Moses Hazy, Sweet Moses, Trouble Bound Gospel

Uusi vuosi käynnistyy pikku hiljaa myös keikkarintamalla. Turkulaista keskiviikko-iltaa oli saapunut piristämään kolme rock-aktia maan eri puolilta. Valitettavasti kaupungin keikkakansa ei ilmeisesti vielä ollut herännyt jouluhorroksestaan, sillä vain kourallinen ihimisiä oli vaivautunut paikalle vaakatasossa sataneen lumituiskun halki.

Ilta alkoi kuitenkin pettymyksellä, kun arki-iltojen soittoaikapolitiikasta (pääesiintyjä klo 22) ei taaskaan pidetty kiinni. Tuntuu turhauttavalta saapua ajoissa paikalle, kun keikkapuolen ovetkin aukeavat lopulta vasta yhdeksän jälkeen. Onneksi illan aloittanut Trouble Bound Gospel aloitti vääntönsä melko nopeasti tämän jälkeen.

Alkuvuodesta 2007 viimeisimmän levyn julkaissut bändi ei ole pitänyt kovinkaan suurta ääntä itsestään, ja keikallakin kuultiin runsaasti kappaleita myös albumin ulkopuolelta. Raivokkaana liveaktina tunnetulla bändillä oli kieltämättä hyvin epäkiitollinen rooli toimia illan aloittajana lähes tyhjälle salille. Toisaalta, tämäniltaisten esitysten perusteella oli soittojärjestys hyvin perusteltu.

Trouble Bound Gospelin ei parhaimmankaan tahdon mukaan voi sanoa vakuuttaneen. Bassottoman garage-bändin kompilta vaaditaan kaksinkertaista jämäkkyyttä, mutta tällä kertaa setti oli aika ajoin vähällä hajota palasiksi. Kun tämän kontrastoi kolmen kitaran paksuun äänimassaan ja Makke Luojuksen (laulu ja kitara) purskahtelevasti rähisevään lauluun, oli kokemus välillä jopa kakofoninen, eikä biisien pohjalla piilevä blues-henkinen juurevuus tuntunut pääsevän esiin kuin parissa kohdin. Edes Mikko Jakosen tyylikkäät kosketinsovitukset eivät aina jaksaneet puhaltaa kappaleita kunnolla henkiin. Itseäni jäi lisäksi harmittamaan se, että uusimman pitkäsoiton kappaleita ei kuultu enempää, sillä levyn aiempaa melodisemmat kappaleet tuovat bändin esitykseen mielenkiintoisen vastakkainasettelun. Nytkin parhaimmaksi vedoksi nousi heti keikan alulla kuultu Running Down.

Toisena, noin iltakymmenen aikoihin, lavalle askelsi Lappeenrannasta ponnistava Sweet Moses. Kun ensimmäiset nuotit purkautuivat trion soittimista, taisi Klubin livetilassa olla kuusi ihmistä. Moinen on takuulla omiaan syömään bändiltä esiintymisintensiteettiä, mutta onneksi Sweet Moses onnistui välttämään tämän ainakin kohtalaisesti. Kiinnostavan rouheasti käynnistynyt happoisan psykedeelinen bluespoppailu kuulosti keikan alkuvaiheessa erinomaiselta. Mielleyhtymät Led Zeppelinin kaltaisiin klassikoihin ovat jossain määrin väistämättömiä ja Jetron (laulu ja kitara) rokkikukkoilu hyvin perinnetietoista. Kun tähän vielä sekoittui sopivasti seattlelaista grungeilua, kokonaisuus näytti ja kuulosti hyvältä.

Setin venyessä intensiteetti kuitenkin laski ja yhä useampi seikka alkoi häiritsemään. Kiusallisimpia hetkiä olivat ne, joissa yläpilvissä leijaileva revitys oli vähällä hajota kokonaan kompin nyrjähdykseen. Tyypilliset rockdiiva-maneeritkin alkoivat pikku hiljaa kaivelemaan ja kaupungin kritisoiminen keikkapaikkana niille, jotka kuitenkin ovat saapuneet paikalle, herättää lähinnä myötähäpeää. Nämä kaikki johtuvat kuitenkin ennen kaikkea siitä, että keikka oli tilanteeseen nähden liian pitkä. Parhaiten vakuuttaneet kappaleetkin, uutukaisen levyn Gramophone Man And Water Woman ja vanhempaa tuotantoa edustava Black Tulip kuultiin vasta setin puolen välin jälkeen. Liika venyminen kuitenkin haalisti kokonaisuutta harmillisesti.

Moses Hazy valittiin juuri Rumbassa vuoden 2007 livebändiksi Suomessa. Niinpä odotukset olivatkin korkealla. Ja voi pojat, kyllä ne totisesti lunastettiinkin! Kun herrojen letkeän ja rajun välipintaa kulkeva groovaava rock´n´roll alkoi soida, hävisivät mielestä sellaiset käsitteet kuin kappalemateriaalin kriittinen analyysi ja muu yksityiskohtiin tarttuminen. Bändi pystyy välittämään kadehdittavalla tavalla todellisen ajatuksen kokonaisvaltaisesta rock-kokemuksesta.

Kaikki tuntuu perustuvan Jari Pääkön (rummut) ja Mikko Sivenin (basso) takuuvarmaan rytmisektioon, jonka varassa kitarat, koskettimet, saksofonit ja tumpetit voivat tehdä enemmän tai vähemmän mitä tahansa. Yhtyeen livevarmuus on sitä paitsi sellaista luokkaa, että kaikki kuulostaa ja näyttää hämmentävän luonnolliselta ja aidolta. Kun kaikki on kohdillaan, on asiasta yllättävän vähän sanottavaa. Moses Hazy pystyi ilman mitään yliyrittämistä myös vetämään hieman aiemmasta kasvaneen yleisön tanssilattialle lanteitaan lämmittämään. Tällainen esitys on aina encoren arvoinen, ja sekin kuultiin sopivan häröilyn siivittämänä.

Taas kerran tuli todistetuksi, että hyvä meininki synnyttää hyvää meininkiä. Aikataulukuvioiden vuoksi kotiinpääsy ennen puolta yötä jäi haaveeksi. Moses Hazyn ansiosta tunne oli kuitenkin tinkimättömän hyväntuulinen ja iltaa voi huoletta sanoa onnistuneeksi.

Teksti ja kuvat: Ilmari Ivaska