Sister Flo, Cosmobile

Yo-talon keskiviikkokeikan mielenkiintoisin puheenaihe oli toki huhu, jonka mukaan kosketinsoittaja Janne Lastumäki olisi poistumassa Sister Flon kokoonpanosta. Tapahtuuko moinen ja miten se vaikuttaa bändin ulosantiin, se jää nähtäväksi. Tällä keikalla Janne ainakin oli ihan normaaliotteella mukana. Muutenkin Flon keikka oli totuttuun tapaan hieno, vaikka alkupuolen setistä tulikin myös vastakkaisia mielipiteitä.

Yhtye aloitti hyvin, mutta turhan pitkään mentiin hiukan liian rauhallisesti ja huomio riistäytyi turhan helposti musiikin seuraamisesta. Ja puhutaan kuitenkin bändistä joka soitti samaan aikaan White Noisen ja Hyvinkään kaltaisia helmiä. Silti; vasta loppukeikan Tina Turner´s Shitting Position, Black Jesus ja niin edelleen alkoivat irrotella siihen malliin että encore oli ansaittu. Siltikään Yo-talon show ei missään nimessä noussut ihan sinne hurmioituneimpien Flo-keikkojen tasoille. Liekö osasyynä sitten kohtuullisen avoin salitila? Ainakaan Samae Koskisen kitaranhihnan puuttumisesta johtunut istuminen ei ollut minkäänlainen potkua syövä tekijä… Aikakirjoihin keikka jää omalta kohdalta ainakin sillä, että ensi kertaa tuli nähtyä kenenkään soittavan kannettavaa ksylofonia. Salosen Mikon toiminta soittimen kanssa herättikin ansaitusti hymyjä.

Ennen Flota salia koitti liikuttaa yhden kuluvan vuoden parhaita debyyttilevyjä luonut Cosmobile, jonka junnaavan vino, mutta aika hilpeä kaava pisti kyllä lantion ja jalkaterät liikkeelle. Mutta valitettavasti lähinnä allekirjoittaneen toimittajan osalta. Hiukan touhua latistikin se, ettei kyennyt aistimaan yleisön vastaanottoa tarttuvaan poljentoon. Soittohan kolmikolla on erinomaista, etenkin muutaman tietyn kappaleen loistavuus on kiistämätöntä. Näistä tietysti The Finger pisti liikkumaan, mutta muitakin yhtä kovia sävellyksiä löytyy yhtyeen listalta. Myös ihan uusia biisejä soitettiin muutama, mutta niistä ei vielä tällä kertaa jäänyt sen kummempia säväreitä lihaan. Olisi mukava nähdä Cosmot joskus hiukan väkirikkaammassa iltamassa ja ehkä hiukan enemmän tanssivirittyneen yleisön edessä. Sillä trio tuntuu olevan yksi niistä turhan harvan joukon vaalimista todellisista helmistä kotimaisessa skenessä.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo