12.12.2007
Punkin lapsuusvuosista on kirjoitettu vino pino kirjoja, mutta varsin usein ne ovat jääneet ulkokohtaisiksi ja valitettavan tylsiksi läpinöiksi ajasta, jolloin musiikin kapinallisuus nosti pitkän hiljaiselon jälkeen päätään. Tänä vuonna julkaisutahti on vain kiihtynyt, kun punkin laajempi rynnäkkö kellareista saavutti kunnioitettavan kolmenkympin rajapyykin.
Punkin syntymisvuosi sen sijaan on ikuinen kädenväännön aihe, mutta itse näkisin sen alkaneen aika tarkasti vuodesta 1976, jolloin Ramones julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa, Sex Pistols ensimmäisen singlensä ja The Clash perustettiin. Siihen, saiko punk alkunsa New Yorkissa vai Lontoossa, en lähde ottamaan kantaa, eikä näin myöskään tee Brittipunkin haastatteluhistorian kirjoittanut John Robb. Lapsellisen väittelyn sijaan Robb tyytyy toteamaan, että kyse oli pikemminkin kahden mantereen hedelmällisestä symbioosista. MC5:n, Stoogesin ja New York Dollsin kylvämät siemenet tuottivat tulosta yhtä lailla uudella kuin vanhallakin mantereella. Tuttua latua toki tämäkin, mutta Robbin haastettelemat muusikot tuovat esille myös 70-alussa kukoistaneen glamrockin sekä sitä seuranneen pubrockin tärkeyden. Se, että vähintään joka toinen punkkari korostaa mm. David Bowien, T-Rexin ja Dr. Feelgoodin merkitystä, oli itselleni kirjan suurin yllätys. Ja muutama rohkeimmista tunnustaa jopa diggailevansa punkin antiteesinä yleisesti pidettyä progea!
Robbin uskottavuudesta kertoo selvää kieltään Brittipunkin haastatteluhistoriaan lausuntojaan myöntäneet nimet. Kun mukaan on saatu skenelle niinkin olennaisia hahmoja kuin Johnny Rotten/Lydon, Glen Matlock, Mick Jones, Malcolm McLaren, Billy Bragg, Rat Scabies, Don Letts, TV Smith sekä kymmeniä muita, on selvää ettei mistään juosten kustusta teoksesta ole kyse. Erinomainen oivallus Robbilta on ollut tuoda mukaan myös punkin syntyyn olennaisena osana kuuluneiden ei-muusikkojen äänet. Näiden hangaround-tyyppien, narkkareiden, toimittajien, taiteiljoiden ja yleisten limanuljaskoiden armeija muokkasi liikettä yhtä vahvalla kädellä kuin itse musiikkikin. Ilman Robbin syvällistä tuntemusta aiheesta ja sen liepeillä pyörivistä lieveilmiöstä tämä ei olisi ollut mahdollista.
PUNK! Brittipunkin haastatteluhistoria kulkee aikajanaa pitkin varsin tiukassa kurissa eikä hyppäyksiä suuntaan tai toiseen tapahdu. Tämä luonnollisesti pirstoo haastateltavien tarinoita varsin väkivaltaisella kädellä ja samalla vähentää kirjan yleistä sujuvuutta. Robbin valitsemaa selkeää tietä on pakko kunnioittaa, mutta hieman väljemmällä otteella kirjasta olisi voinut saada vielä enemmän irti. Tämä lieneekin ainoa seikka – keskinkertaisen kuvituksen ohella - josta PUNK! Brittipunkin haastatteluhistoria-kirjaa voi kritisoida.
Aika näyttää nouseeko Robbin opus suurten rock-kirjojen joukkoon, mutta ainakin punkin saralla sitä voidaan pitää erinomaisena oppituntina alan syventäviin opintoihin. Aivan vasta-alkajllle kirjaa en kuitenkaan tohdi suositella.
Jari Jokirinne
