Lemmenpyssyt, Rehtorit

Suomenkielistä laulua, haara-asennossa soitettuja kitaroita ja hikistä jorausta, siinäpä Vastavirran torstai-illan teemat. Tampereen oma Kiss eli tiukkaa rokkikeikutusta soittava Lemmenpyssyt keräsi omaa yleisöään laulamaan ja joraamaan, kun taas Suomessa nykyään kovin harvinaista iloista ja menevää punkrockia Ramonesin hengessä soittava Rehtorit innosti Vastavirran vakikansan eli punkkarit kunnon liikkeeseen. Hyvä biisimateriaali on molempien bändien vahvuus, vaikka sävyt eroavatkin toisistaan. Ja kyllä näistä kahdesta löytyy myös sen verran paljon yhteisiä piirteitä, että yhtyeet onnistuivat Vastavirrassa ihan kohtuullisesti tukemaan toinen toisiaan.

Lempparit olivat lämmittelijän roolissa ja kieltämättä aika kuuma tuli. Vaikka bändin lisäksi vetimiä ei päältä lähtenytkään kuin yhdeltä yleisön edustajalta (jolta sitten tuli nähtyä ehkä hiukan liikaakin paljasta pintaa), oli Pyssyillä mukavan hikinen setti kasassa. Kahden albumin tarjoaman kimaran ohella yhtye onnistui puristamaan Kissin Lick It Upista ihan kelvollisen näkemyksen nimellä Lipitä - moinen ei muuten varmasti uskottavasti onnistuisi miltään muulta kotimaiselta bändiltä. Bensaa liekkeihin, Palaa, Punainen auto, Se jota odotin, Loppuun asti… yhtyeen oikeasti tarttuvilla ja koukuttavilla hiteillä alkaa saada sen verran hyvin viritetyn rokkisetin soitettua että hattua täytyy nostaa!

Esiintymisessä pisti silmään se että basisti Klint tuntui aiempaakin vahvemmin vastaavan laulusta, Kidin ja Veitsen tukiessa toki hyvin. Aiemminhan Kidi ja Klintti hoitivat El Gringon jättämää laulutyhjiötä tasapuolisemmin. Silti varsinaista yhtä ”laulajaa” yhtyeellä ei vieläkään ole, vaan yhteistuumissa hoidetut vokaalit ovat yksi Pyssyjen selkeistä vahvuuksista. Kitara-ammuskelut, pikkuhiljaa kadonneet tee-paidat, tiukka poseeraus mutta myös sympaattinen arkisuus muodostavat yhdessä menevän ja rouhean musiikin kanssa Pyssyjen kokonaisuudesta melkoisen vastustamattoman. Pääasia on silti hyvät biisit ja niitä yhtyeellä tuntuu piisaavan. Aika yhdestä puusta ne on toki veistetty mutta eihän se rokki juuri koskaan kauhean vaikeaa ole eikä pitäisikään olla. Mainio veto.

Rehtorien luentoa varten lava sai komean valokaapelitaulun välkkymään takaseinälleen ja yhtyeen tunnukset olivat muutenkin hyvin esillä. Tiukkaa mutta hilpeää ramopunkkia veivaava nelikko otti yleisön heti alusta alkaen kouraansa ja hassut veisut pistivät liikettä. Taukoja ei juuri pidetty vaan seuraava lataus lähti heti edellisen perään. Perjantain ja maanantain välinen yö ja Tiedän kaiken ainakin jäivät erityisen hyvin mieleen mutta yhtyeellä on kyllä kautta linjan mukavan tarttuvia kertsejä ja mukavan rouheaa veivausta. Rehtori Reponen jr:n ilmeikäs esiintyminen laulussa ja kitarassa komeine keeseineen on viihdyttävää seurattavaa ja Rehtori Hekon soittaminen mm. tarjoilutiskillä toi esitykseen kunnon rokkenroll-hulluttelua.

Tietysti Rehtorit Lemppareita kepeämpinä ja huumoripitoisempana bändinä kärsii enemmän siitä että biisimateriaali pyörii (heilläkin) sen yhden jutun ympärillä. Kaavasta pitäisi saada vieläkin enemmän siitä nousevia yksittäisiä täkyjä aikaan, jotta bändi pääsisi toden teolla lukemaan omat lukunsa suomalaisen punkin historiaan. Onhan esimerkiksi parin vuoden takainen Klassista musiikkia kohtuullisen maistuva albumi, mutta yhtye muistetaan muualla kuin tosifanien keskuudessa edelleen lähinnä Perjantaista ja maanantaista ja mitä tapahtuu siinä välillä…

Bilebändinähän Rehtorit on melkoisen mainio – iloinen, riehakas ja tarttuva. Omalla sarallaan nelikko on tottakai kotimaan eturivin tarjontaa, mutta hei, mistäs niitä muita vastaavia edes löytyy. Ne Luumäet meni jo, Juustopäät teiniversioineen samasta kaurasta vilahti ohi lyhyenä ”muoti-ilmiönä”… Aika vähissä taitavat olla vastaavat aktit, kaikki punkit tuntuvat vain tahtovan olla angstisia ja huutaa maailmanvihaa tai jotain… Rehtorit on erittäin positiivinen peräruiske.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo