Pienet II – Marraskuu 2007
auBurn: Nuance
Useamman vuoden kestäneiden epämääräisten soittosessioiden jälkeen oululainen auBurn otti itseään niskasta kiinni ja alkoi tehdä töitä musiikkinsa eteen. Nyt ilmoille on putkahtanut bändin ensimmäinen omakustanne. Nuance sisältää emorockia suoraan oppikirjamallin mukaan kaikkine kiemuroineen. Ei tällä lätyllä vielä tikapuita taivaaseen pysty rakentamaan, mutta askelman tai pari näistä aineista saa jo veistettyä.
Avausraita My Love osoittaa olevansa YleX:n demokisan voiton arvoinen ja ilman taustatukea se ei jää; siitä pitävät huolen Orange ja erityisesti hyvällä kertsillä varustettu Awoken. Suomen uudeksi idoliksikin itseään tyrkyttäneen Markus Pätsin laulanta on varsin hyvää, mutta parannettavaa riittää. Turhat falsettikikkailut olisi syytä jättää pois, eikä äänen karisma riitä vetämään Near-balladia pois karmeuden karikosta. Tekisi myös mieli sanoa, että ehkä emoilu ei ole miehen äänelle paras mahdollinen genre. Varsin kehityskelpoiselta vaikuttava bändi, mutta silti demo jättää vähän mitäänsanomattoman olon ja arvion rustaaminen oli vaikeaa. Kumpikaan ei ole hyvä merkki.
Jarmo Panula
Every Single Burn: New Lane/All Around/Volume 2
Perusrockista raskaampaan vaellellut
Every Single Burn pisti samaan kuoreen kaksi näytettä. Kahden biisin slipare liikkuu jossain emon ja hardcore-ruoskalla maustetun kevyehkön alternativen rajamailla. Emotionaalinen korkea melodiakaari kohtaa tiukasti mätkivän soiton, ärjyvät purskahdukset mutta myös kepeät väliosat. Nelikon soundi on ihan miellyttävä ja biisitkin rullaavat melkoisen hyvin. Sen persoonallisen ilmeen kanssa ollaankin sitten hiukan hakusessa, vastaavan kaltaisia sävyjä kun on viime vuosina tullut vastaan aika runsaasti.
Toisen lätyn aloitus muutaman asteen raivokkaammin. Mennään ehkä hiukan lähempänä metallisen hardcoren maailmoja. Jatkossa neljän biisin annista löytyy kyllä sitten myös se melodisempi tunnelmointi. Mutta vieläkään ESB ei esitä mitään sellaista, josta se todella erottuisi ja jäisi mieleen. Perusasita ovat kunnossa, seuraavaksi sitten jotain ihan omaa siihen päälle. Tai sitten tarvitaan vaan niin paljon parempia biisejä siitä samasta kaavasta, jotta ESB nousisi esiin massasta.
Ilkka Valpasvuo
Heikki Ruokangas: L
Kuuradiossa soittava Heikki ja
Kotoisissa sävyissä soittava
Mikko ovat liimailleet kasaan kahden biisin näytteen akustista tunnelmointia. Heikin nimeä kantavan levyn kahdella biisillä tyylilajina on pehmeän akustinen pop, jossa tekninen toteutus on hyvin lo-fi ja viilaus on jätetty muille. Keittiöäänitteen arvioinnissa täytyykin koittaa päästää yli soundiasiasta ja keskittyä siihen kuinka hyviä kappaleita herrat ovat onnistuneet luomaan. Näinhän ne kriteerit toki pitäisivät olla kaikessa musiikissa, mutta silti itsekin tulee turhaan mussutettua viimeistelystä jne. Oululaisherrojen visio on sinänsä hieno, musiikki on kiireetöntä ja pehmeää ja siinä on mukavan aito tunnelma. Silti ainakaan näissä kahdessa biisissä ei vielä ole mitään sen ihmeellisempiä juttuja tai sellaista intensiivisyyttä, joka valloittaisi heti mukanaan. Avausraita
Sähkölinjojen kitarointi on toki upean haikea ja matkalaukku-rumpalointi on aina sympaattista. Kyllähän näitä mielellään kuulee lisääkin.
Ilkka Valpasvuo
Polly Clinique: Lovesick
Puolitoistavuotias tamperelais-nelikko
Polly Clinique lupaa näyttävässä saatteessaan paljon. ”Kieroutunutta friikkirockia neljältä avohoitopotilaalta” pelkistyy musiikkimuodossa aika perinteiseen melodiseen punkahtavaan rockiin, hiukan
Stalingrad Cowgirlsin hengessä. Jos sanoituksissa käsitelläänkin fetissien ja sairauksien huvittavia puolia ja muutenkin lupaillaan pervoa menoa, on ulosanti turhan turvallista ja moneen kertaa kuultua kipakkaa perusrokkia tukeakseen sanomaa. Sinänsä nuoren bändin soitossa on ihan hyvä ote ja melodisuus on toki yleensä vain hyvä asia, mutta tarjotut laatusanat kolisevat kyllä pahasti tyhjää…
Ilkka Valpasvuo
Runneltu: Demo 2007
Lahtelainen hardcore/grindcore-yhtye
Runneltu pistää kolmen biisin verran kipakkaa suomenkielistä mätkettä. Synkkä junnaavuus yhdistettynä ärjyviin elementteihin, mureaan säröön ja kiivaaseen mätkeeseen vaihtelee
Pidä kiinni -kappaleen tilavammasta hypnoosista
Varkaiden tiukempaan raivoon. Taustalaulun käyttäminen toimii hyvin vuoropuhelu-elementtinä. Sanomastakin saa pääasiassa selvää, mikä ei näissä genreissä ole kovinkaan usein selviö. Kaiken kaikkiaan nelikko pistelee lajissaan melkoisen hyvin, joten Runneltua kuullaan varmasti vielä.
Ilkka Valpasvuo
Saatanan punkkarit: Jäkälämäen riistakeittoseuran viimeiset päivät maitolaitoksella
Kauhavalaisen hauskasti nimetyn
Saatanan punkkarien levyn puolivillaisen toteutuksen ja aneemisen laulusuorituksen voisi helposti katsoa läpi sormien, jos punk-keitoksessa olisi enemmän potkua, koukkua ja ideaa. Melkoisen hevillä, mutta huonosti tallennetulla riffillä junnaava soitto kompastelee rumpujen oikeastaan aika sympaattisilla vinoaskeleella. Vino punkhan kuuluu kyllä ilman muuta omiin suosikkeihini, mutta Spunkkarien kohdalla lopputulos on lähinnä ärsyttävän keskeneräinen sinne päin-rävellys. Kertoo vain siitä kuinka paljon ne hyvät biisit oikeasti merkitsevät missä tahansa musiikin tyylissä. Sillä mielikuvituksella, millä tämäkin kolmen biisin tuotos on nimetty, soisi kuulevansa hiukan omaperäisempää ja tarttuvampaa meininkiä… Nyt parasta puolta taitavat olla sanat, eikä sieltäkään silti ihan mitään supernerokasta irtoa.
Ilkka Valpasvuo
Sold Out: Shades Of Music Reflecting Our Lives In D Flat
Turku-Helsinki –akselilla operoiva viisivuotias
Sold Out sotkee kipakan rouheaan punk-keittoonsa elementtejä metallisesta hardcoresta. Välillä homma meneekin enemmän hardcorepunkin sarjoissa tummine pohjavireineen ja ärjähtävine lauluineen. Metallinen jyhkeä laahaavuus löytyy myös maustehyllystä. Silti kyllä siellä on myös melodiakaarta ja tulittelevaa alternative/punk-sävykkyyttä. Sold Outin lätty on sekä soitoltaan että soundeiltaan melkoisen huolella toteutettua mätkettä, jonka pohjalta yhtye voisi hyvin pikkuhiljaa alkaa siirtymään ihan oikeidenkin julkaisujen pariin. Ehkä vielä hiukan tiivistämistä kaavaan niin luulisi vastakaikuakin löytyvän.
Ilkka Valpasvuo
The Rokkimiehet
Leppävirtalainen
The Rokkimiehet on
Marko Räsäsen johtama nelikko. Herrojen tuorein kuuden biisin näyte laajentaa Räsäsen akustisesta mies ja kitara-meiningistä enemmän roots-soitantoon, jossa Räsäsen karipeitsamomainen helpon kuuloinen tunnelmointi kohtaa juurevan jamittelun. Peitsamoa on sekä biisien sympaattisessa töksähtelevyydessä, sanoituksissa että amerikkalaisesta rock-perinteestä ammentavassa jamittelussa.
Mikko Riipisen koskettimet ja
Jarkko Nikkasen murea kitarointi ovat tärkeitä osasia Rokkimiesten keitoksessa, siinä missä Räsäsen rumpalointi ja
Petteri Vaalimaan bassottelu luovat hyvin rullaavan, mutta aika yksiuraisen pohjan ajelulle. Parasta antia tuntuisvat olevan koko homman vuonna 2001 aloittanut
Rokkimies-biisi, rullaava
Flatulence´s Party ja iisimmin kaarteleva
Toimii kuin tauti. Eikä se loppulevyn materiaalikaan ole juuri sen heikompaa. Jos vain pääsee sisälle yhtyeen kulmikkaaseen tyyliin, on biiseissä oikeasti ihan kivasti imua. Ei tässä nyt mitään
Kauppaopiston naisia ole luotu, mutta kyllä Rokkimiesten anti pistää hymyilemään ja niskaakin vähän liikkumaan. Melkoisen vekkulia rokkulia.
Ilkka Valpasvuo
Tsuhna Carnival: Katumaa tango / Ristitty
Jämsäläinen
Tsuhna Carnival on tehnyt kolmannen omakustanteensa. Näppärään pahvikoteloon pakattuun levyyn mahtuu kaksi kompaktin mittaista biisiä, joissa on maltillisesta kestosta huolimatta varsin paljon pureskeltavaa. Eikä suuhun mikään paha maku jää, päinvastoin! Nimikappale
Katumaa tango on säkeistöiltään ihan oikea tango, tosin aikamoisen rock-suodattimen läpi vedetty sellainen. Suomalainen tango pompööseine markkinoineen on pahimmillaan typerryttävän tylsää, joten on hienoa, että sitä voi tehdä toisellakin tavalla. Tässä tapauksessa kirskuvasti ja kierosti. Toinen kappale
Ristitty on suoraviivaisempaa rypistystä, muttei mikään yksinkertaisin kappale sekään. Kaiken kaikkiaan Tsuhna Carnivalin soitannosta tulee mieleen
YUP, niin hyvässä kuin pahassakin. Poikkeukselliset ratkaisut ovat piristäviä, mutta toisaalta Tsuhna Carnival muistuttaa vielä ehkä hiukan liikaa puoskaribändiä. Joka tapauksessa erittäin kiinnostava tuttavuus. Otetaan tämä seurantaan.
Tuomas Tiainen
Tässä tytöt vastaan pojat
Minkäänlaista informaatiota ei tästä lärpäkkeestä löydy, eikä edes netin ihmemaailmasta. Musiikillisesti puhutaan jostain
Leevi & The Leavingsin,
Eppu Normaalin ja
Limonadi Elohopean muodostaman kolmion sisälle haarukoituvasta suomenkielisestä säröpopista. Kolmesta kappaleesta etenkin ensimmäinen, nimeltään
Tupakkalakko, soi ihan mainiosti. Rennosti rullaava laulu ja kivan melodinen kitarointi toimii kelvosti. Limonadi Elohopeamainen
Toivomuslista tuo mukanaan hienovaraisesti ujeltavan urun, ja ylipäätään hiukan akustisemman ja mollivoittoisemman kaaren. Junnaavilla äänimausteilla varustettu
Tiesit kyllä mikä sankari oon jatkaa samoilla maistuvilla linjoilla. Ihan varma en edes ole siitä, olisiko tässä jotain tekemistä elekto-maailmojen kanssa vai kuulostavatko soundit vain paikoin siltä kun ne voisivat tulla koneista? Tätä hiukan hämäräksi jäävää kokoonpanoa kuuntelee joka tapauksessa mielellään toistekin.
Ilkka Valpasvuo
Lukukertoja: 5732
