Hirvirock II

Toistamiseen Kauhavan sivukylillä järjestettävä Hirvirock viestii jostain aivan muusta, kuin nykynuorten yleisestä saamattomuudesta. Teini-ikäisten järjestäjien voimannäyte esitteli kansalle kuusi lähiseudun bändiä, tosin jälleen yksityisesti, kun resurssit eivät yleisen tilaisuuden aikaansaamiseksi riittäneet. Ilta vedettiin läpi täysin kelvollisilla kamoilla ilman suurempia ongelmia, elävän musiikin soidessa iltakahdeksasta pitkälle yöhön asti.

Ihan heti ei viitsitty lähteä liian vakavalle linjalle. House bandin virkaa toimittanut The Wooz ei edes yrittänyt näyttää olevansa tosissaan blackmetal-hardrock -lookeineen lämmitellessään lavaa varsinaisille bändeille. Illan muista kokoonpanoista tuttujen naamojen koostama trio vaihtoi keskenään soittimia useammin kuin kerran noin vartin mittaisen jamittelun aikana, jonka pääosassa oli överiksi lyöty lavashow.

Illan varsinainen aloittaja oli paikallinen instrumentaalibändi Synthenic, jolle Hirvirockin keikka oli viimeinen ennen laulajan astumista remmin vakituiseksi jäseneksi. Nuoren metallinelikon yhteissoitto oli ehtinyt muovautua tiukaksi ja biiseissäkin oli ideaa, mutta virheetön soittaminen tapahtui turhan paljon live-esiintymisen kustannuksella. Bändin melodinen hevitys olisi ilman muuta ansainnut enemmän niskalihasten käyttämistä, kun ne nyt jäivät lähes kokonaan ilman rasitusta. Synthenic sai ajan kulumaan, mutta sen kummempia kehuja pumppu ei tämän esiintymisen perusteella ansaitse. Parempi onni laulajan kanssa.

Seuraavana esiintymisvuorossa oli ensimmäisen keikkansa soittanut Revengine. Debytoimisen ei kuitenkaan saanut missään nimessä antaa hämätä, sillä kyseessä oli muun muassa The Warblinkersista tuttuja raavaita rock-karjuja, jotka olivat lavalla heti kuin kotonaan. Rankka rock-setti vedettiin läpi rautaisella varmuudella, ja meininkiä nähtiin lavalla jo vähän edellistä bändiä enemmän. Tosin molemmat kielisoitinten soittajat olivat jatkuvasti sidottuja mikrofonien taakse, sillä erinomaisia stemmalauluja kuultiin biisissä kuin biisissä. Tasokas musisointi veti lavan eteen jo jonkin verran väkeäkin, joten en ollut yksin todistamassa yhtä illan parhaimmista vedoista.

Kehnolla menestyksellä niin rockimpaa kuin punkimpaa linjaa vuosien varrella vetänyt Saatanan punkkarit on vaihtanut viimeisten kuukausien aikana niin nimeä, kitaristia, kuin musiikkityyliäkin. Nyt trio esiintyi aiempaa riffivetoisemmalla ja melodisemmalla meiningillä nimenään Tuhoisa toimintamalli, ja suunta on ehdottomasti ylöspäin. Vanhat ongelmakohdat, eli paikoin ontuva rumpalointi ja tukkoinen vokalisointi painavat edelleen jonkin verran, mutta uuden kitaristin mukaantulo vaikuttaa piristäneen bändin toimintaa niin sävellyspuuhissa kuin lavallakin. Erityisesti setin alkupuolelta löytyi tarttuvia, lupaavan hyviä kipaleita, joiden tahdissa laulaja-basisti riehui estottomasti innostaen Synthenicin riveissä lähinnä soittamaan keskittyneen Peetu Ollin ottamaan kitaransa kanssa jo muutamia showliikkeitä.

Kun bändejä oli yhden illan aikana kivunnut lavalle jo neljä, ulkopaikkakuntalaisen ja varsin vaihtoehtoista metallia esittäneen Gargeblasterin tekemiset eivät tahtoneet enää kiinnostaa paikalla olleita. Ei sillä, että pumppu mitenkään erityisen hyvin olisi esiintynytkään. Viime lokakuussa samalla lavalla hienon keikan heittänyt isokyröläisbändi ei jaksanut tällä kertaa riehua eikä aukoa päätään yleisölle yhtä railakkaasti kuin viime kerralla, ja soitossakin ilmeni muutamia lapsuksia. Vaikka miinusten listaan täytyy vielä lisätä aukot vokalistin sanamuistissa, ei bändi kuitenkaan mitenkään valtavan huonoa katseltavaa ollut. Musiikillista puolta tarkasteltaessa bändin thrash-deathiin oli ilmestynyt mukaan niin vakuuttavaa doom-raskastelua, kuin tyylipuhdasta grindcoreakin, tosin melko pienissä määrin. Täytyy kuitenkin sanoa, että Gargeblasterin keikan aikana jalat alkoivat puutua.

Pääesiintyjän viitta oli laskettu paikkakunnalta lähtöisin olevan Novembersoundsbetterin harteille. Debyyttialbumiaan valmistelevan bändin noustessa lavalle porukka alkoi palata takaisin saliin, eturiviin rientäneet alkoholin piristävän vaikutuksen alaisina. Post-hardcoreksi ja emocoreksi kuvailtu musiikki jyrähti tiukasti käyntiin sinkkulohkaisu Fans & Loversin johdattamana, jolloin täytyi jälleen todeta kitaristi-laulaja Pirkka Huhtalan äänihuulten olevan hyvässä kuosissa. Parhaimmillaan todella lujaa laatua olevat biisit soitettiin läpi energisesti. Viime näkemällä nompparien heikkous olikin juuri live-esiintyminen, mutta nyt siihen epäkohtaan näytetään olevan tartuttu, sillä lavaa poljettiin parhaimmissa pittikohdissa todella lujaa. Keikan tasoon nähden vähäisestä yleisöstä pidettiin myös huolta, sillä Huhtala kertoi tarkasti ihmisille, koska saa ja pitää riehua.

Ilta sai Novembersoundsbetterin encorejen kautta hienon päätöksen. Keikkoja on toki aina mukava tulla katsomaan, mutta kuuden bändin katseleminen peräkkäin saattaa käydä tuntumaan maratonilta. Ehkä tähän epäkohtaan puututaan ensi kerralla. Sen suuremmin ei tohdi kritisoida, kun kerran vielä tänä päivänä yksityiset tahot yleensä jaksavat järjestää bändi-iltoja, vieläpä talkoovoimin. Kumarrus siitä.

Teksti ja kuvat: Jarmo Panula