Kurki, Circusfolk

Telakan perjantai-illan istumapaikat veti täyteen kaksi kotimaista yhtyettä, joilla molemmilla on vahvat proge-vaikutteet soitannossaan. Tosin jälkimmäinen esiintyjä käyttää soitostaan mieluummin toisaalta yhtä lailla osuvaa fuusiopop-sanaparia, mutta kyllä herrat lähtivät silti tänä iltana keulimaan nimenomaan progella.

Aika harvakseen keikkaillut pirkanmaalainen Kurki oli noin livemuodossa täysi kysymysmerkki, vaikka yhtyeen muutaman vuoden takaisia äänitteitä onkin tullut ruodittua. Minähän en oikeastaan ole mikään progen ylin ystävä ja tiluttelu ja hinkkaaminen ei ole oikein ikinä olleet niitä asioita joilla meikäläisen sydän voitetaan. Niinpä ennakko-odotukset tuli Kurjen osalta ylitettyä jo sillä, että keikka kuulosti hyvältä. Kauniin naisäänen tuoma leijaileva kauneus kohtasi hyvin miehisen soittajanelikon hetkittäin aika raskaastikin junnaavan soiton. Soittotaitoa oli selvästi hiottu hyvin, mutta homma ei missään kohtaa sortunut yksilötaidoilla elvistelyyn, vaan ”hinkkaamisessa” oli ideaa. Itse asiassa leijailevasta junnauksesta tuli hivenen mieleen jopa ns. Porin skene – vaikkakaan ei Kurkea ihan Circleen tule sotkettua. Yksittäisiä esiin nousevia koukutusbiisejä ei jäänyt korvaan, mutta ei Kurjen vahvuus taida sellaisissa ollakaan. Luotu kauneuden ja leijailevan junnauksen tasapaino oli avainjuttu ja se kantoi hyvin Telakan keikan verran. Teemu Markkulan vieraileva foni oli toimiva lisämauste, jota kuultiin hetken vielä seuraavankin bändin setissä.

Ennakkoasetelmissa vantaalainen nelikko Circusfolk oli se mitä olin tullut katsomaan. Jopa kohtuullisesta radiosoittoa Haven-biisillään saaneet fuusiopopparit aloittivat todella hyvin. Progesti poukkoilevassa, aika lujaa soineessa ja iloisesti puskevassa soitossa oli hieno innokkaan tekemisen meininki, biisien pop-koukut tasapainottivat bändin vahvaa proge-ilmaisua ja mielikuvitukselliset mausteet jodlauksesta bossanova-komppiin toivat hommaan entisestään sävyjä. Ensimmäinen puolikas keikkaa olikin jopa erinomaista seurattavaa.

Mutta sitten tapahtui jotain. Yhtyeen aluksi kohtuullisen hyvin toiminut pikkunäppärä ”kikkailu” lähti keulimaan kohti ahdistavaa ja jähmettynyttä proge-sooloilua. Biisien punaiset langat ja koukut katosivat turhan päämäärättömien sivuaskelien joukkoon – ainakin meikäläinen ehti jo useammassa kohtaa kadottaa sen, että mitäs biisiä tässä nyt oikein soitetaan? Myös välispiikkien osalta aluksi aika sympaattinen huumori iski jossain kohtaa kiveen eikä sellaista alkupuolen lupaamaa hurmosta ikinä muodostunut. Varmasti Telakalta löytyi niitäkin joiden mielestä tiluttelu-näytökset ja vinguttelut olivat keikan parasta antia, mutta itseäni haahuilu kävi suoraan sanottuna vituttamaan. Ja mitä helvettiä nelikko menee Telakan kaltaisessa paikassa soittelemaan yhtäkkiä jotain stadionsoundeilla ja –kaiuilla varustettua tylsää aikuis-soft rockia? Käyrä kääntyi viimeistään siinä vaiheessa uhkaavaan syöksyyn… Pitäkää kiinni siitä iloisesta ilmeestä, pop-melodioista ja kepeästä kaahauksesta, niin varmasti saadaan yleisökin nousemaan tuoleiltaan.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo