Kukka, Risto

Valo-klubilla oli erittäin herkullinen kattaus. Samalle keikalle oli buukattu kattaus, jossa kaikki bändit linkittyivät luontevasti toisiinsa. Kaiken pohjalla on vuosituhannen vaihteen Tampereen indie-skenen tärkeimpiin tekijöihin kuulunut Kukka - Tuomas ”Moppi” Toiviaisen, Risto Ylihärsilän ja Ville Koistisen muodostama elektro-painotteinen yhtye, joka teki pienimuotoisen comebackin kokoelman ja pienen kiertueen voimin. Nyt elettiin ymmärtääkseni tämän ”paluun” viimeisiä metrejä. Ja hyvinhän se Kukka edelleen soi, hyvää – tanssiaktiivisesta rauhallisempaan näppäilyyn vaihtelevaa – kappalemateriaalia riittää mainiosti keikkatarpeisiin. Silti voisi katsoa että tänä iltana asialle heiteltiin lopullisia jäähyväisiä ja annettiin vuoro Kukasta virinneille, jo itsekin menetystä tahkonneille uusille yhtyeille.

Klubin nykyinen, kieltämättä erittäin mainio aikataulutus, jossa viikkokeikoilla pääesiintyjä nousee lauteille jo kympiltä, aiheutti jälleen yhden erittäin harmittavan missauksen tällaiselle iltatyötä pääduunikseen painavalle harrastelijatoimittajalle. Olisin nimittäin kaikkein eniten halunnut tarkistaa Toiviaisen uuden Moppi & Aivokurkiaiset-yhtyeen livekunnon. Homoseksuaalis-eroottis-väritteisillä sanoituksillaan ja hienon utuisilla biiseillään mieleen jäänyt yhtye oli kuitenkin illan avaaja ja itse pääsin paikalle vasta Kukan avausbiisin aikaan. Vietävä! Harmittaa sitäkin enemmän, kun puoleettomat tahot varauksetta kehuivat keikkaa…

Kukka pisteli oman settinsä ainakin hyvin. Tuntuu että kolmikko alkaisi livemuodossa vasta pikkuhiljaa pääsemään vauhtiin, eihän heille ole niin kauhean montaa keikkaa kuitenkaan ollut tässä väliaikaisessa reunion-kiertueessaan. Omalta kohdalta melkein soisi, että Kukka jossain muodossa jatkaisi myös äänitysten parissa. Bändin meininki on kuitenkin aika eri linjoilla kuin Aivokurkiaisten tai Riston soitanto.

Niin, Risto. Tuota viime vuosien komeettaa on tullut nähtyä keikalla enemmän kuin tarpeeksi. Silti Riston show´n kokeminen pienen tauon jälkeen oli melkoinen piristysruiske. Rumpupenkin haltijan vaihtuminen Leinosen Villestä Juntusen Timoon ei oikeastaan ollut tuonut juurikaan muutoksia yhtyeen kemiaan. Tutunlaisella haikeasta hellimisestä raivopäiseen paahtoon vaihtelevalla aallokolla tykitetty keikka ei ollut kokenut inflaatiota, eikä Juntunen myöskään – ainakaan vielä tässä vaiheessa – ollut tuonut keitokseen jotain uutta.

Illan hikisin esiintyjä Ylihärsilä oli hyvässä vauhdissa. Pikkuoravien nappihuuruista kuljettiin kompastelematta Discopallon limaisiin syövereihin ja Hessu kostaa-lastenlaulun morriconemaisesta lännen psyykoosista Annukan kaa-kappaleen skitsoilevaan twistiin mentiin oikein riehakkaalla otteella. Uusia biisejä ei setissä ollut, mutta eivät ne ”vanhatkaan” missään nimessä ole vielä kuluneet puhki. Huhhuh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset tuntuivat olevan muillakin kuin meillä ”eturivin innokkailla” ja PupuTupunan sfäärit jaksoivat edelleen hymyilyttää. Kaiken kaikkiaan täytyy todeta, että Risto on yhä vaan yksi kotimaan parhaista livebändeistä. Ei se Klubi suotta ollut torstai-iltana melkoisen täynnään väkeä.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo