12.02.2008
Helsinkiläinen nelikko Murmansk on tähän astisilla näytteillään soittanut säröistä, riisuttua ja tummanpuhuvaa indierockia yhdistettynä popmaisiin ja alavireisiin laulumelodioihin, tunnelmien vaihdellessa ahdistavasta haikeaan, latautuneesta ja intensiivisestä kylmään ja etäiseen. Yhtyeen basistin Ollin mukaan tiivistys kuvaa aika hyvin myös Murmanskin soundia tulevalla debyyttipitkäsoitolla.
- Meidän musiikkimme on aika tunnevirittynyttä ja intensiivistä, eikä se hengeltään ole paljoa muuttunut. Jollain tapaa häiriintyneen levotonta ja paikoin sisäänpäin kääntyneen aggressiivista. Tosin vois väittää, että tuo skaala on jopa hieman leventynyt, ja ehkä bändin kaksi ääripäätä ovat hieman etäämmällä toisistaan kuin aikaisemmin. Enemmän väkivaltaa, mutta myös enemmän kenkiintuijottelua. Uudella levyllä on ainakin omasta mielestä hypätty valovuosia eteenpäin joka asiassa verrattuna aiempaan…
- Nyt tuntuu siltä, että viimein saatiin se livesoundi ja vähän enemmän tallennettua levymuotoon, kun aiemmin piti aina äänitysten ja miksausten jälkeen aivopestä itsensä diggaamaan omia tuotoksia "tää toimii paljon paremmin livenä" -saattein. Tai ehkei sitä tehnyt, mutta nyt verratessa vanhaa uuteen niin on täytynyt olla… Tietynlainen kotikutoisuus on saatu karistettua.
Pidimme juttutuokiota Helsingin Vallilassa, Studio Kekkosen makeissa tiloissa, jossa yhtye oli viimeistelemässä tulevan levynsä biisien vihoviimeisiä hienohiontoja. Siinä ihaillessa ja ihmetellessä studiosta löytyviä ihmeellisyyksiä itserakennetuista mölyelektronivempeleistä aikuisten versioon yhdistä pisteet-lehdistä tuli pohdittua melko syväluotaavasti Murmanskin soittajien taustoja ja sitä pohjaa, minkä päälle yhtye rakentaa. Ollille etenkin Alice In Chains, The Smashing Pumpkins ja Faith No More tippui 90-luvun alkupuolella todella lujaa, mutta rinnalla kulki aina myös vähemmän grunge vaihtoehtomusa, lähtien Sonic Youthista, R.E.M.:stä ja dEUSista Radioheadiin ja brittipoppiin.
Vaikka kaikki kuunneltu tottakai vaikuttaa, niin toki yli kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon kenen tahansa musiikillisissa diggailuissa ja näkemyksissä. Siksi Olli ei lätkisi Murmanskia suoranaisesti mihinkään grungen musiikilliseen jatkumoon. Enemmän musiikissa kuuluu juuri se 90-luvun alun postpunkista noussut alternative, ja toisaalta myös tuon ajan surisevia kitaravalleja viljelleet shoegazing –bändit. Eivätkähän nämäkään vielä kerro kaikkea Murmansk-soundista. Bändin alkuperäinen, levyn jälkeen sivuun vetäytyvä kitaristi Jari tiivistää Murmanskin meiningin olevan aina sitä että vedetään sormet verillä mutta kuitenkin pala kurkussa.
Myös yhtyeen mahtava-ääniseltä laulaja-kitaristi Lauralta löytyy grunge-tausta Nirvana-diggailuineen, joka on vaikuttanut vahvasti paitsi musiikillisiin myös tekstityksellisiin ratkaisuihin. Lauran tekstit syntyvät yleensä musiikkipohjan luomasta fiiliksestä. Murmanskin biisit syntyvät Ollin bassopohjan päälle, johon rummut, surinakitarat ja lopulta laulumelodiat ja tarinat rakentuvat. Murmanskin tapauksessa basso on yhtyeen soundin leimaavin tekijä ja suunnanantaja, vaikkakin tummanpuhuvan säröinen melodisuus ja Lauran laulu tuleekin ensimmäisenä vastaan biisejä kuunnellessa.
Kuten valtaosa nuorista yhtyeistä, on Murmansk jo joutunut kokemaan monia miehistönvaihdoksia, jotka tottakai aina vaikuttavat bändin kehittymiseen ja soundin muotoutumiseen. Ollin mukaan Murmanskilla on tässä suhteessa ollut aina uskomaton säkä – paikkaajat ovat löytyneet sopivasti lähipiiristä ja ensimmäiset tarjokkaat ovat olleet juuri oikeita miehiä tai naisia viemään yhtyettä eteenpäin. Laura on Murmanskissa jo kolmas solisti. Olli pohtii tarkemmin vaihdoksien mukanaan tuomia muutoksia ja yhtyeen tähänastisia askeleita:
- Lauran myötä Murmansk siirtyi jokseenkin punkimpaan ja osin dramaattisempaan suuntaan. Mä näkisin kuitenkin niin, että lopullisesti kaikki loksahti kun Jaakko hyppäsi rumpujen taa reilu vuosi sitten, ja sitä kautta soittoon ja biiseihin tuli selkärankaa. Biisien teossa rummut ovat ottaneet aika paljon isompaa roolia. Eli kyllä soundi on hieman elänyt, mutta se perusjuttu on ennallaan, tosin jalostetumpana. Punainen lanka soundissa on varmaan edelleen se bassolinja, joista suurin osa biiseistä lähtee kehittymään, mutta toisaalta pelkkä bassoriffi ei vielä kanna biisinä kovin pitkälle. Kaikki hoitavat edelleen oman tonttinsa, kaikki sovitetaan yhdessä ja valmiit biisit ovat tämän prosessin summa. Jonkinasteinen luova kaaos. Niin ja soundista vielä, oonhan mä matkan hankkinut matkan varrella naurettavan kasan pedaaleja ja paremmat bassokamat.
Haastattelutilanteessa on sellainen jännä piirre, että paikalla on sekä yhtyeen perustajajäsen, tulevan levyn jälkeen sivuun siirtyvä kitaristi Jari että myös jälleen sopivasti lähipiiristä löytynyt paikkaaja, joka jostain kohtalon oikusta tuntee myös nimen Jari. Kyseinen herra soittaa Pestida-nimisessä indierock-yhtyeessä, jonka EP on tavoittanut myös allekirjoittaneen toimittajan korvat. Alkuperäinen kitaristi-Jari pohtii Murmanskin soundin laajentuneen ja saaneen lisää sävyjä vuosien mittaan. Biisejä maltetaan hänen mukaansa myös kehitellä pidempään nykypäivänä.
Jarin siirtymiseen takavasemmalle ei liity mitään sen ihmeellisempää dramatiikkaa. Ajankäytölliset ongelmat vaan kävivät ylitsepääsemättömiksi. Kun kerran ei ollut antaa bändille sen vaatimaa aikaa, Jarista tuntui väärältä roikkua mukana jos ei kerran pystynyt antamaan sitä kuuluisaa 100 prosenttia. Päätös ei ollut helppo, mutta Jarin mielestä oikea. Ikävä bändiä varmasti tulee, se on selvä asia.
Yhtyeen odotettua debyyttiä on valmisteltu pitkään ja hartaasti. Ollin mielestä ”pitkään” on itse asiassa aika lievästi ilmaistu, pikemminkin pitäisi puhua ikuisuudesta. Levyn pitkällinen luomisprosessi johtui pääasiassa resursseista. Kun kaverit miksailee kaljapalkalla niin se myös tarkoittaa sitä, ettei hirveästi voi vaatiakaan, ainakaan aikataulumielessä. Kun ”talkoot” eivät tuntunut saavan levyn valmiiksi asti, revittiin rahat selkänahasta, mentiin kalliimman kautta ja otettiin Maurasen Juppu miksaamaan levyä. Lauran mielestä levyn tuleva julkaisu osuu kaikista viivytyksistä huolimatta hyvään saumaan. Jaakko puolestaan pohtii ettei se selkärangasta kaapiminenkaan sinänsä haittaa, vaikkei rahoja välttämättä ikinä saisi takaisin. Rahalla tehdään joka tapauksessa niin paljon turhempiakin asioita.
Tulevan levyn äänimaailmaan on haettu keikoilla miksaaja Arin kanssa hyvään malliin saatua live-soundia. Lauran mielestä lauluissa on toki levyllä paljon enemmän eteriikkaa kuin keikoilla. Muilta osin soundi on aika lailla sama, eikä siellä ei oikeastaan ole mitään sellaista, jota ei voitaisi toisintaa myös keikalla. Jaakon mukaan keikkoihin liittyy jokin omanlainen latauksensa, joka tuo niihin oman dynamiikkansa tai epäpuhtautensa, tai molemmat. Olli ei ainakaan jäänyt kaipaamaan enempiä tuotannollisia asioita, enemmällä studioajalla Murmansk olisi vain voinut tulittaa biisinsä lisäraidoilla ihan tukkoon. Olli tiivistää asian ytimen osuvasti siten, että rosoisuutta ja sattumia pitää olla, se tekee musasta mielenkiintoista.
Se mitä kautta digipäkkinä julkaista levy tulee ulos, on vielä haastatteluhetkellä auki Ollin mielestä fiksu ja kärsivällinen bändi etsisi levylle julkaisijan kaikessa rauhassa, mutta taas Murmanskilta tuo kärsivällisyys puuttuu lähes täysin. Joten levy tulee ulos niin pian kuin suinkin, oli julkaisijaa tai ei. Ollin mielestä Suomessa ei oikeastaan ole kovin montaa sellaista yhtiötä, joiden leipiin bändin kannattaisi lähteä. Poikkeukset kotimaisissa levy-yhtiöissä voidaan laskea yhden käden sormin, ja totta kai ne taas kiinnostavat bändiä kovastikin.
- Realiteetti on kuitenkin se, että vaikka kuinka indiepiireissä ollaan markkinoinnille allergisia, niin ulkomaillakaan ei musa myy ilman että joku ottaa sitä myydäkseen. MySpace on ihan kiva joo, mutta tuskin pelkästään sitä kautta kukaan oikeasti kuvittelee läpi lyövänsä. Tai varmaan joku.
Olli pohtii että Murmansk on vähän sellaista joko tai -musaa. Joko siitä pitää tai sitten koko homma kuulostaa infernaaliselta paskalta, mutta tuskin se nykyisellään ihan kylmäksi ketään jättää. Ja hyvä niin. Paras palaute on oikeastaan tullut muilta muusikoilta ja musadiggareilta, siis niiltä joille musiikki menee lähes kaiken muun edelle. Bändin soundia on sanottu omaleimaiseksi, ja kyllä Olli itsekin haluaa ajatella niin. Turvallisesti marginaalissa. Keikoilla on tosin alkanut käydä kohtuullisen hyvin jengiä. Laura kertoo että I Was A Teenage Satan Worshipperit luonnehtivat Murmanskia joskus sivuillaan sanoilla "Hurts your heart and your ears". Kuulostaa aikalailla oikealta kuvaukselta. Pirun lujaa tuuttaustahan se on naama irvessä.
Vaikka kukaan bändin jäsenistä ei ole ikinä käynyt bändille nimen lainanneessa Murmanskin kaupungissa, on siihen silti muodostunut joku kummallinen side. Joku oli joskus kertonut Ollille Murmanskin nimen tarkoittavan "maailman loppua", mikä olisi aika osuvaa jos se pitää paikkansa.
Teksti: Ilkka Valpasvuo, kuvat: Henri Lassander/www.myspace.com/murmansktheband
