Pohjannaula

Vaihtoehtoja itsenäisyyspäivän aaton juhlistusta varten oli taas melkoisesti. Yksi varteenotettavimmista hyvän live-musiikin ystäville suunnatuista oli humpan, polkan, ska-potkun ja sympaattisen riehakkaan shown avulla jalkoja nostattavan Pohjannaulan Telakan keikka, jonne Desibelin tanssisetäkin suuntasi pitkän työpäivän päätteeksi. Eikä tarvinnut katua.

Viime kesän Faces Etnofestivalin keikalla viisikko oli varmasti omiensa parissa ja kosteahkossa ulkoilmassa bändin energisuus pääsi puristamaan yleisöstä parhaan liikkeen irti. Nyt oltiin sisällä ja ravintolamaisen Telakan kohtuu ahtaissa ympyröissä. Mutta eipä se tuntunut häiritsevän ketään – pöydät siirrettiin pahimmista pullonkauloista sivummalle ja jalka nousi niin yleisössä kuin lavallakin.

Suomen persoonallinen vastine Flogging Mollylle tunnetaan parhaiten raipakkaana jalannostattajana. Se ei silti ole koko totuus. Samuli Mäkisalon komean baritonilaulun kuorruttamana alun kevyempi ja tunnelmallisempi biisikolmikko todistivat että yhtye on erittäin vahva myös ilman takapotkua! Myöhemmin keikalla kuultujen slovari-osaston helmien ohella vielä lopullisesti nimeämätön, kolmantena kuultu uusi sävellys tulee varmasti nousemaan jatkossa Naulan tähtihetkien joukkoon.

Kaava oli mainio. Ensin hiukan lämmiteltiin, sitten pistettiin liikettä. Välillä pientä kaunista hengähdystaukoa ja sitten taas talla pohjaan. Parhaassa hurmoksessa viisikon koivuriuku-mikkitelineitten takana paitaa lähti niskasta, Juha-Matti Pesosen kitara ja Tomi Rikkolan viulu vinkuivat niskan takana ja saippuakuplat leijailivat sympaattisesti valokeiloissa. Tuomo Kuuren ja Hermanni Peltolan kipakan rytminpidon päälle rakentuva paahto hurmasi mieleenpainuvimmin Pahaa verta, Ei ole tapana ja viimeisenä kuullun Kärmeksen aikana, mutta missään vaiheessa homma ei jättänyt kylmäksi. Vastalause-mölinää herätti ainoastaan Pesosen toisena encorena heittämä kansallisromanttinen klassikko Sininen ja valkoinen, joka ei Telakalla ja Pohjannaulan yleisössä ainakaan herättänyt juuri yhteislauluhenkeä.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo