa Suomen virallisille albumi- ja singlelistoille. Ei hullummin terapiatapaukselta. Ja suodaan sille ne syntikat, aivan kuten sille suotiin alussa urutkin.

I Walk the Linen debyyttilevy Badlands (2004) aiheutti neljä vuotta sitten kummastusta ja ihastusta. Osa porukasta karsasti uruilla silattua punkrockia, mutta suurempi osa oli pähkinöinä. Kakkoskiekko Desolation Street (2006) jatkoi samaa kaavaa muhevoittaen soundia ja petraten biisimateriaalissa. Desolation Streetin jälkeen IWTL viihtyi kiertueella ympäri Suomea, Saksaa, Yhdysvaltoja ja Japania ennen kuin vetäytyi studion uumeniin työstämään kolmatta pitkäsoittoaan. Desibeli istahti alppilalaisen kuppilan nurkkapöytään jututtamaan basisti-laulaja Ville Rönkköä keikkailusta, soundien metsästämisestä ja biisien sanoittamisesta.

Mies on silminnähden väsynyt. Edellisenä päivänä kärsitty seitsemän tunnin ajomatka pohjoisesta pistokeikalta näkyy kasvoilta. Poraudutaan siis aluksi IWTL:n livemeininkiin. Jos bändi jaksaa lähteä yhdelle keikalle Lappiin ja ajaa reilu puoli päivää suuntaansa, täytyy sen nauttia soittamisesta. Eikö kiertäminen ties kuinka monetta vuotta käy vielä voimille?

- Joskus ennen keikkaa on ihan helvetin paska fiilis, ettei todellakaan jaksaisi, Ville myöntää. - Mutta kun lyö ekat soinnut ja huomaa, että jengi diggaa ja alkaa laulamaan ja tanssimaan, saa yht´äkkiä niin paljon energiaa että parin biisin kohdalla jo unohtunut ihan täysin ettei jaksa. Yleisön energia antaa niin paljon energiaa itselle.

Energiaa ei sentään haeta happamesta?

- Kyllähän sitä välillä joutuu ottamaan pari kaljaa ennen keikkaa, mutta ei nykyisin mennä enää viinan voimalla. On vähän niin kuin jengin pettämistä, jos menee lavalle vain sekoilemaan. Ei semmoinen nykypäivänä enää kiinnosta.

Viinalla lotrailun vähentäminen auttanee jaksamaan rankkaa rundaamista, mutta bändikavereiden kesken lienee syytä tulla hyvin toimeen kun kiertäessä ollaan kuitenkin niin tiiviisti yhdessä?

- Se on ehdotonta, tämähän on vakavampaa kuin avioliitto. Kun on kaksikymmentäneljä tuntia muiden vieressä, on pakollinen juttu tulla toimeen ettei mihinkään Metallica-osastolle tarvitse lähteä. Psykiatri kulkee messissä, Ville röhähtää ja hörppää oluestaan.

Kiertueilla IWTL on kieltämättä viihtynyt, uuden albumin julkaisun kustannuksellakin. Black Wave Risingin oli alunperin tarkoitus ilmestyä jo viime vuoden kesällä, mutta jenkkidiilit ja uudella mantereella kiertäminen viivästyttivät levyn tekoa. Ville alkoi tekemään kappaleita uudelle pitkäsoitolle heti kesäkuussa 2006 ilmestyneen Diamond Eyes -EP:n jälkeen. Villen väsäämästä viidenkymmenen biisin nipusta pudotettiin bändin kesken heikoimmat pois ja keskityttiin vahvimpien yksilöiden työstämiseen. Bändin ulkopuolella kovinkaan moni ei tiennyt tulevasta. Suunta oli arvoitus, mutta uumoiltiin, josko IWTL keskittyisi seuraavaksi pehmeämpään kamaan Desolation Streetin Agents-tyylisen When I´m Gonen malliin.

- Biisejä ruvettiin treenailemaan aika kauan aikaa sitten. Se oli alussa aika samantyylistä kamaa kuin Desolation Streetillä. Pikkuhiljaa alettiin miettiä pitäisikö kokeilla jotain, punkimpaa, rokkaavampaa... Iskelmävaikutteinen kama ei kuitenkaan jotenkin sopinut, se vaatii kuitenkin periaatteessa puhtaan laulun. Kun vetää tuolla luolissa, se on enemmän sitä huutolaulua. Se vaan alkoi muotoutumaan tuohon suuntaan.

Ville kertoo, että yhtye kyllä kokeili iskelmällisempää lähestymistapaa tosissaan, mutta hylkäsi sen idean toimimattomuuden vuoksi. Jonkinlaista pesäeroa aiempaan kuitenkin haluttiin tehdä, ja jostain studion uumenista löytyivät Black Waven sinkeät kasarisynasoundit. Missä määrin levyn soundien hakeminen oli tietoinen ratkaisu?

- Ei sitä mitenkään mietitty, se oli luonnollinen kehitys. Pääasia oli, mitä oli siistein vetää livenä. Tämä on kuitenkin sen verran live-bändi, että biisien pitää olla semmoisia, joita on helvetin siisti soittaa livenä.

Ensikuulemalta kasarisoundeilla kuorrutetut uudet IWTL-rallit löivät halolla päähän.

- Se oli tarkoituskin että se lyö, että ei ole itsestäänselvää. Se [soundien löytyminen] oli ihan sattuma. Käytiin Seawolfilla nauhoittamassa yksi biisi, johon ei ollenkaan käynyt se vanhojen biisien urkusoundi. Siellä nurkassa sitten lojui semmoset kasariurut, joilla on nauhoitettu myös Final Countdown ynnä muita hienoja klassikkobiisejä. Niistä löytyi sitten siihen biisiin sopiva soundi, joka kuulosti kyllä erittäin villiltä mutta ajateltiin että miksi ei, eipähän ainakaan tule mieleen toista suomalaista bändiä joka tekis samanlaista musaa. Eli miksi ei?

Villen mukaan IWTL sekoittaa mielellään pakkaa. On hyvä, jos jengillä riittää puhuttavaa, ja mies myöntääkin, että uuden levyn soundit ovat herättäneet paljon keskustelua. Osa vanhoista faneista on hämmentynyt, osa pitää uudesta linjasta. Mutta kuinka uudet soundit otettiin vastaan bändin sisällä?

- Jotkut meistäkin oli että ”mitä helvettiä, tuommoistako sitä nyt ruvetaan vetämään” kun laittelin demoja nettiin. Mutta ihan kuten joillain kavereilla, että on tullut shokki alussa ja sitten kun hommaan on päässyt sisälle, se onkin helvetin siistiä. Loppusilaushan tuohon tuli studiossa, ei ne demovaiheessa olleet ihan noin härskejä. Meillä oli nyt niin paljon aikaa, että pystyi testailemaan eri soundeja. Mentiin biisien ehdoilla.

Lukuunottamatta Stigmatized-biisin villeimpiä elektrosoundeja, IWTL aikoo toteuttaa levyn äänimaailmaa myös livenä. Ville hekottelee, että pakkohan bändin oli ne samanlaiset urut ostaa omakseen. Livesoinnin muhevoittamiseksi Anna (Pirkola, koskettimet) käyttää tulevilla keikoilla sekä urkuja että kiippareita, myös perkussioita. Kasvojenkohotuksen ottaneen IWTL:n kunnon voi käydä toteamassa keikoilla, joilla yhtye viihtyy loppuvuoden.

Siirytään sanoitusten ja levyn teemojen pariin. Ville mainitsee, että Black Wave Rising sisältää sanoitusten osalta sekä omien demonien kohtaamista että yleismaailmallisempaa ulkomaailman havainnointia ja pohdiskelua. Mikä on se musta aalto mihin yhtye levyn nimessä ja kappaleella Black Wave viittaa?

- Sen varmaan voi jokainen käsittää omalla tavalla, mutta se voi olla jokin asia mikä laittaa miettimään mikä elämässä on tärkeää. Eli musta aalto hyökkää ja sen jälkeen on jäljellä se, mitä jää jäljelle. Sitten laittaa asiat tärkeysjärjestykseen eikä pidä mitään itsestäänselvänä, Ville pohtii. - Asioista iso osa on sellaisia, mitkä voi yhtä-äkkiä vaan hävitä. Että osaisi arvostaa sitä, mitä on silloin kun se on eikä murehtia niistä silloin kun ne on hävinneet. Elää tässä päivässä ja yrittää tehdä siitä niin hyvää kuin voi. Edellinen levy oli aika melankolinen ja ahdistavakin sanoitusten puolesta. Tällä levyllä kuitenkin asioista voi päästä yli ja yrittää löytää jotain positiivista.

Onko levyllä jokin kappale, jonka teemaa haluat nostaa esiin?

- Words Like Knivesissa käsitellään sellaista, mitä Suomessa aika paljon tapahtuu mutta mistä ei paljon missään kerrota. Se kertoo perheen sisäisestä väkivallasta. Aika paljonhan täällä elää sellaisia perheitä, joissa lapsia kohdellaan ihan miten sattuu, on juopot vanhemmat tai jotain. Sit niistä lapsista kehittyy niissä olosuhteissa semmoisia kuin voi. Ei se kovin positiivista hommaa ole. Sitä tapahtuu varmaan aika helvetin paljon verrattuna siihen, miten paljon se on esillä.

- Kirjoittaminen on periaatteessa terapiaa. Monesti se lähtee siitä, että on jokin negatiivinen fiilis, jota yrittää purkaa siten, että siitä tulisi positiivinen fiilis. Yrittää puhua vaikeista asioista että ne ei sitten olisi niin vaikeita. Tuossa puhutaan aika paljon muutoksista. Muutos koetaan yleensä negatiivisena asiana, mutta senhän voi kääntää myös positiiviseksi. Siitä voi tulla paljon positiivista, vaikka se yleensä voi tulla shokkina.

Kovin moni on ilmeisesti shokkitilassa kiikuttanut itsensä levyliikkeeseen ja haalinut bändin levyjä parempiin hoteisiin. Levymyynnillä on päästy jopa listoille asti. Desolation Streetin nouseminen viralliselle albumilistalle pari vuotta sitten oli yhtyeelle iso yllätys, toki mieluisa sellainen.

- Se oli siinä mielessä ihan helvetin siisti juttu, että se oli rehellinen. Joillain isoilla lafkoillahan on markkinakoneistot ynnä muu puskeminen. Meillä ei ollut mitään. Laitettiin muistaakseni yksi mainos johonkin. Se tuli keikkailusta eikä mistään ollut mikään feikkihomma, että pusketaan väkisin listalle.

Haastatteluhetkellä Black Wave Risingin listasijoitus oli vielä arvoitus. 13.4.2008 julkistetun listan mukaan levy on mennyt ilmestymisviikollaan suoraan sijalle 20. Yhtye juhlistanee tapausta tien päällä.

Teksti: Tuomas Tiainen, kuvat: Tuukka Koski (istumapotretit) ja Ilkka Valpasvuo (live)